Kun vitkuttelee tilausta nettikauppaan niin kauan että tuotteet myydään loppuun.
Olisin halunnut Cellbesiltä kengät, ja ne olivat jopa hyvässä tarjouksessa. Mutta valitettavasti löysin tuosta nettikaupasta samalla myös muuta kivaa. Kissapussilakanan ja kissaverhot! Olisi tullut tilaukselle hintaa lopulta yli 70 euroa, hirveä summa. Päätin lauantaina että teen tilauksen maanantaina jos kenkiä on vielä varastossa, no eipä (onneksi?) ollut.
Eihän köyhä voi käyttää verhoihin rahaa, ne ovat täysin turhia ylellisyystavaroita. Minulla on jo nimittäin verhot jokaisessa ikkunassa, enempää ei tarvitse. Tokihan moni verho on aika reikäinen kissojen takia. Ja onhan minulla vielä erikseen jouluverho ja pimennysverho, turhia nekin?
Pussilakanoita sen sijaan tarvitsee aina lisää, sillä niitä hajoaa usein. Ja reikiä niissäkin on kissojen vuoksi, kun kisuilla on joka päivä äitiä niin ikävä.
7. tammikuuta 2015
6. tammikuuta 2015
Sähkökatkoja
Uudenvuodenaaton aattona illalla kymmenen jälkeen iski sähkökatko. Se kesti lopulta noin puolitoista tuntia. Monta kertaa tuona aikana sähköt palasivat minuutiksi tai pariksi, mutta lähtivät sitten taas pois.
Vuoden kolmantena päivänä aamulla herätessä huomasin että yöllä on jossain vaihessa ollut sähkökatko, koska mikron kello ei ollut päällä. Ehdin juuri paistaa itselleni aamupalaksi kakannanmunia kun sähköt menivät taas.
Nämä kaksi kertaa on ollut hyvä säkä kun ei ole ollut tekemässä mitään tärkeää katkon tullessa. Sähkökatkot ovat todella harvinaisia näin kaupunkialueella, en edes muista milloin olisi edellisen kerran ollut.
Vuoden kolmantena päivänä aamulla herätessä huomasin että yöllä on jossain vaihessa ollut sähkökatko, koska mikron kello ei ollut päällä. Ehdin juuri paistaa itselleni aamupalaksi ka
Nämä kaksi kertaa on ollut hyvä säkä kun ei ole ollut tekemässä mitään tärkeää katkon tullessa. Sähkökatkot ovat todella harvinaisia näin kaupunkialueella, en edes muista milloin olisi edellisen kerran ollut.
Tunnisteet:
logi
3. tammikuuta 2015
Videoesittely: Kosto
Minkäs teet, tv-sarja Kosto on nykyään intohimoni ja harrastukseni. Koston ensimmäisellä kaudella soi biisi johon ihastuin, ja päätin heti että siitä biisistä pitää tehdä Kosto-fanivideo. Kyseisen biisin nimi on "Anyone's ghost", esittäjästä en ole ihan varma.
Videoni ensimmäisessä versiossa oli kohtauksia vain ensimmäiseltä ja neljänneltä kaudelta. Pakko oli siis odottaa että saisin myös toisen ja kolmannen kauden katsottua. Olisi vaan pitänyt "käsitellä" jokainen jakso aina heti katsomisen jälkeen, sillä näin jälkikäteen olen unohtanut mitä kohtauksia mistäkin jaksosta olisin halunnut videoon laittaa. Enkä jaksa niitä kohtauksia kovin aktiivisesti Windows Movie Makerissa metsästää. Ehkäpä vieläkin muutoksia tulee sarjan loppumiseen asti? Ainakin videossa on yhä jäljellä joitakin kohtauksia jotka haluaisin korvata "paremmilla".
En enää ole täysin tyytyväinen ajoituksiin, mutta tällainen tästä nyt vaan tuli. Virheet/ylimääräiset pätkät sain aika hyvin poistettua. Tai siis, WMM jaksoi niitä jopa välillä löytää. Ja häivytyksiä en ole laittanut ihan joka kohtaan mihin ehkä pitäisi.
Ja syy miksi olen parin Emily/Nolan "shipper" on uni jonka näin. Ennen kyseistä unta kyseinen "pari" ei ollut tullut mieleenikään.
Kuva on videon ensimmäisestä versiosta.

2. tammikuuta 2015
Ammatinvalintatesti
Koska eihän sitä vielä näin keski-ikäisenäkään tiedä mikä minusta tulee isona. Tässä testissä ovat mukana vain yliopistoalat. Vastasin lähes kaikkeen 'täysin eri mieltä'.
Tunnisteet:
testit
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)