15. toukokuuta 2023

Sairasta

Ihana yö. Olle ripuloi monta kertaa ja oksensi. Kalilla oli vaikeuksia paskoa ja veti persettään mattoa pitkin ja oksensi matolle. Olle oksensi uudestaan. Aamulla Tapsa oksensi. Ollelle ei kelvannut Zooloven kanaruoka jota on aina aiemmin syönyt innolla. Tapsa lopetti sen syömisen jo aiemmin. Muutenkin on ikävää kun niin suuri osa Zooplussan purkeista on lommoisia.


Tapsan syöminen huolettaa. Sille ei enää oikein ole lääke kelvannut voin mukana. Nyt pitää yrittää käyttää nestemäistä herkkua lääkkeen piilona. Se tulee kalliiksi kun menee kaksi päivässä (tilasinkin niitä 3x66 kpl pakkauksia). Ja jos tuokaan ei kelpaa niin pitää ruveta pakottamaan. Kilpirauhasen liikatoiminta kun voi milloin vaan äkisti aiheuttaa tappavan ns. kilpirauhasmyrskyn (thyroid storm), erityisesti jos lääkityksessä on taukoja. No joku death wish Tapsalla selvästi on kun viettää päivät kuumalla parvekkeella hankkimassa itselleen lämpöhalvausta. Päätin ruveta punnitsemaan Tapsan säännöllisesti että tietäisin jos se rupeaa laihtumaan. Ensimmäisessä punnituksessa Tapsa painoi kolmisen kiloa.

 

 



Lauantaina säikähdin että Kali kuoli. Katselin kun se nukkui ja hengitti ja sitten näytti siltä kuin se ei olisikaan enää hengittänyt ja toinen silmä oli auki ihan kuolleen näköisenä. Säikäytin sitten Kalin härkkimällä sitä kesken unien. Sehän vasta olisikin kivaa että tappaisi kissan säikäyttämällä koska luuli sen olevan jo kuollut.

 

Ja mitä minuun tulee niin viime viikolla yritti taas jokin tauti iskeä. Kurkkukipua, nenä meinasi vuotaa, kuumeinen olo ilman kuumetta, lämpö oli alimmillaan jopa tasan 35. Samaan aikaan tietysti pitkästä aikaa kovat endokivut. Vasen käsi on ollut outo, heikko. Vaikea tehdä sormilla hienomotorisia asioita. Pelottaa. Huomasinhan minä jo monta kuukautta sitten että vasen käsi on välillä sininen, ihan eri värinen kuin toinen.

 



Ei kommentteja:

Lemmikkitarvikkeet