Bellan logi

The joke's on you, I'm still alive.

Ihmeitten ihme ja toden totta, jaksoin jopa käydä suihkussa. Eilen en ja huomisestakaan ei tiedä.

On tullut käveltyä ihan liikaa viime päivinä. Pelkästään eilen pelkkiin matkoihin meni 11km, puhumattakaan kaikesta muusta. Tällä tahdilla olisin jo Siilinjärvellä asti ja ylikin.

Aamusta asti olen kärsinyt kivasta hengenahdistuksesta. Yritäpä siinä sitten nukkua. Jos jo nyt on näin vaikeaa, miten ihmeessä tulen selviämään myöhemmin? Ratkaisu on tietysti että en selviä.

Sukuni naisten tarinaa (vai narinaa?)

Tuossa päivänä muutamana tuli juteltua äitsykän kanssa joistakin sukulaisistani.

Isomummoni oli todella menevä ja hyväkuntoinen eläkeläinen kunnes halvaantui vuosi pari ennen kuolemaansa. Hän taisi olla todellinen superihminen sillä selvisi elämänsä aikana monesta sairaudesta. Haimatulehduksesta ja vatsasyövästä. Isomummoni aviomies kuoli syöpään eikä äitinikään tainnut häntä koskaan tuntea. Isomummon toisen lapsen eli mummoni synnytys oli vaikea ja päätyi keisarinleikkaukseen. Äitini ei tiennyt miksi tarkalleen leikkaus tehtiin, sillä se ei todellakaan ollut yleistä siihen aikaan. Silloin äitejä makuutettiin vuodelevossa viikkokausia leikkauksen jälkeen, ja siksi isomummoni sai veritulpan jalkaansa. Nykyään äidit käsketään heti ylös juuri veritulpan ehkäisemiseksi. Isomummoltani olen perinyt mm. huonon ääreisverenkierron ja pari muutakin vähemmän kivaa vaivaa. Olin 12-vuotias kun isomummoni kuoli 85-vuotiaana. Olin onnekas koska ehdin tuntea hänet, mutta silti toivon että hän olisi elänyt pidempään. Isomummoni sisko on vieläkin elossa. Hän on 96-vuotias ja niin hyväkuntoinen että asuu vielä yksin omassa kodissaan.

Mummoni ensimmäinen synnytys oli vaikea ja pitkä, kestoltaan yli vuorokauden. Äitini ei millään olisi halunnut syntyä ja oli vielä perätilassa. Jostain syystä leikkausta ei kuitenkaan tehty ja äitini mielestä on ihme että hänellä vielä on yhtään aivoja jäljellä.

Äitini kaikki kolme lasta syntyivät keisarinleikkauksella. Hän joutui olemaan sairaalassa kuusi viikkoa ennen syntymääni, ja synnyin silti kuukauden etuajassa.

Kokonaan uusi uutinen minulle oli se että äitini täti kuoli 18-vuotiaana diabetekseen. Siihen aikaan tuon sairauden hoidosta ei kuulemma paljoakaan tiedetty. No eipä siitä tiedetä nykyäänkään. Syö syö sokeria ja pistä pistä lisää insuliinia, niin lääkeyhtiöt tykkää.