Surkeutta ja pimahdus

Viime viikko oli paska. Endokipuja. Piti yrittää opiskella tenttiä varten. Kävin lenkeillä kipulääkkeiden voimilla. Perjantaina alkoi vielä nivelkivut, joista ei nykypäivänä enää tiedä johtuvatko ne esivaihdevuosista vaiko vain sukuni vahvoista reumageeneistä. Joo, voihan nekin johtua ihan vaan endometrioosista.

 

 

Oli taas rankka viikonloppu. Lahdessa maailmancupia, ja yleisurheilun halli-MM-kisat jossain hornassa. Ei niska kestä moista katsomisrääkkiä. Yleisurheilussa oli kyllä oudot pitkät viestit, tai pitäisikö sanoa oudot maat mukana. Ei Belgiaa eikä Hollantia kummassakaan, ei miehissä eikä naisissa.

 

Ja sitten tänä maanantaina oli tentti. Ajattelin että olen valmis luovuttamaan opintojen suhteen jos en pääse tuota pakollisen kurssin tenttiä läpi. Pääsin nimittäin tuon kurssin ensimmäisen osatentin läpi vain rimaa hipoen. Mutta tuosta toisesta osasta tulikin lähes täydet pisteet. En voi ymmärtää.

 

Jotenkin onnistuin viime viikolla pakottamaan itseni kirjoittamaan taas yhden novellin valmiiksi. Perjantaina sain 2 uutta novelli-ideaa, ja sunnuntaina kolmannen. Mutta tiesin minkä novellin halusin saada valmiiksi seuraavaksi, tällä viikolla. Ja sekin tuli jo tehtyä tänään. Mitähän seuraavaksi? Milloinkahan sitä lomaa tai taukoa tai jonkin valmiiksi saamisen tunnetta olisi? Ei voi iloita novellin valmiiksi saamista kun miljoona seuraavaa on jonossa, ja romaaneja en ole edistänyt yhtään.

 

 

Tämä viikko sujui paremmin kipujen suhteen. Meninkin jo ajattelemaan että onpa ihan ok olo, ja suosikkistriimaajanikin striimasi tiistaina pitkästä aikaa. Mutta tiistai-iltana iski vatsakivut. Ei voi koskaan tajuta miten eksynyt pieru voi aiheuttaa niin kovat kivut.

 

Ja sitten tänään keskiviikkona tietokoneeni hajosi, eli mihinkään ei voi enää luottaa. Ensin hiiri ei liikkunut, ja sitten näyttö sekosi. Puoliso diagnisoi heti näytönohjaimen pimahtaneen, ja näytönohjaimen vaihto auttoi. Jos ei olisi tietokoneista tietävää kotona niin kusessa olisi. Joutuisi roudaamaan koneen jonnekin hornaan korjattavaksi. Niin mitenkä? Taksillako? Onko olemassa tietokoneiden korjauspalvelua johon kuuluu haku ja tuonti? Mutta enpä edes pystyisi ilman toimivaa tietokonetta mitenkään etsimään korjauspalveluiden tietoja. Ja korjaajat saisivat täyden pääsyn kaikkiin koneella oleviin tiedoistoihin, oh the horror. Pitääkö tässä ruveta tekemään koneelle kevätsiivousta? Yksi vaihtoehto olisi tietysti opiskella itse tietokoneen korjausta ja sisälmyksiä, mutta not gonna happen. Kamalaa kun koko elämä on koneella. Esimerkiksi kaikki kirjautumistiedot ja salasanat. Ilman juuri tätä tietokonetta en pääsisi kirjautumaan enää minnekään. 

 

Hiirihän on vittuillut jo pidempään. Aina kun yritän maalata tekstiä, niin ei se maalaa kuin vasta useamman yrityksen jälkeen. Ja kun yritän liimata tekstiä kursorin kohtaan, niin aivan liian usein se teksti menee ihan muualle kuin kursorin kohdalle. Niin tekstinkäsittelyohjelmassa kuin täällä Bloggerissakin. Eikä edes ole kovin vanha hiiri.

 

 

Ja silmät ei vaan kestä tätä elämää. Mitähän niillekin voisi tehdä? Jotain kosteuttavia tippoja kai, mutta no can do koska nekään eivät ole ilmaisia. Edellisestä näöntarkastuksesta on 25 vuotta aikaa. Mutta eipä YTHS:llä ole silmälääkäriä tai mitään muutakaan mistä voisi saada apua ylirasittuneille silmille. Asiaa ei tietysti auta yhtään sekään että minulla on silmissä ruusufinnikin. Monisairasta touhua tää elämä.

 

Odottelen innolla mäkihyppykauden huipennusta tänä viikonloppuna Planicassa. Mutta en odota innolla liian aikaisia kisoja. Miksi niiden pitää alkaa jo puoli 11?

 

Ensi viikolla on tiedossa ikävä juttu, saa nähdä mikä on tuomio. Mutta ensi viikon lopulla alkaa myös GTA Marathon, jee? 

Kohta ei huvita enää mikään

Ei kiinnosta pelaaminen. Ei vain ole mitään kivaa pelattavaa.

 

Ei kiinnosta ryyppääminen. Ennen kiinnosti pelata Fridaytä ja ryypätä samalla. Mutta ehkä olen nyt saanut tarpeekseni kalsarikänneistä. Ei siinä mitään järkeä ole.

 

Ei kiinnosta Twitchin katsominen. Olen katsonut Twitchiä joka päivä vuosia, mutta nyt vaan tuntuu siltä että kukaan ei koskaan striimaa mitään mielenkiintoista peliä. Ja hirveintä on se että suosikkistriimaajani on striimannut tänä vuonna tasan kerran. On tullut tosissaan mietittyä jopa sitä vaihtoehtoa että hän on löytänyt elämän.

 

No mäkihyppy jaksaa vielä kiinnostaa ja syystäkin, kun suosikkini ottivat kauan unelmoimani kaksoisvoiton. Siitä lisää myöhemmin.

 

Tuossahan oli myös yleisurheilun halli-EM-kisat, törkeästi yhtä aikaa hiihdon MM-kisojen kanssa. Ei tosin paljoa enää kiinnosta kun Borleen kaksoset lopettivat uransa. Ja lopulta noissa kisoissa ei näkynyt myöskään Dylan Borleeta Belgian viestijoukkueessa. Mutta täysin järjetöntä on se että samassa kuussa on sekä halli-EM että halli-MM-kisat, en voi ymmärtää. 

 

 

 

Viime viikot on ollut suunnilleen koko ajan elohiiriä, erityisesti toisessa silmässä. Ärsyttävää. Silmät vaan ovat niin kipeät, ylirasittuneet ja kuivat, tarviisivat lepoa. Mutta mitä muuta sitä elämällään tekis kuin lukis juttuja koko valveillaoloaikansa? 

 

Maanantaina heräsin isovarvas kipeänä. Mitähän oikein olen puuhannut? Eli endokivut, silmä/niska/pääkivut, ja isovarvas niin kipeä että kävely on vaikeaa. Kyllä kelpaa olla ja opiskella.

 

 

 

Vaihdoin tosiaan Globetelin puhelinliittymään. Onnistuin vaihtamaan sim-kortin hajottamatta 25 vuotta vanhaa kännykkääni, tosin akku tuntuu nyt kestävän vähemmän aikaa. Se entinen sim-korttikin oli aika vanha. Edellinen operaattori jaksoi aina välillä valittaa että se pitäisi vaihtaa. 

 

Tajusin myös että Osuuspankki vie minulta 8,25 euroa palvelumaksuja joka kuukausi. Hirveä summa. Pitää siis vaihtaa kokonaan S-pankkiin, joka on maksuton. On vaan urakka vaihtaa tiedot kaikkiin paikkoihin jne.

 

 

Ps. Tajusin eilen (!!) että minulla on vieläkin jouluverho keittiön ikkunassa... hyvin mää vedän.

Onko elämää kissojen kuoltua?

Tuntuu siltä että kissojen kuolema on jotain sellaista mistä ei voi koskaan päästä yli.

 

Elämä on täysin muuttunut. Kissojen poismeno näkyy kaikessa arjen tekemisessä, kaikissa rutiineissa. 

 

Ei tarvitse pelätä että Tapsa räkii sänkyyn tai muualle. Tai että Kali yrittää paskoa sänkyyn, tai Olle ripuloida sinne tai lattioille, tai pyyhkiä perseensä lakanaan. Aamulla ei tarvitse huolehtia siitä onko Olle pissinyt vessanedusmatolle. 

Ylipäänsä saa nukkua enemmän. Kissat eivät enää herätä, eikä kaikkia tekemisiä tarvitse rytmittää niiden ruoka-aikojen mukaan. 

 

Pyykit voi ripustaa kuivumaan niin että narut roikkuu, ei ole enää Ollea repimässä niitä. Kukaan ei ole tunkemassa itseään vaatekaappiin tai vaatehuoneeseen. Kukaan ei tule tietokonenäyttöni eteen "häiritsemään" "tärkeitä" tekemisiäni. Kun viilaan kynsinäni kukaan ei tule ihmettelemään että mitäs epäilyttävää ääntä täältä kuuluu, ja halua kynsiviilaa leikkikalukseen. Voin käydä suihkussa pelkäämättä että Olle ripuloi sillä aikaa. Kun kulkee kämpässä pimeässä ei tarvitse pelätä että jyrää jonkun kissan alleen. Ruokansa voi jättää vapaasti pöydälle, ei mene kukaan härkkimään. Ei tarvitse olla hysteerinen jokaisen hammaslangan ja langanpätkän takia. Voi jopa jättää muovipussin lattialle pelkäämättä että joku tukehduttaa itsensä siihen. Eikä Ollea ole nuolemassa kaikkia mahdollisia muoveja. Enää ei mene sukkia pesuun sen vuoksi kun on astunut oksennukseen tai paskaan. Keittiön ja vaatehuoneen kaapit ovat tyhjentyneet kissojen ruuista, niihin voisi muka laittaa jotain muuta. Mutta mitä?

 

Yhteen aikaan minulla oli Tapsan kanssa sellainen rutiini että aina kun laitoin teeveden kiehumaan niin Tapsa tuli keittiöön siliteltäväksi. Yritin joskus jopa huijata Tapsaa sillä lakanoita vaihdettaessa. Jotta sain Tapsan pois lakanoiden kimpusta laitoin teeveden kiehumaan huijatakseni sen keittiöön.

 

Edellisessä asunnossa Tapsalla oli ikävä tapa. Lähes joka yö kun me ruvettiin nukkumaan Tapsa otti pallonsa ja alkoi huutaa se suussaan että "heittäkää mulle palloa NYT". Koskaan ei tuossa tilanteessa öisin sille palloa heitetty, mutta silti se jatkoi tuota tapaansa pitkään. Tuli mietittyä että naapurit varmasti tykkää...

 

 

 

Yritän koko ajan pitää mielessäni Ollen nau'un. Sillä oli omalaatuinen nauku, enkä haluaisi unohtaa sitä. Olisi kai pitänyt videoida kissoja enemmän, tosin oman digikameran videot ovat niin laaduttomia että en sitä juurikaan videoihin käyttänyt.

 

Juuri Olle se tässä eniten harmittaa. Koen pettäneeni Ollen. Ollen kuolema pääsi yllättämään täysin. Vaikka jälkikäteen ajateltuna kaikki merkit olivat näkyvissä. Ja minä vain nauroin kun keittiön matolle elämään siirtynyt Olle ei joskus edes meinannut siirtyä pois matolta kun imuroin. Pidin sitä vain laiskana. Ja kun se laihtui ja söi vähemmän ja oli jatkuvasti kerjäämässä ruokaa, pidin sitä vain nirsona. Ja kun Ollen krooninen ripuli muuttui ummetukseksi, pidin sitä vain munuaisten vajaatoiminnasta johtuvana. Miksi ei tullut pieneen mieleenkään että Ollella voisi olla suolistokasvain? Se nimittäin tuli kyllä mieleen kun toissajouluna Kali lakkasi syömästä ummetuksen takia.

 

Kissaunia

Näin unen Ollesta, ja tällä kertaa kyseessä oli "oikea" Olle. Se tuli kotiin monta kuukautta kuolemansa jälkeen, hyvinvoivan näköisenä ja jopa hiukan lihoneena. Ihmettelin miten se voi olla elossa. Kun sen piti olla kuollut, sillä piti olla suolistosyöpä ja suoli tukossa. En saanut unessa vastauksia kysymyksiini.

 

Toisessa unessa kaikki kissat tulivat kotiin terveinä. Ajattelin että sen on pakko olla unta, ja yritin herättää itseäni nipistelemällä, mutta ei. Oli sitten pakko ruveta miettimään mitä tehdä kun kotona on kolme kissaa, eikä tippaakaan kissanruokaa. Lopulta katsoin Ollen silmiä, ja rupesin itkemään kun tajusin ettei se kissa ollutkaan Olle. Oikealla Ollella kun oli uniikit, eripariset silmät. Eikä tuo uni jäänyt ainoaksi kerraksi, näin vastaavan uudestaan ja taas tunnistin Ollen feikiksi silmien perusteella.

 

Yhdessä unessa olin saanut otettua valokuvia kissakummituksista. Jokin muukin kuin yliluonnollisuus oli silti pielessä, Ollejakin oli kuvissa useampi kuin yksi.

 

Eräässä toisessakin unessa oli kaksi Ollea. Ja sitten oli Tapsa menemässä ruokani kimppuun, juuri kun kehuin että siitä ei enää ole pelkoa.

 

 

Enää ei tarvitse ostella kissoille yhtään mitään. Harmittaa kun esimerkiksi Facebookissa ja Youtubessa on kissamainoksia, ja omissa K-plussatarjouksissa kissojen ruokia. 

Kaikkea kuluu nyt vähemmän. Kissojen kuoltua vedenkulutus on laskenut noin 75%!! Vessapaperia, talouspaperia. Pakastepusseja meni ennen yksi päivässä jätöksiin. Nyt en tiedä miten loppukäyttäisin ne elintarvikkeisiin käytetyt pussit. Jopa vanulappuja ei nyt kulu. Niitä saattoi mennä monta päivässä Tapsan nenän pyyhkimiseen, ja ostinkin niitä usein nipputarjouksista.

Jätettä tulee niin hiton vähän. Sekajäte oli ennen pakko viedä joka toinen päivä, lähinnä Ollen jätösten vuoksi. Nyt sitä tulee hyvin vähän, kuten kaikkea muutakin. Bioa ja metallia. 

 

Kissankarvat. Niitä ei ole enää kaikkialla, kuten omassa naamassa. Aina kun löydän naamastani valkoisen kissankarvan, ajattelen vain että tämä on yksi viimeisistä. Ja että se voi olla kenen vain kolmesta kissasta, ei voi tietää kenen.

 

Joka kerta imuroidessa itkettää. Täällä on niin luonnottoman siistiä, ei ole kissakarvoja eikä hiekkaa. Ennen piti imuroida kaksi kertaa viikossa, nyt sille ei olisi juurikaan tarvetta. Ja imurihan alkoi oikutella jo ennen kissojen kuolemia. Se alkoi siitä kun osuin imuroidessa pistokkeeseen, ja imuri lakkasi silloin toimimasta. Sen kerran jälkeen imuri ei ole välttämättä mennyt päälle. Joutuu kokeilemaan montaa eri pistorasiaa, ja asettelemaan pistokkeen pistorasiaan erityisellä tavalla ennen kuin imuri suostuu toimimaan. Se on myös mennyt pois päältä kesken imuroinnin esimerkiksi siksi kun imuri on kulkenut johdon päältä.

 

Siitä on jo kuukausia aikaa kun laitoin roskiin viimeisen pölypussin joka oli täynnä kissankarvoja. Mutta siinäkin näkyi päällimmäisenä pelkkää pölyä. :( 

 

 

Nykyään haluaisin antaa neuvona kaikille kissanomistajille että vanhoille kissoille kannattaa aina eläinlääkärikäynnin yhteydessä tehdä vatsan ultraääni. Joillakin eläinlääkäreillä se taitaakin kuulua seniorikissojen terveystarkastukseen, ja hyvästä syystä. Kaikilla kolmella kissallani vatsan ultraääni olisi paljastanut asioita. Eniten harmittaa että sitä ei Ollelle huhtikuussa tehty, kun se oli taas eläinlääkärissä kroonisen ripulin takia. Enkä itse silloin vielä tajunnut ja tiennyt asioista että olisin voinut pyytää ultrausta.

 

Kuolema on ollut minulle ongelma siitä asti kun lapsena tajusin että mikään tässä elämässä ei muuta sitä tosiasiaa että jonain päivänä minäkin makaan arkussa ja minut laitetaan maahan matojen syötäväksi. Muut ihmiset tuntuvat pystyvän sulkemaan kuoleman olemassaolon pois tietoisuudestaan minua paremmin. Ja nyt kuolemaa on tungettu suoraan päin naamaa, ja sitä en kestä. Jos hetkeksikään pysähdyn ajattelemaan kissojen poissaoloa niin itkuhan siitä tulee.

Lemmikin kuolema pysäyttää ja sen käsittely vaatii aikaa  

 

Eläindoula?

 

Korttikriisi

Veistä väännettiin taas sydämessä kun Zooplus lähetti postia että heillä on minua ikävä, ja nyt saisi alennusta. Ihan paperisen kirjeen. Ehkä siksi koska kissojen kuoltua kielsin sähköpostien lähettämisen.

 

 

Viime viikon Lidlin reissu oli vähän ikävä. Ei meinannut millään löytyä naisten pinkkejä pyjamahousuja, jotka olivat suurin syy käyntiin. Olivat piilottaneet ne miesten vaatteiden keskelle. Ja kun noista ei ikinä tiedä minkä koon ottaisi, se on täyttä arvailua. Kotimatkalla sain ikävästi roiskeet päälleni. 

 

Kirjastokortin katoaminen 

Ja kotiintultua iski kriisi kun ihan sattumalta huomasin että olen kadottanut kirjastokorttini, sitä ei löytynyt lompakosta. Olin varannut kurssikirjan kirjastosta ja mietin jo paniikissa että mitäs nyt kun sitä ei voikaan hakea. Muistin vain sen että viimeksi vaihdoin kirjastokortin pin-koodin että puoliso pääsisi eläinlääkärireissulla kirjastoon odottelemaan. No hän sitten tajusi että se minun kirjastokorttini on vieläkin hänen lompakossaan. Onneksi kävin huvikseni lompakkoni sisältöä läpi, muuten olisi tullut turha reissu kirjastoon ja olisi hiukkasen vituttanut. Voin kuvitella sen tilanteen: kerään innoissani kasan kirjoja ja menen niiden kanssa lainausautomaatille, ja huomaan sitten että kirjastokorttia ei olekaan. Voihan paska.

 

Muistin jopa oikein sen että kirjaston lainausautomaatteja on muutettu. Nykyään lainaukseen tarvitaan se pin-koodi. Että hyvä että vaihdoin sen silloin kesällä. Minun vuosikymmeniä vanhassa pin-koodissani oli kirjaimia, ja nykylaitteisiin kelpaa vain numerot.

 

Kirjastoreissulla kävin myös Clas Ohlsonilla ostamassa Heat Holders-lämpösukkia. Maksoivat vain 10 euroa pari. Menomatkalla rupesin miettimään että vieläköhän tuonne kelpaa käteinen. No kyllä kelpasi.

 

G-mail on mennyttä?

Pitänee luopua G-mailista, koska jatkossa sinne tilille ei enää pääse. Kun alkavat vaatia älypuhelinta kaksivaiheiseen tunnistautumiseen. Hiukkasen ärsyttävää. Joutuu vaihtamaan kaiken takaisin Yahoon mailiin. En edes muista miksi aikoinaan otin myös G-mailin. Olikohan Yahoon kanssa jotain ongelmia? Varmaankin. 

 

No hauskaahan on se että Google-tilin sähköpostiosoitetta ei pysty muuttamaan. Ja Google on kirjaimellisesti elämäni. Mitähän menetän seuraavaksi? Tradedoubler-tilini menetin jo.

 

Novellien kirjoittaminen

Viime viikolla sain yhden novellin viimein valmiiksi. Oli tarkoitus viimeistellä se jo viikkoa aiemmin, mutta se jäi kun iski kohtaus. Ja nyt sitten ajattelin että pääsen uusimman novelli-ideani kimppuun, mutta vielä mitä. Sain toisen uuden, ja kolmannenkin uuden idean... Pakko kai niiden ideoiden tulon on jossain vaiheessa loppua?! En ehdi tämän vuoksi ollenkaan edistämään romaanejani. No haaveilen siitä että saisin tarpeeksi novelleja valmiiksi että voisi tehdä novellikokoelman. Nyt on 9 valmista ja Amazonissa julkaistua englanninkielistä novellia. Sain juuri tehtyä loppuun yhden, jonka idea oli vuosia vanha. Ehkä vanhin näistä nykyisistä. Oispa hyvä tahti saada julkaistua yksi novelli viikossa.

 

Miksiköhän minun on niin helppoa todeta novelleista että valmis on, ei kun julkaisuun. Kun taas esikoisromaaniani olen pyöritellyt vuosikymmeniä, ja tyytyväinen ei voi olla koskaan.