Jo huhtikuun alussa tässä kämpässä alkoi olla niin kuuma että pahaa teki. Kaiken oleellisen kertoo se että suklaa alkoi sulaa niin että oli pakko laittaa jääkaappiin. Normaalisti niin pitää tehdä kesähelteillä eikä keskellä talvea! Oli pakko laittaa patterit pois päältä.
Parvekkeen ovikin tuli avattua jo kerran koska siellä oli jumissa eläviä kärpäsiä. Oven saaminen takaisin kiinni oli taas niin vaikeaa että päätettiin ettei sitä enää avata ennen oikeaa kesää kun yöpakkasiakin oli luvattu.
No sittenhän talvi tuli ryminällä takaisin 3.5. Täysin valkoinen maisema ja vaakatasossa satoi lisää lunta. Kamala keli. Eniten säälitti taas linnut ja muut eläimet.
Tapsa säikäytti syömättömyydellä vapun jälkeisenä päivänä. Ei kelvannut piilotettu lääke eikä mikään ruoka. Katseli minua vaan ilmiselvän nälkäisenä että etkö tarjoa muuta kuin paskanhajuista ruokaa. Sillä oli nenä tukossa eikä haistanut ruokaa eikä siksi voinut syödä. Ajattelin jo että Tapsa kuolee nälkään täysien ruokakuppien äärelle. Katselin sitten netistä vinkkejä kissan tukkoisen nenän hoitoon. Pyyhin Tapsan nenää muutaman kerran lämpimällä vedellä niin johan alkoi jonkin ajan päästä räkä lentää, keltainenkin. Se ilmiselvästi helpotti Tapsan oloa ja se alkoi taas syödä. (Ja jos haluaisi Tapsan nuhaan apua niin pitäisi vaihtaa eläinlääkäriä kun se nykyinen on sitä mieltä että ei voi mittään. No ensinnäkään Tapsan nuhan syytä ei ole koskaan edes mitenkään tutkittu. Eikä ole kokeiltu esim. pidempää antibioottikuuria vaan pelkkää piikkiä, eikä esim. kortisonia ollenkaan.) Ja nyt kun tietää että Tapsa voi milloin vaan lopettaa syömisen nuhansa takia.. toki siinä kesti yllättävän monta vuotta.
Ja kaikki tämä tapahtui tietysti juuri kun olin yksin kotona. En voinut keskittyä mihinkään. Tuosta ja muista syistä johtuen en ehtinyt edes yhtään jännittää työkkärin puhelua. Arvasin kyllä että ei se montaa minuuttia kestäisi. Samalla jatketaan eli yhden työpaikan haku kolmessa kuukaudessa.
Huhtikuussa sain uusimmassa kirjoitusprojektissani täyteen 50 000 sanaa eli isot bileet! Lupasin itselleni että julkaisen tänä vuonna omakustanteena kaksi romaaniani, sen ensimmäisen ja tämän viimeisimmän. Varsinkin tätä uusinta kirjoittaessa mieleeni tulee usein South Parkin jakso "You're getting old" kun suollan aina vaan lisää ripulipaskaa tietokoneen näytölle. No ei se mitään, olen täysin rakastunut tuohon tarinaan ja sen maailmaan.
Olen aina rakastanut kirjoittamista mutta editointia vihaan. Varsinkin kun väännän esikoisromaanini prologin kanssa jo kolmatta vuosikymmentä ja yhä vaan se on täyttä paskaa. Se on tosi negatiivinen ja synkkä eikä anna kenellekään mitään syytä lukea pidemmälle. Minkäs teet kun haluan ja yritän epätoivoisesti emuloida suosikkikirjani "Aina, vaan ei ikuisesti" prologia. Tein vielä aika äskettäin suuren muutoksen ja siirsin prologin prologin (joku voisi luulla että kaksi prologia peräkkäin voisi muka olla jokin ongelma) myöhempään vaiheeseen kirjaa koska päätin ettei ehkä sittenkään ole hyvä paljastaa ihan kaikkea heti alussa. Mutta kun se prologin prologi on paljon parempi kuin tämä varsinainen prologi. Mulle esim. aloituslauseet on tärkeitä omissa teksteissä ja nyt en keksi nykyiseen prologiin mitenkään kelvollista. Se aikaisempi oli just hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti