31. joulukuuta 2013

Endometrioosi pahentunut?

Tapaninpäivän aamuna heräsin siihen että ylävatsaan koski. Kaiken oleellisen tilanteestani kertoo se että kuukautiskivut ovat ylävatsalla, siis keskellä kylkiluita. Sairasta. Sen jälkeen vaikka kipua ei olisikaan niin tuntuu kiristystä ja painon tunnetta, niin kuin rintakehän ympärillä olisi vyö tai panta. Hengenahdistusta on, mutta se on vielä toistaiseksi lähinnä henkisistä syistä johtuvaa, koska olen ihan paniikissa tästä pelosta. Viime yö oli pelkkää hengenahdistusta juuri tuosta syystä. Minähän kaipaan öihini lisää paniikkia, kun on kauhukohtauksia muutenkin tarpeeksi. Keuhkojen alueelle asti levinnyt endometrioosi voi aiheuttaa mm. ilmarinnan, keuhkon painumisen kasaan. Sitä tai jotain muuta yhtä kivaa odotellessa, eniten pelkään keuhkokuumetta tai mitä tahansa muuta joka vaatii antibiootteja. Niin, voihan tämä olla jotain muutakin kuin endoa..

Selkä ei kestä enää mitään. Vaikka en istuisi koneella yhtään niin silti selkä kipeytyy heti ja pahasti kaikesta. Uudenvuodenaaton aattona heräsin siihen että alaselkään koski, koska nukuin mahallani. En saisi siis sitäkään enää tehdä. Koneellahan en ole nykyään juuri koskaan. En ole enää ollenkaan varma siitä etteikö alaselkäkipuni liittyisi endoon. Sitähän alunperin epäilin niiden kipujen alkaessa.

Viinan kittaamista olen päättänyt vähentää. Kaksi syytä. Ensinnäkin alkoholilla on estrogeenivaikutus eli se potentiaalisesti pahentaa endoa (ja kappas vaan, näköjään alkoholisteilla on endoa enemmän kuin muilla). Toisekseen raha. Aion hankkia Playstation 3:n koska joudun nykyään vain makaamaan sängyn pohjalla, ja tarvitsen sinne viihdykettä. Ensimmäinen peli jonka ostan on GTA 5. Nykyäänhän minulla on vain Gamecube. Eli tavoite on että jatkossa vietän lauantai-illat ryyppäämisen sijaan pelaten?

Mitä laihempi nainen sitä pahemman luokan endo, eli lihotuskuurille hep. Mutta mitä kaloripitoista muka voisi syödä kun lähes kaikki ruoka potentiaalisesti pahentaa endoa? Kofeiiniakin pitäisi välttää eli ei suklaata, kaakaota eikä edes teetä?! Mutta kun olen tee-addikti, en mitään muuta juokaan. Toki pääasiassa vihreää teetä jossa on vähemmän kofeiinia kuin mustassa teessä, mutta silti.

Rupean nyt ottamaan joka päivä seleeniä, koska sitä käytetään lehmillä endoon. Enpä silti usko että siitä on mitään apua. Melatoniinia käytän nykyään aina kun mahdollista, koska siitä tutkitusti saattaa olla jotain apua. Tosin sitä pitäisi kai ottaa (paljon?) suurempi määrä kerralla kuin 1 mg. En haluaisi, sillä sitten saattaisi olla tokkuraisuutta aamulla. No pitää kokeilla kun ei ole seuraavana päivänä töitä.

No väliäkö millään enää kun niin pahaksi on mennyt, ja joka kuukausi vain pahenee entisestään. Kohta ei taida olla enää kivuttomia päiviä ollenkaan. Jos nyt edes henki kulkee. Unentarve ja väsymyskin on selkeästi lisääntynyt.

Curing Endometriosis Through Natural Methods

Joulu 2013

Lauantai 21.12. Kaksi vuotta olin odottanut tietynlaista pikkujoulua, tietty mekko päällä ja tonttulakki päässä. Puikkarissa ei ollut ketään. Tiedän tasan tarkkaan rajani, join vähemmän kuin normaalisti ja silti oksensin. Siis siihenkään ei voi enää luottaa.


Aatonaattona käytiin katsomassa elokuva Gravity 3D, halusin nähdä sen koska sitä on niin kovasti kehuttu. En välttämättä tajua miksi.

Jouluna minulla oli ihan liikaa ruokaa syötävänä: 3 kilon porkkanalaatikko, 3 kpl 700 gr rosollia, kinkkua äidiltä ja olin vielä ostanut lisäksi kilon Lidlistä.

Kissojen joululahjat, piipittävät kissanminttuhiiret olivat pettymys. Ne kiinnostivat kissoja aika vähän. Kali sentään vähän kännäsi.



Ostin itselleni lahjaksi Yves Rocherilta kaakaon ja vadelman tuoksuisen setin, koska vadelma (ja mansikka) ovat suosikkituoksuni kosmetiikassa. Luulin että tuossa setissä olisi kaikki tuon sarjan tuotteet, mutta eipä olekaan, ainakin kimaltava suihkugeeli puuttuu vielä. Mutta väliäkö hällä kun tuoksu on liian voimakas ja aika kamala.


Toivoin (vaadin) ja sain lahjaksi Cluedo-lautapelin. En ollut koskaan pelannut sitä vaikka olin halunnut pitkään. Siinähän ratkotaan murhaa: Kuka tappoi, missä huoneessa ja millä murha-aseella? Kiva peli, muistuttaa aika paljon Pekingin mysteerejä. Ollekin olisi halunnut pelata.



Muita lahjoja. Ostan aina itse itselleni raaputusarvan.


25. joulukuuta 2013

Joulukissoja






17. joulukuuta 2013

Paskaa ja paniikkia

Jonkinsortin ennätys tämäkin, en ollut koneella lähes viikkoon. Selkä kipeä. Joinain päivinä mutta onneksi vain harvoina on ollut kamalaa väsymystä ilmeisesti endo-kipujen takia.


Rupesin katsomaan Downton Abbeytä. Kummallista sillä se ei ollut koskaan aiemmin kiinnostanut. Vihaan niin montaa hahmoa siinä: Mary, Thomas, O'Brien, Daisy, Ethel ja muut vastaavat pyrkyrihuor... palvelijat. Puhumattakaan myöhempien kausien täysin turhista mitättömyyksistä: Alfred, Jimmy, Ivy. Taidan tykätä vain Annasta, Sybilistä, Hughesista ja Williamista. Ja koko ajan tekisi vain mieli huutaa Sybilille: Pysy kaukana siitä miehestä, se tappaa sinut!! Suomennokset ovat olleet täysin perseestä: kamarineidit ovat kamarineitsyitä, miespalvelijat hovimestareita. Se on hauskaa kun hovimestari valittaa siitä ettei talossa ole yhtäkään hovimestaria!

Downton Abbey-testin mukaan minä olen murhamies Bates:


Viime lauantai oli kirjaimellisesti paska päivä. Anttilan Toptenissä myyjä iski kädellä naamaani, onneksi silmälasit eivät menneet rikki. Taas vaihteeksi Veljmiehessä ei ollut tarjoustuotetta, miten se kauppa onnistuukin aina olemaan pelkkä pettymys? Oli tarkoitus ostaa paljon paskaa mutta eipä ollut kotiin paljoa kantamista.

Sunnuntai-iltana korva alkoi humista ja iski paniikki. Kuten tavallista kivoja öitä on ollut, kohtausten lisäksi puutumista ja sydänkipua.

Näistä tiedät olevasi kissanomistaja

16. joulukuuta 2013

Anders De La Motte: Peli

Tätä kirjaa metsästin kuukausikaupalla. Pari kertaa sen piti olla kirjastossa hyllyssä, mutta kummallakaan kerralla en sitä silti löytänyt. Piilotteli minulta, prkl. Lopulta kamelin selkä katkesi kun sain tietää että kyseessä onkin kirjasarja, seuraava osa Lume julkaistaan Suomessa maaliskuussa 2014. Varasin siis viimein kirjan kirjastosta.

Ensimmäinen järkytys oli tajuta että kirjoittaja on ruotsalainen ja kirjan tapahtumat sijoittuvat Tukholmaan. Luulin myös että peli olisi paljon raaempi; että epäonnistumisesta seuraisi automaattisesti kuolema. Luulin kaikenlaista ja tämä todellisuus on täyttä pilipalihommaa siihen verrattuna.

Kirjan päähenkilö on todella ärsyttävä, aivan helvetin tyhmä idiootti. En tunne mitään sympatiaa häntä kohtaan enkä todellakaan toivo hänen selviävän hengissä. On itse asiassa täysin väärin että hän ei ole vieläkään kuollut. Ja tuskin kuolee jatkossakaan kun kerran on päähenkilö? Buu.


10. joulukuuta 2013

Patti kissan korvassa

Muutama viikko sitten huomasin jotain outoa Tapsan korvassa. Näyttää ihan punkilta tai vastaavalta. Toivottavasti ei kasva.




Jakkarassa on kätevä reikä johon vatsaläskit voi laittaa roikkumaan.



Kaapelimodeemi on ihana tyyny. Ja Tapsa on pelottavan läski. Huono omistaja. :(


8. joulukuuta 2013

Pissiä parketilla

Viime maanantaina käytiin äidin kanssa elokuvissa (Last Vegas). Vielä haluaisin katsomaan Gravity 3D:n, ja Escape Planin. Tiistaina oli vuorossa kirppari, ja sen jälkeen päätin käydä vielä Citymarketissakin. Rankka reissu. Mutta tulipahan tehtyä, vaikka Shittarin pitäisi olla tietysti boikotissa koska väittivät mainoksessaan että "leipä on terveellistä"! Vittu mitä paskaa.

Itsenäisyyspäivän iloni

Olivia se luulee olevansa leikkaamaton poikakissa vaikka onkin leikattu tyttökissa. Sillä on usein tapana pissiä kissanvessassa korkealle seinälle. Nyt se sitten onnistui ensimmäisen kerran pissimään niin että vessalaatikon ja sen katoksen välisestä raosta valui pissilammikko lattialle asti. Onneksi olin vieressä ja huomasin asian heti, olin juuri lähdössä äidin luokse syömään. Mutta eipä näköjään pysty enää kissanvessaankaan luottamaan. "Kiva" jos tuolleen käy kun on reissussa. Pitänee kai laittaa silloin vessan ympärille vaikka sanomalehteä.


Lueskelin viimein vanhoja kirjeitäni, niitä on pahvilaatikollinen. Nuorena minulla oli paljon kirjekavereita, niin suomalaisia kuin ulkomaalaisiakin. Thaimaa, Singapore, Australia, Kreikka, Egypti, Englanti. Osaa en muistanut ollenkaan. Intensiivisimmät kirjeenvaihdot minulla oli turkulaisen Take That-fanin ja irlantilaisen DC-fanin kanssa. Hiton pitkiä kirjeitä.

Oli outoa olla kotona lauantai-iltana. Yleensä kun minulla on vapaa viikonloppu olen kai olevinaan jossain menossa. Edellisen kerran en ollut elokuussa kun olin flunssassa. Ja vitutti silloin muuten hitosti. No nyt piti vain suck it up koska olin menossa mummolaan sunnuntaina. Ja sielläkö ei muka krapulaa suvaita? Äitini ei suvaitse... Nyt sitten juhlistin lauantai-iltaa katsomalla mäkihyppyä ja Uuno-elokuvan.

Lauantain ja sunnuntain välinen yö oli aika kamala. Menin myöhään nukkumaan ja sitten sain vain kohtauksia. Kahden aikaan yöllä luovutin ja nousin ottamaan orapihlajapillerin. Sitten jossain vaiheessa aamua, kun oli vielä pimeää, Olle herätti minut naukumalla, kävelemällä päällä ja yrittämällä syödä hiuksiani.

7. joulukuuta 2013

Chelsea Cainin Archie & Gretchen-sarja

Luettuani jännärin Kadonnut iski halu lukea lisää jännäreitä, ja taisi olla niin että kirjaston nettisivu suositteli minulle Chelsea Cainin kirjasarjan ensimmäistä osaa Sydänverellä. Luulin silloin että kyseessä on trilogia; toinen osa on nimeltään Suoraan sydämeen ja kolmas Musta sydän. Viimeksimainittua lukiessani aloin epäillä että eihän tämä voi olla viimeinen osa, ja niinhän se onkin. Sarjassa on ilmestynyt englanniksi tähän mennessä kuusi osaa, vain nämä kolme ensimmäistä on suomennettu.

Kirjasarjan aiheena on poliisi Archien ja sarjamurhaaja Gretchenin välinen kissa ja hiiri-leikki. Tässä sarjassa erikoista on se että sarjamurhaaja on nainen. Ja tämä on taas niitä Kingin suosittelemia kirjoja! Taidan tykätä kaikesta mitä Kingikin tykkää.

Kolmen ensimmäisen kirjan jälkeen iski se tenkkapoo että mistäpä saisin ne seuraavat kolme englanninkielistä? Törkeästi taas pistin neljännestä osasta hankintapyynnön kirjastoon, siellä näytti jostain syystä olevan sarjan aikaisempiakin kirjoja englanniksikin.

4. joulukuuta 2013

Muutama The Walking Dead kuva

Bai bai Hershel.





Walking Deadissa (ja miljoonassa muussa tv-sarjassa) on vikana se että juonikuvioita venytetään loputtomasti. Nytkin tämän neljännen kauden mid-season finalen tapahtumien olisi pitänyt olla jo kolmannen kauden lopussa. Ja kausissa pitäisi olla vain se kahdeksan jaksoa, 16 on tälle sarjalle aivan liikaa.

26. marraskuuta 2013

Nälkäpeli 2 ja muuta yhtä hauskaa

Lauantaina käytiin äidin kanssa katsomassa kauan odotettu elokuva Nälkäpeli: Vihan liekit. Sitä on kehuttu älyttömästi. Silti edelleen jokin jota en voi selittää häiritsee minua näissä elokuvissa. Ainakin myöskin älyttömästi hehkutettu pääosanesittäjä Jennifer Lawrence, en tajua miten hän on voinut voittaa Oscarin. Vetää muutamassa kohtauksessa niin yli että tunsin myötähäpeää ja oli pakko laittaa silmät kiinni. Kuten ensimmäistäkään osaa niin ei ole tarvetta nähdä tätäkään toista kertaa, ehkäpä se johtuu siitä ettei väkivalta-epätoivo vain ole mielestäni kovin viihdyttävää katsottavaa.

Mäkihypyn maailmancup alkoi viikonloppuna ja minulla oli hiukan hyvä tuuri sen katsomisen kanssa. Lauantaina joukkuekilpailu alkoi klo 17 ja olin kotona leffan jälkeen puoli kuuden aikaan, onneksi Ahonen hyppäsi vasta Suomen ankkurina. Toista kierrosta en olisi nähnyt ollenkaan joten onneksi se peruttiin kokonaan. Ja sunnuntain kisan oli määrä alkaa klo 14.30, heräsin puoli neljän jälkeen ajatellen että olen missannut paljon. Mutta kisan alku viivästyikin ja se alkoi vasta 16.15, jee.

Lauantai-iltana tuli oltua baarissa valomerkkiin asti ensimmäistä kertaa noin viiteentoista vuoteen, en todellakaan muista milloin viimeksi olisin ollut. Kumma kyllä Gloria ei ollut täpötäysi eikä taksijonokaan ollut kummoinen, taksivalvojat olivat aika turhia. Jalkaan iski tanssimisen jälkeen karmea kipu, vaivaisenluuhun. Ja sunnuntaina iski flunssa, kolmannen kerran puolen vuoden sisällä eli vastustuskyky on hiton hyvä.


Taas nähtiin että viivyttely kannattaa. Halusin gynekologille lääkärikeskus Lupaukseen, koska siellä vastaanottokäyntiin ja 120 euron hintaan sisältyi aina myös ultraääni. Jokin aika sitten Lupaukseen tuli toinenkin gynekologi. No kappas vaan, tällä hetkellä siellä ei ole enää yhtään gyneä. Kuulemma aikaisintaan vuodenvaihteen jälkeen tulee.

En halunnut odottaa syöpäpelkoni ja lisääntyneiden kipujeni kanssa niin pitkään. Niinpä varasin ajan Mehiläiseen, missä koko lysti maksoi yhteensä 172 euroa. Ultrassa ei näkynyt kasvaimia. Lääkärin mielestä minulla on endometrioosi, joten kaipa se on nyt ns. virallista.


Vampyyritrilogia Vitsauksesta tehdään tv-sarja joka alkaa USA:ssa heinäkuussa 2014 FX-kanavalla. Ensimmäisessä kaudessa on 13 jaksoa.

19. marraskuuta 2013

Michael Cunningham: Illan tullen

Michael Cunningham tunnetaan kuulemma parhaiten kirjastaan Tunnit ja siitä tehdystä elokuvasta, jota en todellakaan ole nähnyt.

En muistanut miksi ihmeessä olin lisännyt tämän kirjan kirjaston muistilistalleni. Minun täytyi lukea takakannen teksti kaksi kertaa ennen kuin tajusin että kyse on homokirjasta. Jee?

No eipä sitä homostelua ole lopulta kuin yhden suudelman verran. Keski-ikäinen mies keski-iän kriisissään rakastuu vaimonsa huomattavasti nuorempaan pikkuveljeen. Eli se tavallinen tarina? Not.

Tällaiset taidekirjat eivät todellakaan ole minun teekuppini. Kun vain keskitytään leikkimään sanoilla eikä mennä suoraan itse asiaan niin eipä todellakaan kiinnosta. Luin tämän onneksi vain 300-sivuisen kirjan hirveällä vauhdilla vain siksi että pääsisin parempien kirjojen kimppuun. Eipä ole mitään mielenkiintoa lukea tämän kirjailijan muita kirjoja.


13. marraskuuta 2013

Youtube toimii taas, Yahoo ei

Menin Youtubeen katsomaan videota niin olinkin ihmeellisesti loggautuneena sisälle, ihan uudella tunnuksella. Ylläri. Pääsen siis taas spämmäämään videoitani. Mutta vanha tilini on ikuisesti tuuliajolla. :(

Piti perustaa uusi sähköpostiosoite Gmailiin, kun Yahoo ei enää toimi. On riittänyt hommaa kun pitää vaihtaa mailiosoite joka paikkaan, ja kaikkialla se ei edes onnistu. Ja taas mietin että eipä ole palkkalaskelmaa näkynyt. No eipä tietenkään ole kun en pääse sinne sähköpostiin minne se tulee. Hyvin on Yahoo rötvännyt asiansa. Ovat kuulemma parantaneet sähköpostinsa turvallisuutta. Onhan se toki turvallista kun kukaan ei pääse loggautumaan tililleen!

Lauantai-iltana käytiin Introssa syömässä. Otin kerrankin paikan kalleimman pihvin (27.90€) vihreällä salaatilla, jossa oli myös saksanpähkinää. Namia kuten Intron ruuat aina tähän mennessä.

Olin aina halunnut nähdä musikaalin Cats. Kun tajusin että dvd on kirjastossa niin lainasin sen ja katsoin sunnuntaina. Eipä siinä muuta hyvää ole kuin ikisuosikkini Memory.

Olen nykyään hulluna rosolliin. On tässä tullut jo pitkään kytättyä milloinka sitä taas saa. No nyt saa, ensimmäisenä ilmestyi Lidliin. Päätin jo melkein vuosi sitten että syön tänä jouluna rosollia niin kauan kuin sitä vain saa. Jo viime joulun jälkeen hamstrasin viimeiset alerosollit. Syön rosollia MAJONEESIN kanssa. Muulloin en koskaan syö punajuurta mutta rosollissa se menee. Rosollihan on terveellistä kasvisruokaa, harmi vaan että siinä on aina pakollisena myrkkynä ainesosana sokeria. Ja harmittaa että sitä saa vain joulun aikaan. Pitäisikö muka tehdä itse?

Ja kyllä, marsu liittyy rosolliin sillä se syö kurkkua ja rosollissa on kurkkua! Tahtoisin marsuja niin kovasti, mutta kun ne eivät sovi yhteen kissojen kanssa. Olisi tyttömarsuille nimetkin valmiina, on ollut jo monta(kymmentä) vuotta: Mimosa ja Aurora. Ja nuo nimet ovat nimenomaan marsuille, kissoille en niitä antaisi.


Viime aikoina olen haaveillut siitäkin että ryhtyisi ns. sijaiskodiksi kodittomille kissoille. En vaan tiedä millaiset vaatimukset tuossa hommassa on, kaksio jossa on jo kolme kissaa ei välttämättä kelpaa. Toisaalta olen ymmärtänyt että sijaiskodeista on yleensä pulaa.

11. marraskuuta 2013

Chevy Stevens: Kadonnut

Chevy Stevens: Kadonnut

"Sen piti olla ihan tavallinen asuntonäyttö."

Juoni: Kiinteistövälittäjä Annie O'Sullivan siepataan asuntonäytöstä.

Kirja on jakanut mielipiteet täysin, jotkut tykkää ja jotkut vihaa. Joidenkin mielestä kurjassa kirjassa on liikaa väkivaltaa ja jopa kiroilua. Herramunjee, jos et kestä muutamaa kirosanaa niin pysy lastenkirjoissa. Ja väkivallasta valittavatko olettavat että kidnappaus-stoori on pelkkää hattaraa ja sateenkaaria? Itse odotin ja oletin enemmän ja pahempaa väkivaltaa, ja tuohan kertookin sitten minusta kaiken tarpeellisen? Kirja on tietysti ahdistava, mutta minua henkilökohtaisesti taisi häiritä eniten munasarjasyövän osuus tarinassa.

Lainasin kirjan kirjastosta lauantaina, ja luin sen loppuun asti heti sunnuntaina. Eli tietyistä puutteistaan huolimatta kirja piti minut hyvin otteessaan. Valitettavasti lopun juonenkäänne oli jo ihan liikaa. Ja toisaalta tuntuu että kuka tahansa olisi pystynyt kirjoittamaan tämän kirjan, eli amatöörimäistä tekstiä.

8. marraskuuta 2013

Kipuja kolme viikkoa kuukaudesta

On ihme etten syöpäfoobikkona ole aiemmin ollenkaan ajatellut munasarjasyövän mahdollisuutta. Siinä on samanlaiset oireet kuin endometrioosissa. Kipuni eivät edes yleensä ole kovin pahoja, mutta kun niihin liittyy oksetusta ja ripulia niin ei voi kovin hyvästä elämänlaadusta puhua. Ja huolettaa sekin että kivut ovat levinneet niin laajalle alueelle.

Postia on tullut viime aikoina vain joka toinen päivä. Esimerkiksi viime perjantain postit tulivat maanantaina. Ja tänään perjantaina tulivat eilisen torstain postit. Ja viimein jotain uutisiakin, työnantaja on irtisanonut kaikki nykyiset työsopimukset. Uusi systeemi alkaa ensi vuoden helmikuussa. Saa nähdä miten kauan vielä joutuu roikkumaan löysässä hirressä, työnantajan pitäisi muka ottaa yhteyttä "lähiviikkoina". Edellisellä muutoskerralla jouduin ihan itse soittamaan, kun mitään ei kuulunut vaikka minulla olisi pitänyt olla työvuoro seuraavana päivänä vanhan systeemin mukaan. Minähän olen toivonut potkuja sillä en kestä kaikkia näitä muutoksia, liikaa stressiä.

Minulla alkaa olla elämän prioriteetit hukassa. Viime lauantaina kun olisi pitänyt valmistautua lähtemään keskustaan Halloween-bileisiin rupesinkin leipomaan mantelileipää ja pelaamaan Simssiä. "Hauska" juttu muuten paljastui tällä viikolla, mantelijauho on epäterveellistä! Enpä ollut sitäkään tullut ajatelleeksi aiemmin, vaikka rasvojen pilaantuminen on hyvin tiedossa. Liikaa omega 6 ja käsittelyssä pilaantuneet rasvahapot, niin ei ihmekään jos inflammaatio jyllää? En kai saisi syödä mitään.


Nyt uusimpana kivana juttuna en pääse loggautumaan Yahoon sähköpostiini, enkä ole ainoa jolla on sama ongelma. Saattaapa olla niin että Yahoon maili on kohdallani historiaa, että en pääse sinne enää koskaan. Mitähän hiton tärkeää postia siellä voisi olla?

4. marraskuuta 2013

Stephen King: Doctor Sleep

Siitä on lähes 20 vuotta kun luin viimeksi Hohdon. Vaikka silloin nuorena luin sen monta kertaa se ei siis todellakaan ole minulla tuoreessa muistissa. Doctor Sleep on Hohdon jatko-osa, jota monet ovat kuulemma odottaneet. Itse en kyllä ole kokenut mitään tarvetta jatkolle. Miksi klassikoihin pitäisi kajota?

Doctor Sleep ei mene suosikkilistalleni Kingin kirjoissa. Ei se huonokaan ole, mutta ei vain inspiroinut minua mitenkään. En tykännyt siitä että Hohdon todellisuudessa on olemassa jotain niin epäinhimillistä kuin True Knot, jotka ovat "hohto"lapsia tappavia olentoja. Ihan niin kuin en tykkää siitäkään että Mustan tikarin veljeskunta-universumissa on olemassa kaikki se paska mitä on Langenneet enkelit-sarjassa. Liika on liikaa, kun kyseessä on suspension of disbelief.

Se ihmetytti miksi Doctor Sleepin kannessa on kissa. Noh, kissa on yksi kirjan päähahmoista. Voisi jopa sanoa että jonkun mielestä Doctor Sleep on se kissa eikä Danny Torrance. Kirjassa mainitaan itseäni kiinnostavana asiana myös kauhukohtaukset.

1. marraskuuta 2013

Kehitys kehittyy, minä en


Uusi telkkari, ensimmäinen litteä. En ostanut enkä maksanut. Tärkeintä oli päästä eroon vanhasta isosta ja hiton painavasta. Pitääkö vanha pieni telkkari jättää esille vain Ollen vuoksi?





Vuosipäivä, ei kahvia eikä pullaa

Eikä verta ja suolenpätkiä. Ei edes vodkaa.



31. lokakuuta 2013

Kauhukohtausten kourissa


Halloweenin teemaan sopivasti samaa vanhaa paskaa kauhukohtauksistani.

Oli minulla niitä harvoin aikaisemminkin mutta tilanne paheni vuonna 2005 kun aloitin yötyöt. Aluksi kohtaukset liittyivät työvuoroihin mutta nykyään saan (useita) kohtauksia lähes joka yö. Ja jopa päiväunilla, mitä ei aikaisempina vuosina tapahtunut.

Yöllinen paniikkikohtaukseni: Juuri kun nukahdan säpsähdän heti hereille ja luulen kuolevani. Säikähdyksen vuoksi sydän lyö nopeasti. Ennen luulin kohtauksen aikana esimerkiksi tukehtuvani johonkin. Nykyään yleisimmin ajattelen että jos hengitän niin kuolen.

Oman käsitykseni mukaan kohtaukset aiheuttaa kuolemanpelkoni, ja pimeääkin tietysti pelkään. Ennen kohtauksia oli selvästi vähemmän kesäisin valoisaan aikaan. On surkuhupaisaa että kohtaukset lisäävät kuoleman riskiä, ja tietoisuus tästä faktasta lisää kohtauksia. Odotan joka yö kumpi minulta pettää ensin, aivot vai sydän. Sydäri vai aivohalvaus? Jos saan em. niin karppausta on sitten ihan turha syyttää, syynä ovat paniikkikohtaukseni. Verenpaine pilvissä ja sydän hakkaa miljoonaa monta kertaa yössä, ei ole terveellistä.

Tällä hetkellä tilanne on niin paha että kohtaus saattaa alkaa kun olen vielä ainakin lähes hereillä. Eikä mikään auta enää, ei orapihlaja eikä melatoniini. Haluaisin mennä lääkärille pyytämään beetasalpaajaa. Paitsi että niiden sivuvaikutuksena voi olla äkkikuolema, ja tietoisuus siitä vain lisäisi paniikkiani.

Tarvitsisin rentoutumis- ja hengitysharjoituksia (ja kuolemattomuuden).. En nykyään osaa välillä edes hengittää kunnolla, ja silloin sydämen kohdalle sattuu. Valveilla siis.

Tai pitäisi vain suosiolla valvoa yöt, se olisi terveellisempää minulle.. Nukkuminen valoisaan aikaan pelottaisi vähemmän. Minulla on kohtauksia hyvin harvoin aamulla töiden jälkeen. Paitsi että kaikki pahimmat jutut ovat tapahtuneet juuri silloin, kuten tia-kohtaus ja hirvittävä hikoilu.


Lesbojen yö

Viime lauantain Halloween-biletys oli kai ihan onnistunut, vaikka joutuikin sitä varten menemään teinihelvetti Passioniin. Siellä oli tarjolla vain kahta eri Absolutia, tuntui vähän tyhmältä ottaa Citronia kun sitä olisi kotonakin. Asuni oli kompromissi, peruukki Lisa-asusta ja kaikki muu samaa vanhaa paskaa eli jotain mustaa kissaa. Taitaa tuo peruukki olla uusi suosikkini eikä enää pitkä blondi Barbie.

Näköjään nyt lauantaina 2.11. on Halloween-bileet Onnelan lisäksi myös Puikkarissa. Vaikea valinta? Onpa olemassa se kolmaskin vaihtoehto.


Yhtenä yönä näin monta aika erikoista unta. Yhdessä niistä olin hiihtämässä pikkuveljeni kanssa. Vanhassa tutussa hiihtopaikassa oli hirveä ylämäki eikä päästy sitä ylös. Veli loukkasi lopussa itseään hiihtohississä. Toisessa unessa olin tehnyt Ihmemies-videon, jonka kohtaukset eivät olleet peräisin ainakaan sarjasta. Musiikkina videossa oli Remy Zeron Save me (Smallvillen tunnari). Viime yön unen aiheena oli puolestaan Walking Dead, joka alkaakin näkyä Suomessa vain päivän viiveellä, maanantaisin. Kysymys kuuluukin jaksaako odottaa niinkään vähän?

Olin kytännyt monta kuukautta milloin eBayssa tulee myyntiin hyväntekeväisyys-marsu/kanikalenteri. Ja ihan turhaan, sillä sain sähköpostia että nyt se on myynnissä. Tuotteen esittelytekstissä oli hassua kun hehkutettiin miten kalenteri on vuosi vuodelta suositumpi, kun jopa mm. Suomesta asti on sitä tilattu. Ihan takuuvarmasti  olen ainoa suomalainen tilaaaja..

30. lokakuuta 2013

Magnesiumöljyn ikävät puolet

Olen yrittänyt käyttää joskus magnesiumöljyä. Kehujen mukaan magnesium imeytyy suihkeesta elimistöön nopeasti ja auttaa esimerkiksi kipuihin (ja jopa krapulaan?!), ja lämmittää. Enpä ole mitään tuollaista vaikutusta huomannut. Ja minulla on ollut tuon suihkeen käytössä muutama ongelma.

Ensinnäkin jos suihketta meinaa suihkuttaa jonnekin niin se ihoalue pitäisi paljastaa ja täällä on niin kylmä. Haluaisin laittaa suihketta esimerkiksi pohkeisiin sillä niissä on usein pahoja suonenvetoja, jos en käytä magnesiumia. Ja olen kokeillut suihketta vatsallekin endo-kipuihin. Mutta öljyllä kestää imeytyä joten pitäisi kärsiä kylmästä sen aikaa. Ja mikä kenties pahinta, suihke aiheuttaa minulla ainakin tietyillä ihoalueilla kutinaa. Ja onhan tuon suihkeen levittäminen ja hierominen ihoon sottaista puuhaa.


Eli kaikkeen tuohon vaivaan ja epämukavuuteen verrattuna sen magnesiumpillerin ottaminen tuntuu paljon vaivattomammalta. Mitä sitten jos se muka imeytyy hitaammin? Jos en ota magnesiumia joka päivä saan siis suonenvetoja ja sydämen rytmihäiriöitä. Tällä hetkellä käytän eniten magnesiumin malaattimuotoa, jonka pitäisi auttaa erityisen hyvin (fibromyalgia)kipuihin.

Haluaisin kokeilla taurate-muotoa, jossa on tauriinia ja jonka pitäisi rauhoittaa. Mutta en ole löytänyt iHerbistä tarpeeksi hyvää eli halpaa vaihtoehtoa. Kommenttien mukaan tämä magnesiumtauraatti auttaa mm. korkeaan verenpaineeseen, ahdistukseen, nukahtamiseen ja jopa kuukautiskipuihin. Pitäisiköhän raaskia ostaa?

Suomessa magnesiumsuihkeita myy esimerkiksi Hyvinvoinnin Tavaratalo.

Magnesiumin puutokset oireet

Väärin luettuja sanoja, taas

Vasemmalla väärin luettu, oikealla oikea versio.

suicide santa=seducing santa
herätysvaahto=herätysvalo
Kataisen urheilu vaarantaa maan tulevaisuutta=Kataisen uhkailu vaarantaa maan tulevaisuutta
Syökää silti joulukinkkunne/-kakkanne hyvillä mielin=Syökää silti joulukinkkunne/-kalkkunanne hyvillä mielin
Liian hyviä homoelokuvia=Lisää hyviä homoelokuvia
mummo sammuu=moottori sammuu
Vastaanoton hutsut tietävät kyllä millaisia me lääkärit ollaan=Vastaanoton hoitsut tietävät kyllä millaisia me lääkärit ollaan
helsinki tarvitsee rintojen kehittämissuunnitelman=helsinki tarvitsee rantojen kehittämissuunnitelman
on hän itsekin tehnyt keittokirjan ja viiltelyoppaan=on hän itsekin tehnyt keittokirjan ja viljelyoppaan
kitisevässä ja vaivaisessa sonnissa on vetovoimaa=kitisevässä ja vaivaisessa soinnissa on vetovoimaa
Raiskaaminen perheen kanssa?=Rakentaminen perheen kanssa?
Kannattaako olla homon kaveri=Kannattaako olla pomon kaveri
mistä kaupasta edullisimmin heroiinia=mistä kaupasta edullisimmin heraproteiinia
raivokonferenssi=ravintokonferenssi
Vinkkejä nojatuolin rakastamiseen=Vinkkejä nojatuolin raikastamiseen
Kylläpä hän intoilee omien aivojensa kanssa=kylläpä hän intoilee omien arvojensa kanssa
Naiset ovat nykypäivänäkin valtion ykkösuhka=Natsit ovat nykypäivänäkin valtion ykkösuhka
Tuomioja tappaisi Jemenin johtoa=Tuomioja tapaisi Jemenin johtoa
Historiallisesti käveleviä romaaneja=Historiallisesti päteviä romaaneja
Sikakoti.fi=Sinunkoti.fi
kyylät pohtivat uudessa Mikkelissä asemaansa=kylät pohtivat uudessa Mikkelissä asemaansa
karppaus keittiössä=kaappaus keittiössä
tukkasi näkyy=tuskasi näkyy
täyttä likaa=täyttä lihaa
kissa joka kehtoa keinuttaa=käsi joka kehtoa keinuttaa
eroottisten nuorten konsertti=entisten nuorten konsertti
ylitimme katua huoran kanssa=ylitimme katua luokan kanssa
perkeleestä ihana olohuone=parvekkeesta ihana olohuone
Kylläpäs pystyy lorton jakamaan vaikka kolmeen osaan=Kylläpäs pystyy loton jakamaan vaikka kolmeen osaan
onnellisille madoille=onnellisille mahoille
Läski voittoon!=Lätkä voittoon!
votkaa viimeisellä kouluviikolla=siivotkaa viimeisellä kouluviikolla
rakastin sinua, Hitler=rakastin sinua, Hilde
homo piilossa=pomo piilossa
hän tulee näyttämään minulle sontaa=hän tulee näyttämään minulle sormusta
syövätkö perunat ihmisiä=syövätkö peurat ihmisiä
näin näyttävästi Coco kuolee salilla – katso video=näin näyttävästi Coco kuntoilee salilla – katso video
Alistuvat koululaiset tarvitsevat kalaöljyä=Alisuoriutuvat koululaiset tarvitsevat kalaöljyä
I FEEL LIKE SATAN=I FEEL LIKE SANTA
Kunnallisin ruokailukokemuksenne kylässä=Kummallisin ruokailukokemuksenne kylässä
Vanhat klassikkopierut nyt kysyttyjä=Vanhat klassikkoreput nyt kysyttyjä
vallitseva sianliha=vallitseva asiaintila
uneksi, lehmä=uneksi, lennä
arjalaishuumori palaa lauantai-iltaan=ajankohtaishuumori palaa lauantai-iltaan
Obama tutki Venäjän homoja=Obama tuki Venäjän homoja
Huomenna alkaa syöksy=Huomenna alkaa syksy
valmismatojen osto=valmismatkojen osto
piano rectal=piano recital
Cheek hukuttaa Samuli Edelmania=Cheek hehkuttaa Samuli Edelmania
insuliiniherkkyyden parantaminen kuolemalla=insuliiniherkkyyden parantaminen kuntoilemalla
belize=believe
pilvistä tingitään ensimmäisenä=pihvistä tingitään ensimmäisenä
millainen ihminen on Ikean "tempur-patja"?=minkä niminen on Ikean "tempur-patja"?
Paholaisten etsintä jatkuu Italiassa=Pakolaisten etsintä jatkuu Italiassa
kutitamme juhlasi=kukitamme juhlasi
kokenut liigakiekkoilija etsii toista=kokenut liigakiekkoilija etsii töitä
potkut saanut pentikäinen: edessä on jännittäviä potkuja=edessä on jännittäviä polkuja
onnellisuus edellyttää kuolemista=onnellisuus edellyttää kuulumista
Tämä mies on joukkoraiskauksen outo lintu=Tämä mies on joukkorahoituksen outo lintu
12 lasta pakkohuutokaupattiin Helsingissä =12 hevosta pakkohuutokaupattiin Helsingissä
kunnioitan täitäsi=kunnioitan tätiäsi
verenpainemies Stephen Fry=vempainmies Stephen Fry
lannan lapset=laman lapset
Nainen, näin saat miehen raiskaamaan itsesi=Nainen, näin saat miehen rakastumaan itseesi
Marin käytöstä tuhansia vinkkejä=Maria-tytöstä tuhansia vinkkejä
Homomies ja yrittäjä Jari Sarasvuo=Huomiotalousmies ja yrittäjä Jari Sarasvuo
Ehkä sinä olisit enemmän paskomisen tarpeessa?=Ehkä sinä olisit enemmän paiskomisen tarpeessa?
seuraa tätä natsia=seuraa tätä naista

29. lokakuuta 2013

Kirja: The Vegetarian Myth


Jokaisen vegaanin pitäisi lukea kirja The Vegetarian Myth. Tai jokaisen joka vielä uskoo vähärasvaisen ja runsashiilihydraattisen ruokavalion terveellisyyteen, tai kolesterolimyyttiin. Kirjailija Lierre Keith tietää mistä puhuu, sillä hän eli vegaanina lähes 20 vuotta - ja menetti terveytensä pysyvästi.

Kasvissyönti ja varsinkin veganismi johtaa terveysongelmiin ennemmin tai myöhemmin. Vegaanit kärsivät proteiinin, rasvan ja vitamiinien puutoksesta. Mikä pahinta, jotkut tappavat jopa lapsensa ideologiallaan. Newsflash: Äidinmaito on täynnä kolesterolia ja eläinrasvaa. Ja vegaanihöyrypäiden mielestä epäterveellistä? Toinen newsflash: Kasvissyöjät kuolevat nuorempina kuin sekasyöjät.


Vähärasvainen ruokavalio aiheuttaa masennusta, väkivaltaisuutta ja itsemurhia. Kolesteroli ei ole syynä sydänsairauksiin, vaan se on paikalla korjaamassa hiilihydraattien ja omega6-pitoisten kasviöljyjen aiheuttamia vaurioita verisuonissa. Hiilihydraattikalorien korvaaminen eläinrasvakaloreilla ehkäisee syöpää. Soija aiheuttaa mm. hedelmättömyyttä, endometrioosia, Alzheimerin tautia ja muita muistiongelmia sekä kilpirauhasongelmia. Viljojen lektiinit ovat syynä moneen autoimmuunisairauteen.

Syömishäiriöiden taustalla on usein vegetarismi. Tämä johtuu mm. niasiinin (B3), tiamiinin (B1), sinkin ja tryptofaanin puutteesta. Eräässäkin tutkimuksessa 85% anorektikoista parani sinkkilisällä.

"Veganismi on 50% kulttia ja 50% syömishäiriötä."


Onnea valitsemallasi tiellä.

28. lokakuuta 2013

Terhi Rannela: Scarlettin puvussa




Scarlettin puvussa voisi ehkä sanoa olevan modernisoitu nuortenversio Tuulen viemästä. Monet elokuvan klassikkokohtauksista ovat mukana kirjassa. Kirjailija sanoo kasvaneensa aikuiseksi Tuulen viemän kanssa. Onhan se kätevää että kirjailija voi kirjoittaa kirjan suuresta intohimostaan. Ja kirja on vieläpä hyvä, ainakin näin GWTW-fanin näkökulmasta.

Kaipa Tuulen viemää on merkinnyt jotain minullekin. En vieläkään tajua miksi olin hulluna Tuulen viemään jo ennen kuin olin nähnyt sen. Miksi tiesin etukäteen sen olevan jotain elämää suurempaa? Kun Tuulen viemää esitettiin televisiossa vuonna 1989, minut käskettiin nukkumaan jo ensimmäisen puolen tunnin jälkeen. :(


Kirjassa väitetään että elokuvan kuuluisin mekko on se vihreä jonka Scarlett tekee verhoista. Luulin että kuuluisin on se toinen vihreä, mekko joka Scarlettilla on leffan alun juhlissa. Silti jos pukeutuisin Scarlettiksi valintani olisi leffan ensimmäinen mekko eli valkoinen, tai juurikin se verhoasu. Paitsi etten tietenkään pukeudu.

Kirja sai haluamaan katsomaan taas Tuulen viemää. Ja Vivien Leigh-dokkarin jota en muistanutkaan tuosta dvd-boksista. Suomeksi ei taida olla julkaistu yhtäkään Vivien Leigh-kirjaa? Löysin mielenkiintoiselta vaikuttavan kirjan nimeltä Tuulen viemät jonka aiheena on Tuulen viemän suosio, mutta sitä ei ole kirjastossa. :(

Ja edelleen haluaisin Tuulen viemän elokuvateatterikierrokselle, mutta se taitaa olla ihan toivoton unelma?

25. lokakuuta 2013

Saku, Saku, Saku

Kerrankin on Saku uutisissa eikä joku Selänne. Milloin tulee elokuva siitä ainoasta oikeasta Koivusta? Olisi paljon enemmän draamaa kuin Teemun elämässä.

Saku Koivu palaa Montrealiin – vielä kerran
Koivu paluustaan Montrealiin: "Nyt jännittää"
Koivulle lämmin vastaanotto Montrealissa: "Saku, Saku, Saku"
Saku Koivu myönsi: "Tunteet olivat pinnassa jo alussa"
Koivu: Tunteet nousivat pintaan 





Lemmikkitarvikkeet