Tänä jouluna oli alunperin tarkoitus ensimmäisen kerran koskaan paistaa itse pieni kinkku, mutta eihän niin saa nyt tehdä sähköpulan vuoksi. On tullut huomattua että uuni vie paljon sähköä. Siksi en ole myöskään leiponut mitään.
Tänä jouluna jää myös joulukonvehdit saamatta. S-ryhmässä oli monta vuotta myynnissä Cavalierin sokerittomia suklaakonvehteja, mutta eipä ole enää. Citymarketista sai parhaimmillaan kolmea eri makua Red-merkkisiä sokeroimattomia konvehteja, mutta ei enää. Joudun tyytymään Lindtin sokeroimattomaan maitosuklaaseen, jota syön muutenkin joka päivä.
No mutta onhan minulla Ketomon piparkakun makuista jäätelöä..
En lähettänyt joulukortteja vaikka sain ilmaisia postimerkkejä. En ole hankkinut joululahjoja. En ole laittanut edes kissoille leluja marinoitumaan. En ole lahjonut itseänikään. Tosin ostin viimein kahden vuoden jälkeen pelin Watch Dogs: Legion, kun tarvitsin pelaamista ps+ ekstran loputtua.
Yritin katsella Yksin kotona 2 ja halusin lopettaa noin minuutin jälkeen. Kesken jäi.
Olokin on ollut surkea viime aikoina. Olen pari kertaa meinannut oksentaa nukkuessani. Kai se jotain närästystä on. Mikspä vatsa jaksais sulattaa ruokaa.
Olen taas pelannut Red Dead Onlinea sen winter wonderlandin vuoksi, tosin tällä kertaa kakkostilillä, että olis vähän "järkevämpää" tekemistä kun ykköstilillä on kaikkea enemmän kuin tarpeeksi. Nykyään tuossa pelissä on paljon hitaampaa kerätä kultaa kuin wanhoina hyvinä aikoina. Aatonaattona koin joulun ihmeen kun edellispäivänä lopettaessa ollut kultamäärä 11+ oli muuttunut lähes viideksitoista. Pystyin sitten ostamaan collectorin roolin vähän etuajassa.
Ja olihan minulla pikkujoulut...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti