29. marraskuuta 2023

Joulukalenterini 2023

Nykyään erilaisia teejoulukalentereita on saatavilla yllättävänkin paljon. Yritin tilata Prismasta ruokatilauksen yhdeydessä Muumi-teejoulukalenterin, mutta se olikin loppu.

 

Citymarketissa puolestaan oli vaihtoehdoista runsaudenpulaa, ja loppusuoralle valinnoissani päätyi kolme eri teejoulukalenteria. Oli vaikeaa valita niistä se ykkönen, loput kaksi päätyivät korvausvaihtoehdoiksi. No en lopulta saanut sitä ensimmäistä vaihtoehtoa, vaan se oli korvattu Forsmanin teejoulukalenterilla. Jännä nähdä kelepaako meikäläiselle.

 


 

Kissoille tilasin Zooplussasta varmaan halvimman mahdollisen vaihtoehdon, Cosman joulukalenterin. On sekin tietysti viljaton.

 


 

 

Mutta reilua viikkoa ennen joulukuun alkua huomasin että Karppaamossa olisi joulukalenteri jossa on sokeritonta suklaata... Kuinka monta vuotta olen haaveillut sellaisesta? Taisi minulla sellainen joskus ollakin kun puoliso onnistui ostamaan sellaisen Manchesterista. Nyt olisi saanut Karppaamosta 10% alennustakin Black Fridayn takia. Mutta päätin että nykyisessä tulotilanteessani on järkevämpää jättää turhuudet tilaamatta.


 


 

 

Perinteeksi muodostunutta Veikkauksen joulukalenteria ei nyt ole eikä tule. Mitenhän paljon raha-arpojen myynti laskee kun niitä ei voi enää ostaa lahjaksi?

Ei kommentteja:

Lemmikkitarvikkeet