Kotikisat
Kotikisojen aikaisempina kertoina on meikäläisellä ollut hiukan erilainen ääni kellossa.
1997: Messias Koivu saapui Suomeen. Saksa-ottelu alkoi seitsemältä. Tulin kotiin iltalukiosta vähän seitsemän jälkeen, ja Saku oli jo ehtinyt tehdä maalin. Ensimmäisessä vaihdossaan.
2003: Se kaikkien aikojen kamalin ottelu.
Pitää hyväksyä karmeat tosiasiat: Saku Koivu ei enää koskaan... Ole Suomen kapteeni. Ole Suomen ykköskentässä. Tai edes pelaa maajoukkueessa? Itse taisi jossain haastattelussa haaveilla Sotshista 2014, MUTTA pah. Milloin Saku on edellisen kerran onnistunut maajoukkueessa?
Tälläkin kertaa niin kamalasti toivoin että Saku tulisi kisoihin. Ja toisaalta niin kamalasti toivoin että EI tulisi. Sillä se olisi ollut kamalaa, jäädä toiseksi väärälle Koivulle. Kukapa olisi silloin 1995 uskonut että pikkuveli vie joskus kaiken kunnian ja gloorian? Se on niin katkeraa. Minulle kun on olemassa vain se yksi ainoa oikea, eikä mitään syrjähyppyjä sallita. Jääkiekko = Saku Koivu. Eli minulle jääkiekko on menneen talven lumia.
Tai no, Suomen menestys ei kiinnosta minua kun Sakua ei ole. Jääkiekko kiinnostaa ja olen toki katsonut otteluita. Laittomasti ilmaiseksi netissä, HAH. Turhaan yritätte laittaa köyhät kyykkyyn. Onpahan ainakin tarpeeksi eksoottista katsoa ottelua venäjän- tai ranskankielisellä selostuksella.
Surkuhupaisa kotikisojen katastrofi - ei tule köyhät häiritsemään
Saku on silti last man standing minun kolmesta suosikistani...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti