9. heinäkuuta 2020

Peli: Red Dead Redemption 2

Lopetin aikoinaan ensimmäisen Red Dead Redemptionin demon pelaamisen siihen kohtaan kun juonessa edetäkseen olisi pitänyt tappaa eläin. Koronapandemian iskiessä päätin viimein hankkia Red Dead Redemption 2:n, koska se oli tarjouksessa ja koska pitäähän se kokea ennen kuin kuolee koronaan.


Alun pimeässä ja lumessa tapahtuneista tarinatehtävistä en vielä innostunut, mutta kun Horseshoe Overlookiin päästiin niin peli eli viattomien eläinten lahtaaminen vei mukanaan. Pysähdyin kolmanteen lukuun ja keskityin vain sivujuttujen tekemiseen. Upgradet, challenget, kerättävät. Ja kaikki nämä vaativat tuhottomasti eläinten tappamista. Kamalaa on myös se kun koirat käyvät päälle sen jälkeen kun olen tappanut niiden omistajat. Sitten ei ole muuta vaihtoehtoa kuin potkia koira kuoliaaksi.


Hirveä hetki koitti kun ammuin vahingossa hevoseni Ripulin. Siinä se makasi maassa henkihieverissä minun takiani. Vihollisten luodit viuhuivat ympärilläni mutta sillä ei ollut mitään väliä, tärkeintä oli pelastaa Ripulin henki. Annoin sille äkkiä lääkettä ja se selvisi hengissä. Minun hengelläni ei ole mitään väliä, Ripulin on. Tärkein item koko pelissä: horse reviver. Never go anywhere without it. Fanitan tässä pelissä eniten hevosia.


Ja Arthurin partaa. Olen ryypännyt hair tonicia kuin tosielämässä kevytkokista koronakaranteenissa! Näin kamalan painajaisunenkin siitä että Arthur menetti partansa automaattisesti välivideossa. Itkin ja päätin olla enää koskaan jatkamatta pelin pelaamista.



Tein viikkoja töitä saadakseni Arthurin manpursen päivitettyä. Vaikeinta oli viimeisen eli täydellisen puuman nahan metsästäminen, vietin siinä jahdissa monta oikean elämän päivää. Viimein osuin holy grailiin eli tein tallennuksen johon joka kerta ladatessa ilmestyi puuma. Aina. Piti vain odottaa täydellistä puumaa. Peräti toisen täydellisen puuman sain tapettua niin ettei sen turkki kärsinyt. Kun viimein sain kainalooni perfect cougar peltin odotin kuulevani torvensoitto-fanfaareita. Harmi etten ottanut tuosta historiallisesta hetkestä kuvaa!


Viimein sain sanoa nuo Walter Whiten legendaariset sanat: Menen ryöstämään junaa. Tai no, en minä oikeasti halunnut tai aikonut ryöstää junaa, mutta sitä ne muut aina luulivat. Minä halusin vain ampua lintuja junan katolta! Ikimuistoinen oli myös se päivä kun lähdin hankkimaan heroiinia (heron-lintu).

Usein toivon että peleissä olisi vaihtoehtona ampua itsensä. Kyllähän itsensä hengiltä saa mutta ei suoraan kill self-optionilla. Eräänä päivänä jahtasin legendaarista kojoottia, enkä ollenkaan etukäteen arvannut millainen kärsimysnäytelmä siitä muodostuisi. Siinä meni koko yö ja huusin jo miehellenikin kun en saanut kojoottia hengiltä. Mutta sitten toiveeni toteutui. Jo haavoittamani kojootti itki ja valitti, ja tapoin sen. Siinä tilanteessa halusin itkeä itsekin. Tällainen hirviökö minusta on tullut? Olisin halunnut parantaa kojootin niin kuin ihmiset tässä pelissä voi jollain miracle tonicilla, ja viskillä. Sitten kojootti olisi voinut jatkaa matkaansa terveenä ja hengissä eteenpäin, ja minä olisin voinut ampua itseäni päähän. Se olisi ollut onnellinen loppu.


Eniten vihasin kalastamista, sen kontrollit ovat RDR2:ssa perseestä. Vaikeinta koko pelissä minulle oli dominon pelaaminen eli gambler challenge #9. Eihän siinä mennyt kuin muutama kuukausi. Samaa voi sanoa itse pelistä. Maaliskuussa aloitin ja viime viikolla tuli valmista eli 100% täyteen eli elämäni suurin saavutus.


D'Angelo - Unshaken (May I?) 
My Lovely Horse

Ei kommentteja:

Pizza-online.fi