Pahimmillaan Olle ripuloi 3-4 kertaa peräkkäin ja saattaa oksentaakin jossain välissä. Yhtenäkin iltana olin pesemässä käsiä toisen tai kolmannen paskomiskerran jälkeen kun Olle oksensi. Hetken päästä istuin sängyllä enkä huomannut että Olle ripuloi makkarin lattialle...
Kali on alkanut hylkiä Latz-soppaansa, johon piilotetaan sen lääkkeitä, laksatiivia ja Wenefroa. Päätin sitten kokeilla sille munuaisten vajaatoimintaan Ipakitinea, joka aiheutti sisältämänsä laktoosin vuoksi Ollelle ripulia. No Kalilla ei ole vielä monen päivän jälkeenkään ollut havaittavissa samaa vaikutusta. Ipakitine on kelvannut Kalille hyvin, ja jopa laksatiivin kanssa. Tuntuu vähän siltä että se voisi tarvita jopa vähän enemmän laksatiivia.
Lääkityksensä myötä Kalista on tullut levottomampi. Käytämme siitä nykyään
nimitystä adhd-kissa. Se nukkuu vähemmän kuin ennen, ja haahuilee usein
ympäriinsä. Outoa on myös se että sairastumisensa/lääkityksensä jälkeen Kalin nenä on alkanut tummua. Tuntuu että siinä on koko ajan enemmän tummia kohtia.
Kipustressin kipuseuraukset?
Itse olen kärsinyt erityisesti hampaiden, suun ja leuan alueen kivuista ja tulehtuneesta tuntemuksesta. Kipu siinä viisurin paikassa säikäytti, mutta lähti onneksi pois.
En vaan kestä sitä miten epäreilua on että kipu lisää kipua. Noh kuulemma leuan ja kaulan kipu on yleistä rintaontelon endossa. (tutkimus endon ja leukanivelen kipujen yhteydestä) En toki tiedä mikä johtuu mistäkin, mutta hampaiden pureminen yhteen ja leukojen pitäminen väärässä asennossa ei ainakaan vähennä kipuja.
Endometrioosikipujen suhteen minulla alkoi viikko sitten perjantai-iltana Fridayn pelaamisen aikana alaselkää välillä ikävästi vihlaiseva kipu. Lauantaina aikaväli vihlaisujen välillä lyheni koko ajan. Oli myös kovempaa kipua yhdessä kohtaa yläreittä, niin että yhtenä iltana oli jopa vaikeampi jumpata. Nuo kivut lähtivät pois, kunnes taas torstaina alkoi alaselkää vihloa, tällä kertaa pysyvämmin niin että tuntuu siltä ettei hirveästi voi istua.
Ja olisi olevinaan niin paljon tekemistä tietokoneella. En ole vieläkään "ehtinyt" kirjoittaa tai editoida romaanejani tänä vuonna. Ja toissapäivänä aloitin uuden novellin kirjoittamisen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti