Viattomana tyttönä rupesin seuraamaan erästä Resident Evil-pelien striimaajaa Twitchissä. Noin tuntia myöhemmin huomasin sattumalta chatissa uhkavaatimuksen: kaikkien uusien seuraajien on sanottava jotain chatissa tai heidät bannataan. Enpä olisi ruvennut seuraajaksi jos olisin tiennyt moisesta säännöstä. Ja eihän se riitä että moisesta kerrotaan satunnaisesti chatissa, siitä pitäisi kertoa myös otsikossa, biossa ja paneeleissa. Ja silti suurin osa ihmisistä ei huomaisi sitä. Omasta kokemuksesta tiedän että ihmiset eivät lue otsikoita ja eivät välitä paskaakaan esimerkiksi kielikategoriasta.
Seuraavana päivänä minut olikin bannattu. Kysyin miksi ja bannini poistettiin pahoitellen. Luulin että asia olisi sillä selvä, mutta ei. Siitä se shitshow sitten alkoikin. Chatissä puhuttiin pitkään minusta: olenkohan minä botti vai en ja pitäisikö minut bannata uudelleen vai ei. Kytättiin sitäkin olenko paikalla. Aivan sairasta stalkkausta. Lopulta minun oli pakko lähteä pois, vaikka olisinkin halunnut tietää mitä paskaa minusta vielä puhutaan poissaollessani. Viimeinen asia mitä haluan striimejä katsoessani on minkäänlainen huomio.
Ei, en sanonut chatissa mitään. Ensinnäkään minua ei aseella uhaten pakoteta tekemään niin. Toisekseen minulla ei olisi ollut mitään positiivista sanottavaa. Eräälle modelle jonka kanssa yksityisviestittelin totesin että tällä tavalla ei saada uutta seuraajaa tuntemaan oloaan tervetulleeksi.
Naurettavinta on tietysti se että halutessaan modet olisivat voineet nähdä todisteet siitä että en ole botti vaikkapa siitä samasta kohdasta mistä bannit annetaan. Ja luulisi tietysti että yksityisviestittely moden kanssa todistaisi että en ole botti, mutta ei tietenkään.
Joitain asioita nämä ihmiset eivät tajua ollenkaan:
*kaikki katsojat eivät lue chattia ("sano jotain chatissa minuutin sisällä tai sinut bannataan")
*kaikki ihmiset eivät katso striimiä 100% ajasta vaikka näkyisivätkin katsojaluettelossa ("sano jotain chatissa minuutin sisällä tai sinut bannataan")
*jos katsoo striimiä vaikkapa pleikkarilla tai telkkarista ei välttämättä pysty chättäämään ollenkaan
Koko tämä paskamyrsky aiheutti minulle fyysisiä oireita: rytmihäiriöitä, halun itkeä, vaikeutta nukahtaa. Niinpä olin pakotettu poistamaan seuraamiseni ja en tietenkään enää koskaan katso kyseistä striimiä. Ilmiselvästi kyseisellä striimaajalla on jo tarpeeksi seuraajia ja tukijoita eikä hän missään nimessä halua niitä lisää. Puhuivat vieläpä siitä että pitäisikö minut bannata kun tulen seuraavan kerran paikalle. No eivätpä ole enää nähneet minua siellä. Saatanan kyttääjät.
Joissakin striimeissä on ongelmana tavallisesti joku yksittäinen kusipäinen mode joka pilaa kokemuksen kaikilta, niin nytkin. Ei se riitä että striimaaja on mukava ja ystävällinen, myös chatin ja modejen täytyy olla. Jos siis halutaan lisää vakituisia katsojia.
Toivottavasti tämä typerä "puhu chatissä tai bannit"-käytäntö ei leviä muihinkin striimeihin.
Ps. Lakkasin myös seuraamasta erästä F13-striimaajaa, jonka kanssa eksyin sattumalta samaan lobbyyn ja joka silloin paljasti mitä mieltä on vanhoista ja/tai rumista naisista. Ilmankos olen kohta jo kolmen vuoden ajan käyttänyt kyseisestä striimaajasta kutsumanimeä "paskapää".
Postauksen lintukuvat: Effin' Birds
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti