Nyt uskaltaa jo vähän hengittääkin. Maanantaina 23.12. tein sen virheen että vein täysin terveen Tapsan Kuopion Omaeläinsairaalaan seniorikissan terveystarkastukseen (240 euroa!). Keskiviikkona Tapsa lakkasi syömästä, ja alkoi pian oksennella. En tiedä mistä sillä riitti nesteitä oksennuksiin, kun ei juonut eikä syönyt mitään. Perjantaina Tapsa vietiin eläinlääkäriin, missä se joutui kuivumisen vuoksi tiputukseen ja sai myös pahoinvoinninestolääkettä ja ruokahalua stimuloivaa lääkettä (ihmisten masennuslääke). Eläinlääkäri oli sitä mieltä että Tapsalla on virusperäinen tauti, itsehän olin miettinyt lähinnä suolitukoksen mahdollisuutta. No se tautitartunta oli ilmiselvästi saatu Omaeläinsairaalasta.
Perjantain eläinlääkärikäynnistä oli se hyöty että Tapsa lakkasi oksentelemasta ja alkoi juoda, mutta syömään se ei suostunut vielä lauantainakaan. Torstaista alkaen olin monen päivän ajan varma siitä että Tapsa tulee kuolemaan. Kun normaalisti älyttömän ruuanahne kissa ei suostu syömään mitään vaikka kaikki herkut kantaa eteen... Itselläkin jäi syöminen ja unet vähiin, mutta kyyneleitä riitti.
Sunnuntaina Tapsa alkoi viimein syödä, aluksi vähän kerrallaan mutta usein. Kun Tapsa söi ensimmäisiä kertoja uskalsin hädintuskin hengittää. Luulin etten enää koskaan saisi nähdä Tapsan syövän. Outoa oli se että Tapsa tuntui unohtaneen miten syödään, aluksi kuivaruokanappulat ja herkut tippuivat sen suusta pois.
Mutta sunnuntaina Kali puolestaan lakkasi syömästä. Samalla varmistui se että kyseessä todella on tarttuva tauti. Kali ei onneksi oksennellut ollenkaan, mutta sitkeästi oli syömättä. Kali on jo 14-vuotias ja pienikokoinen kissa, mutta sen yleistila pysyi koko ajan Tapsaa parempana kun oksentelua ei ollut ollenkaan. Lopulta Kali noudatti samaa "aikataulua" kuin Tapsa eli oli syömättä yhtä monta päivää, sunnuntaista torstaihin.
Kissat eivät valitettavasti tajua omaa parastaan. Kun yrittää pitää syömisestä kieltäytyviä kissoja elossa monen päivän ajan... niin hauskaa ei ole kenelläkään, ei kissoilla eikä ihmisillä. Onneksi on
Nutri-plus geeli. Tapsa vihasi sen (ja Recovery-ruuan) hajuakin, Kali oli hoitomyönteisempi. Mutta ei ne raukat tajua miksi niitä niin kidutetaan, vaikka kuinka yritän sanoa että joko syöt itse tai pakolla.
Vielä saa pelätä sairastuuko Olle. En tiedä miten kauan aikaa pitäisi kulua että voisi huokaista helpotuksesta.
Kaikki tämä olisi ollut vältettävissä jos en olisi ollut niin tyhmä että vein terveen kissan eläinlääkäriin. Ja kynnys tehdä niin enää koskaan on helvetin korkea, jos seurauksena voi näköjään olla lähes kuolleita kissoja.
