2. marraskuuta 1999

MILLAISTA HALUAISIN ELÄMÄNI OLEVAN 10 VUODEN KULUTTUA?

Kymmenen vuoden kuluttua olen mitä todennäköisimmin joko kuollut tai elelen onnellisena spurguna roskalaatikossa. Se onkin ollut haaveeni jo monta vuotta ja yleinen vitsi; 'isona' minä muutan asumaan  roskikseen.      
    

Unelma-ammattiini puistokemistiksi en kai voi enää opiskella, ja niinpä olen tuomittu elämään koko loppuelämäni hauskuutta vailla. Ei mikään ihana kohtalo.     
    

Vuosikymmenen kuluttua haluaisin elellä kaksinkertaisena lottovoittajana vähintään neljä huonetta plus keittiön sisältävässä kerrostaloasunnossa Turun ydinkeskustassa. Asuinkumppaneinani on kaksi kissaa (toinen rodultaan venäjänsininen, toinen maine coon), kaksi marsua ja hermeliinikani.      
Tabitha eli Tappi     
Mimosa eli Mimmi     
Lucifer eli Lusi     
Aurora eli Arkki     
Siinäpä listaa tulevien lemmikkieni nimistä!     
    

Parin lottovoiton (neljä oikein) lisäksi olen kymmenen vuoden kuluttua ansainnut rahaa toisellakin tapaa. Viisi vuotta sitten julkaisin esikoisromaanini, josta tuli maailmanmenestys. USA:ssa kirjani oli lähes kaksi vuotta bestseller-listalla.      
    

Kirjoittaminen on yhä minulle kuitenkin pelkkä rakas harrastus. Opiskelin vuosikausia Turun yliopistossa, ja toimin nykyään kielenkääntäjänä freelancer-pohjalta.     
    

Rakkain harrastukseni on yhä vieläkin penkkiurheilu, tietenkin! Missä David luuraa? Sitä en uskalla edes arvata, toivottavasti jatkaa vielä uraansa!     
    

Totuus on kuitenkin se, että onnellisin varmasti olisin, jos saisin asustella yksinäni pienessä mökissä metsän keskellä. Satun nimittäin olemaan erakkoluonne.     
   

Kymmenen vuoden kuluttua perustamani Sekasotku-lehti on Suomen myydyin kerran kuussa ilmestyvä lehti. Toimin yhä lehteni päätoimittajana.      
   

Ja menestysromaaniini pohjautuvan TV-elokuvan filmaukset ovat juuri alkamassa...     
    

Terveisin Maria Karppinen, suuri kirjailija vuodesta 2009 

28. lokakuuta 1999

Vanhoja päiväkirjamerkintöjä

*281099 (to) klo 14.21.  

          
Näin toissa yönä tai aamulla unta, että olin Rose ja olin menny Calin kanssa naimisiin.            
Honeymoon from hell, tarttes sanoo! 

11. lokakuuta 1999

Vanhoja päiväkirjamerkintöjä

*111099 (ma) klo 18.40        

    
Tänään oltiin 'skolessa' vähän Internetissä, öbaut 3 tuntia ja mähän olin sen jälkeen vielä kirjastolla yhen tunnin. Noh, anyway, skolessa sai mennä minne vaan, ni meitsi            
käytti aikaa käymällä mm. muutamalla F1-sivulla, F1 cartoons... mut se mikä ekaks          järisytti oli Nick Stabilen eli dear Markin official page. Menin sinne Kolumbuksen Kompassin ja Sunset Beach-haun kautta. Ni se oli upee sivu, kerto mm. että Nick on tulossa ny lokakuun vikalla viikolla Skandinaviaan markkinoimaan sitä Bride of Chucky-leffaansa. Ja Nick on vieraillu Dawson's Creekissä yhen jakson ajan, roolihenkilön nimi on Colin. Ja sit kai hän tulee vierailemaan Charmed eli Siskoni on noita-sarjassa. Mutta siis se mikä järisytti....     

       
Luin kertomusta Nickin SB-roolihahmosta eli Markista. Oli älyttömästi juttuja joita en muistanu tai joita en oo ees nähny, mutta silti siellä oli juttuja jotka mun mielestä oli väärin. Mut Mark-stoorin lopussa luki...  että Derekin ruumista ei koskaan löydetty! Olinko vähällä pudota tuolilta tai pikemminkin huutaa ääneen.... heti ajattelin että mikä Murdoch sen Derekinkin pittää olla!!! No fair...   

         
Mutta eihän toi ollu vielä yhtään mitään. My SB revelations had not even begun...            
Myöhemmin kävin NBC:llä kattomassa mitä USA:ssa oli tapahtunut viime viikolla.            Arvaa vaan kuka siellä showssa pöllöilee? No Derek tietysti!!!!!! On taas ottanu Benin paikan, ja on 'hoidellu' Benin...            

Olis muutakin mutten ennee jaksa so bye!!!    

27. syyskuuta 1999

Vanhoja päiväkirjamerkintöjä

*270999 (ma) klo 16.45.   

                                     
No kuule halusin writata vaan sen, et eilen kun Euroopan GP:ssä Nürburgringillä David johti... mä pelkäsin koko ajan että siinä kävis niinku kävi, eli et David ajas ulos.                                        
Mä oon tasan kerran elämäni aikana TOSISSANI USKONU Davidin MM-mahiksiin,              ja se oli eilen sen viiden kierroksen ajan jotka se johti. Jos se ois voittanu eilen, se ois ollu korkeintaan kolme pojoa Häkää jälessä ennen kahta vikaa kisaa. Mä pyysin eilen        vaan että David malttas mielensä ja ajas harkitusti, hitaasti sillä hirveellä sadekelillä...      mutta vielä mitä! Siinä mutkassa missä se ajo ulos sillä oli sairaan liikaa nopeutta. Ääliömäistä!                                        
 

Ei meitsi vähä ollu pettynyt, vihanen ja kyyneleet silmissä... Sillä toi oli final drop. Ny kahen vikan (apua, enää kaksi kisaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!) kisan ajan Dave-boy on vaan Häkän orja, naturally.            
 

No toi kurssi alko today. Ihan ok oli, vaikka pelkäsin tosi paljon. Mut huomenna se todellinen tulikoe mitä mä jo etukäteen niin paljon pelkäsin vasta on. So tomorrow tells the truth... I know that's not english but who cares! It's my finglish! Nii, ei sillä huomisella oo yhen paksan (nimenomaan, paksan) väliä, I know but en silti voi olla... Se eniten arveluttaa ku mä oon tuolla ihan väärässä paikassa! Mä oon varmasti ainut ilman työkokemusta, ammattia ym... Epsii!            
 

But kohta another fantastic episode of the universe's best tv-show SUNSET BEACH!!!!!            
So I had better go. With Love,             LILY