Tänään tiistaiaamuna odottelin Mustin ja mirrin kotiinkuljetuspakettia tulevaksi. Meillä on niin virkaintoinen Postin työntekijä että tuo aina paketit jotka pitäisi toimittaa klo 8-16 jo ennen puolta kahdeksaa. Siinä on vaan jo jonkin aikaa ollut se huono puoli että talon ovikoodisysteemi ei toimi niin aikaisin. Kyllä sen pitäisi toimia jo siihen aikaan, ja aikaisemmin se toimikin, mutta ei enää nykyään. Niinpä ne liian aikaisin tuodut paketit joutuu ikävästi hakemaan alaovelta, kunhan tuoja on ensin soitellut että ei tää ovikoodijuttu toimi.
Tulee aina toivottua että olisi joku muu tyyppi työvuorossa. Joku joka oikeasti toisi paketin klo 8-16. No niinpä kävi tällä kertaa. Pakettia ei kuulunut ennen puolta kahdeksaa, ja uskalsin jopa käydä vessassa. Olin ruokkimassa kissoja puoli yhdeksän aikaan, kun puhelin soi. Postin työntekijä kyseli olenko kotona, toisi paketin minuutin päästä. Outoa, ei noista 8-16 paketeista koskaan soitella.
Olen aina käyttänyt Mustista ja mirristä tilattaessa toimitusvaihtoehtoa "Postin kotiinkuljetus ilman kuittausta", ja aina aikaisemmin se on tarkoittanut kotiinkuljetusta josta kysellään että milloinkas tämän paketin saa tuoda, eikä tätä 8-16 kuljetusta. Paitsi nyt parilla viime tilauskerralla. Mikä oikein on muuttunut Mustin ja mirrin päässä?
Tuon em. virkaintoisen työntekijän vuoksi joudun nykyään Zooplussalta tilatessani valitsemaan ilmaisen kotiinkuljetuksen sijasta kaksi euroa maksavan premium-kotiinkuljetuksen (jossa sen paketin tuontiajankohdan saa itse valita), koska ei inspiroisi hakea 30 kiloa painavia paketteja alaovelta. (eikä inspiroikaan, vaan ulkoistan sen puolisolle) Ja siinäkin on oma vaikeutensa, jos laittaa Zooplussan ostoskoriin liikaa tai "vääränlaista" tavaraa, niin se premium-vaihtoehto ei ole edes tarjolla. Joutuu hitto kikkailemaan.
Mutta siinä kun odottelin pakettia ennen puolta kahdeksaa, niin Tapsan istuessa vieressäni huomasin kauhukseni että sen massu ääntelee. Kurisee tyhjyyttään. Ennen kuin Tapsalla diagnisoitiin kilpirauhasen liikatoiminta sen massulla oli tapana äännellä. Apelka-lääkityksen myötä ääni lähti pois. Olen antanut kertoa itselleni että jos se ääni palaa niin... kilpirauhasarvo on taas noussut? Apuva. Pitääkö Tapsa viedä eläinlääkäriin?
Ja tämäkin juuri kun olen ollut huolissani Tapsan syömisestä. Se saa nykyään joka ilta Gourmeta että lääke menisi alas. Mutta viime aikoina Tapsa on alkanut hylkiä Gourmeta! Että mitäs ruokaa sitten? Mikä oikein kelpaisi?
Kävin eilen maanantaina Tapsan kanssa vaa'alla, molempien paino on noussut. Tapsan sata grammaa... ja minun paljon enemmän. Jos Tapsan kilpirauhasarvo olisi nousussa niin silloinhan sen paino olisi laskusuunnassa?
Tein nyt tuon Mustin ja mirrin tilauksen vain siksi koska sai 20% alennusta. Ja vielä pitäisi jaksaa tehdä myös Zooplussan tilaus koska kuun loppuun asti saa 10% alennusta kaikesta. Olen päättänyt että köyhän pitäisi yrittää hyväksikäyttää näitä tarjouksia, vaikka varsinaista tarvetta tilaukselle ei vielä olisikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti