Sarjassamme aiemmin julkaisematta jääneet jutut...
Muutama vuosi sitten kävi köpelösti. Silloin pelkäsin eniten sydämeni puolesta koska jouduin lopettamaan vahvan melatoniinin käytön. Melatoniinihan auttaa tutkitusti endometrioosiin isolla annostuksella.
Tilasin vahvaa (10mg) melatoniinia laittomasti Suomeen ja jäin kiinni. Vieläkään ei ole tullut kutsua tullin/poliisin kuulusteluun vaikka kohta neljä vuotta on jo mennyt. Onko minun juttuni siis kokonaan unohdettu? Kuulemma syyteoikeus on jo vanhentunut. Tiedän että muut ovat saaneet tuomioita miedommastakin melatoniinista. Hauskaahan on tietysti se että Kuopiossa ei ole enää tullin toimipistettä, joten pelkäsin joutuvani kuulusteluun vaikka Vantaalle. Köyhälle ja sairaalle se olisikin ollut helppo nakki.
Jos myöntää kaiken voi saada kirjallisen menettelyn. Ja jos kuulustelussa ei myönnä syyllisyyttään tulee oikeudenkäynti. En varmaan olisi voinut olla nauramatta jos minun vuokseni olisi järjestetty sellainen show. Suuri lääkeainerikollinen ja hiton laiton aine, ja paskat. Melatoniinia saa Suomessa jokaisesta ruokakaupasta.
Nii-in. Olisi pitänyt yrittää saada lääkäriltä resepti vahvaan melatoniiniin. Vaan ei taida oikein onnistua, jos sanoo syyksi (kuvitellut) endokivut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti