Hienosti alkoi MM 95-juhlapäivä. Ohjelman Missä olit kun Suomi voitti MM-kultaa nauhoitus sisältikin jotain ihan muuta ohjelmaa kuin sitä mitä piti. Ja kun yritin katsoa VHS:ää niin se ei toiminut. Paljastui että nauhuri oli "syönyt" nauhan! Ovatko nauha ja nauhuri molemmat mennyttä?! Miten nyt katson VHS-kasettejani?
Noh onneksi Youtubesta löytyi tuon Maailmanmestarit 1995-VHS:n sisältö. Lopussa tuli itku. Osaan tuon dokkarin suunnilleen ulkoa koska sitä tuli aikoinaan katsottua paljon, tosin nyt edellisestä kerrasta oli tosi pitkä aika. Taas kerran täytyy todeta että muistan ysärijutut hyvin, mutta viimeisestä 25 vuodesta en muista mitään.
Illalla Ylen "suorassa" finaalilähetyksessä ei ollut ollenkaan pukukoppijuhlia. No onneksi Youtuben versiossa on.
Totuuden nimessä iski jo MM95 yliannostus...
Vietin yhden päivän etsien vaatehuoneesta sieltä kadonnutta huulikiiltoa. Ajattelin että koko kesä on pilalla ilman huulikiiltoa. Vasta myöhemmin tajusin että muutakin on hukassa. Ja vasta yöllä suostuin tarkistamaan erään pahvilaatikon sisällön, ja sieltähän ne löytyi. Sinne olin laittanut tavaraa valmistautuessani muuttoon.
Kokeilin myös päälleni vaatteita, ja totesin ettei minulla ole mitään päällepantavaa. Paidat ovat joko liian lyhyitä tai läpinäkyviä (miksi niin suuri osa naisten vaatteista on??) tai roikkuvat päälläni kuin jätesäkki. Enkä ole koskaan oppinut yhdistelemään paitoja ja hameita "oikein". Minkävärinen paita sopii vaaleansinisen hameen kanssa?
Fairy on näköjään lopettanut hajustamattoman käsitiskiaineen teon, ei ainakaan löydy Citymarketista eikä Prismasta. Good riddance? Minullahan on ikuiset traumat siitä kun Fairyn konetiskiaine jäi haisemaan astioihin niin että ruoatkin maistuivat Fairylle. Ja viimeisimpänähän Fairy muutti pulloaan niin että siitä ei enää saa otettua pientä määrää kerralla, väkisin tulee ainetta paljon. Ovela tapa lisätä tiskiaineen kulutusta. Tuo viimeisin pullo on kulunut hirveän nopeaa tahtia aikaisempaan verrattuna.
Lidlin reissu oli turha. Kukkoa viinissä sisältääkin riisiä, ja silmänympärysvoide oli loppu. Lidlin luonnonkosmetiikkasarja oli hyvä ja halpa, harmi että se poistui valikoimasta. Nyt jos haluaisi silmänympärysvoidetta niin joutuisi maksamaan moninkertaisen hinnan.
Yksin vietetyn bileviikon torstaina alkoi koskea alaselkään ja perjantaiaamuna heräsin kamalan lonkkakivun kanssa. Ja kun oli tarkoitus lähteä (taas) kirjastoon alkoi sataa. Kirjastossa olisin halunnut lainata yhden pelin. Vasta etsittyäni sen huomasin että tiskillä oli kyltti että "ei asiakaspalvelua klo 12-13". Nykyään kun ne pelien levyt pitää hakea tiskiltä.
Olen odottanut vuosikymmeniä Stephen Kingin kirjaan The Long Walk (Pitkä marssi) perustuvaa elokuvaa, ja tänä syksynä se viimein tulee. Tuntuu vaan siltä että tuosta lähdemateriaalista tulee pakosti tylsä leffa. Ihmetyttää sekin miksi trailerissa on kissa. Ja harmittaa ettei kirjastossa ole näköjään ollenkaan tuota kirjaa.
Eli Kingin kirjoista toivelistallani ovat nyt:
-Lohikäärmeen silmät (The eyes of the dragon)
-Pitkä marssi (Richard Bachmanin nimellä julkaistu)
-22.11.63
Miljoonan muun asian ohella avoinna oleva vaatehuoneen ovi muistuttaa koko ajan siitä että kissoja ei enää ole. Pitäisi kai sulkea se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti