Masentaa. En tiedä johtuuko se esivaihdevuosista kun aina pelotellaan että niihin oireisiin kuuluu masennus ja alakulo.
Mutta kun ensin viikkokausia kirjoittaa innoissaan ja sitten ei enää kiinnostakaan paskan vertaa, niin ikävältä tuntuu. Lopulta pakotin itseni viime viikolla kirjoittamaan yhden novellin loppuun. Onhan tässä tietty sekin ongelma että on vaikea valita mitä novellia työstää seuraavaksi. Kun ei pysty valitsemaan niin ei sitten tee mitään. Ja tietysti aloitin taas uuden novellin kirjoittamisen.
Minulla on ikävä kissoja. Kissojen poismenoa ei vaan voi hyväksyä, eikä kestää. Aina tulee itku kun pysähtyy asiaa ajattelemaan.
Ja on ikävä Fridaytä. Tosiaan ensimmäisen kerran se iski silloin ystävänpäivän tienoilla. Pitänee kai jossain vaiheessa uskaltautua kokeilemaan privaattiserveriä, vaikka pelaajissa kuulemma (tietysti) on jäljellä vain paskapäät, ja perkkejä ei ole. Eli perkitöntä pelaamista paskapäiden kanssa?
Kannattaako Temusta tilata?
Myönnän sen. Menin ensimmäisen kerran koskaan katsomaan Temun (mainoslinkki) valikoimaa. Iski nimittäin epätoivo kun huomasin että sen kunniaksi että ostin lisää Heat Holders-lämpösukkia niin vanhemmat niistä alkoivat hajota. Joten minulla ei ole taaskaan tarpeeksi sukkia, kai koskaan. En raaskinut ostaa enempää kun ovat niin kalliita, lähes 15 euroa pari. Noh Temustahan löytyi Heat Holdersin kopiomerkki, Heat Control. Kyllä kelpaisi.
Temu on aika ikävä kun tekee koko ajan kaikkensa ettei mitään saisi ostettua. Sivu hyppii minne sattuu ja takaisin alkuun kun on saanut scrollattua pitkään alaspäin. Koko ajan vaati rekisteröintiä. Ja kun asetukset vaihtuivat Suomeen niin valintavaihtoehdoista katosi kokonaan se jota olin käyttänyt. Miten voisin etsiä pelkkiä akryylisukkia kun Suomessa ei ilmeisesti sellaista materiaalia tunneta ollenkaan? Piti vaihtaa takaisin englantiin.
Eipä tuo Temusta tilaaminen ole muutenkaan realistista kun siellä on minimitilausraja. Kiinnostaisi tilata vain jos saisi ne pienet kamat kirjeenä kotiin, en halua hakea pakettia jostain hornasta. Eikä kiinnostaisi maksaa Postin käsittelymaksua. Joutuuko sen maksamaan vaikka tilaisi Kiinasta vain yhden, alle 1 euroa maksavan tuotteen?
Vaihto halvempaan puhelinliittymään
Tilasin viimein Globetelin puhelinliittymän, ja sen vuoksi Elisa on sitten jatkuvasti ahdistellut viestein ja puheluin. Ja turhaan koska eivät he tule alittamaan Globetelin hintaa. Saa nähdä miten tässä käy, toimiiko Globetel. Parhaiten minulle sopiva puhelinliittymä olisi prepaid, mutta se ei käy kun haluaa pitää saman numeron.
Pelottava kohtaus
MM-kisojen alkamispäivän kunniaksi iski kohtaus. Ensin huomasin etten pysty näkemään tekstiä kunnolla. Sitten iskivät kivut silmiin, päähän, niskaan. Sitten puutui ensin vasen käsi ja sitten vasen puoli kasvoista. Ei ole ensimmäinen kerta kun minulla on tällainen kohtaus, mutta viimeisimmästä on pitkä aika. Aina herää epäilys TIA-kohtauksesta, mutta väittävät että siihen ei liity kipuja. Muutamaa tuntia myöhemmin alkoi tosissaan koskea niskaan, niin että väänsin itkua ja otin epätoivoisena useampaa särkylääkettä. En tiennyt että niskani on niin paskana. Luulin että jumppa käsipainoilla joka toinen päivä olisi pitänyt sen kunnossa. Eli niskajumi + silmien liikarasitus, niin tämä on lopputulos.
No tuon takia jäin sitten "sairaslomalle". Ei lukemista, ei kirjoittamista. Ei kouluhommia. Ei varsinkaan esseen väsäämistä, kun kroppa tuntui saavan siitä tarpeekseen jo edellisenä päivänä. No joo, olen silti lukenut, ihan liikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti