Suru

I miss my Olle.

 

 

Jotain hyvin oleellista (Ollellista) puuttuu keittiön matolta. Välillä olen ihan ok, välillä tuntuu että voisin romahtaa totaalisesti. Ajatuskin siitä ettei Ollea enää ole, eikä tule enää koskaan olemaan...

Katumus. Kun keskityin Tapsaan enkä huomannut että Olle tekee kuolemaa (while I was watching you did a slow dissolve). Että se onkin Olle joka elää viimeisiä päiviään. Mutta totta on että jos olisin etukäteen tiennyt ja tajunnut Ollen tilanteen se olisi ollut vieläkin vaikeampaa kestää. Olle olisi kuollut hyvin nopeasti luonnollisestikin, täysi suolitukos oli jo lähellä, ja ilman laksatiiveja olisi varmaan jo tullutkin. Mikään ei olisi voinut Ollea pelastaa. Se olisi ainoastaan voitu lopettaa aikaisemmin. Olle kävi eläinlääkärissä huhtikuussa. Jos silloin olisi vatsa ultrattu ja huomattu kasvain. Mutta silloin se lopettaminen olisi ollut vaikeaa hyväksyä koska kissa voi vielä hyvin. 

 

Mikä sitten olisi ollut Ollen kannalta parasta? Se tässä surettaakin että Ollella vaikutti olevan niin paljon elämänjanoa ja kirjaimellista nälkää, loppuun asti. Paljonko Ollella oli kipuja? Viimeisellä viikollaan Olle näytti ulospäin epämukavaa oloa joitakin kertoja, mutta suurimman osan ajasta se makasi tai nukkui rennon näköisenä. Kuolinpäivänsä aamunakin. Haluan uskoa ettei Ollella ollut kipuja ainakaan koko aikaa. Toki en saa koskaan tietää totuutta.

 

Tulehduksellinen suolistosairaus lisää ihmisillä syövän riskiä. Johtiko Ollen niin monta vuotta jatkunut krooninen ripuli tähän lopputulokseen? Hyvin mahdollista. Tai oliko sillä syöpä kaikki nämä vuodet? Itse en voi uskoa siihen.

 

Kaikkialla minne katson jokin muistuttaa Ollesta. Koko ajan huomaan ruokia ja tavaroita jotka Ollelta jäivät. Ollen ripulilääkkeet, munuaisaineet, vitamiinit. Ostin Ollelle niin paljon juttuja joita en muka "ehtinyt" edes kokeilla. B-vitamiini, joka olisi voinut toimia fosforinsitojana. Oscar-pakastelihapullat. Boulardii, josta olisi voinut olla apua ripuliin. Psylliumia sentään annoin pari kertaa. Mutta joitakin juttuja en ehtinyt ostaa: Iherbin ostoskorissa oli Ollelle tarkoitettuja fosforinsitojia (kitosaania ja b3-vitamiinia). Selaimen kirjanmerkeissä oli Ollen ripuliin ja fosforinsitojiin liittyviä linkkejä, kuten alumiinipohjaisia fostorinsitojia ja sitä kissojen ulosteensiirtoa. 

 

Kaikki uudet viljattomat ruuat ja herkut jotka Ollelle tilasin vielä sen kuolinviikolla. Mutta en voinut arvata. Ajattelin vain ettei kannata tilata lisää ruokaa Tapsalle koska se tekee kuolemaa. Ollelta jäi paljon viljattomia märkäruokia ja herkkuja, pitää yrittää lahjoittaa ne eläinsuojeluyhdistykselle. Jos vaikka kodittomille kissoille kelpaisivat. Ja miksi en syötä viljattomia ruokia muille kissoilleni? Tapsalle tarjotaan nyt vain sellaisia ruokia joista se tykkää. Ja ainoat märkäruoat joita Kali syö on Latz soup ja Kattovit Renal, ja niistäkin tietysti vain liemen. 

 

Kuka syö nyt Kalin Kattovitin jämät? Ei kukaan. Enää ei tule Olle aamulla sänkyyn vaatimaan aamupalaa. Enää ei ole Olle naukumassa vieressä kissojen ruoka-aikaan, vaatimassa nopeampaa palvelua. Enää ei tarvita suojamuoveja makkarin lattialla, kun Ollea ei ole ripuloimassa lattioille. Enää ei Olle odota vessan oven takana että pääsee juomaan vettä lattialta suihkun jälkeen. Kukaan ei enää revi vaatteitani/lakanoita. Enää ei tarvitse leikata Ollen kynsiä (ainut kissa jonka kynsiä ollaan leikattu). Lattialla on Ollen leikkikaluina käyttämät drinkkitikut, ei kukaan muu niillä leiki ja kanniskele niitä sänkyyn. Laitan pesuun pyyhkeen jolla on Ollen viimeinen oksennus. Tuli tajuttua sekin että vielä tiistai-iltana Olle pääsi hyppäämään sängylle, koska oksensi siitä käsin makkarin matolle. Imuroin keittiön matolta Ollen viimeiset karvat. Olen monta kertaa kissojen ruoka-aikaan laittanut vahingossa Ollellekin kupin, se tulee selkäytimestä. Ollen kuolinpäivän iltana meinasin antaa puolisolle ohjeita Ollen seuraavan aamun ruoan suhteen. 

Olle oli kissoista suuritöisin ripulinsa takia. Perse piti aina puhdistaa, ja loppua kohti siivota yhä enemmän paskoja lattioilta. Kissojen vessat pysyvät paljon siistimpinä ilman Ollea, ja kissanhiekkaa kuluu vähemmän. Ollen ruokiin meni eniten rahaa. Ollen viimeinen eläinlääkärikäynti maksoi muuten silloin lauantaina (jolloin hinta on +50%) 939 euroa.

Miten muut kissat ovat suhtautuneet yhden poissaoloon? En usko että Tapsa edes huomaa koko asiaa. Perjantai-iltana Kali käyttäytyi oudosti Ollen lähellä. Ihan kuin se olisi tiennyt tai haistanut jotain mitä me ei. Ja sunnuntai-iltana olisin voinut vannoa että Kali etsi Ollea. Huusi ja meni ympäri kämppää ympärilleen vilkuillen. Kali tykkäsi tyttärestään. Kun Olle aktivoitui Kali meni usein innoissaan sen luokse, kiehnäsi ja maukui.
 

 

Ollen viimeisenä yönä minun oli vaikea nukkua. Olisin halunnut viedä sen päivystykseen jo yöllä, ja pelkäsin löytäväni aamulla keittiön matolta kuolleen kissan. Annoin Ollelle viimeisenä ateriana puolikkaan Latz-pussin, se kun tykkäsi Latzista paljon. Sanoin ääneen sille että se saa toisen puolikkaan kun palaa kotiin. Mutta ei se palannut, ja tuntui hirveältä joutua heittämään se toinen puolikas roskiin.

 

Jokainen suree eri tavalla. Minun on vaikea syödä. Syöminen tuntuu vastenmieliseltä. Ja sitten tulee vieläkin huonompi olo syömättömyyden takia. Silmät on tietysti turvoksissa itkemisestä. Ja pahin on tietysti se että sydämestä ottaa. Ja se alkoi heti kun perjantaina huomasin ettei Olle ollut pessyt naamaansa syötyään. Ei se raukka voinut tietenkään enää pestä edes kasvojaan koska jalat/tassut oli niin heikot.

Olle oli kuopukseni, ja niin minun kissani. Ja sylikissa. Kun se ei kasvettuaan enää mahtunut syliini se tykkäsi maata päälläni sängyssä.

 

 

Tein viime viikolla Zooplussan tilauksen miettien onkohan Tapsa enää elossa kun se saapuu. Tilasin lähinnä Tapsalle recovery- ja penturuokia, pateemallisia. Mutta tilasin myös naudanrasvajauhetta molemmille. Olin katsellut sitä pitkään koska olisin epätoivoisesti halunnut yrittää lihottaa Ollea, mutta sitä mahdollisuutta en enää saanut.

Aina olen miettinyt että missähän järjestyksessä kissani kuolevat. En koskaan halunnut saada tietää vastausta. Ja tämä järjestys on ihan väärä, Olle oli nuorin. Ja leikilläni olen ajatellut että ehkä ne tekevät joukkoitsemurhan. Ja viime viikolla se oli lähellä, oltaisiin voitu menettää kaksi kissaa viikon sisällä, tai jopa päivän parin sisällä. Jos Tapsa ei olisi alkanut syödä se olisi lopetettu to tai pe. Ja sitten Olle meni lauantaina...

Tätä biisiä olen kuunnellut uudestaan ja uudestaan. Vaikka kaikki sanat eivät sovikaan Olleen, niin suuri osa kuitenkin.

 

 

"Sinä et ole täällä. Kiitos että olit."

 

 

PS.  Itku pääsi kun kaveri lähetti tämän kuvan.

 

Kissani Olivia on kuollut

Viimeksi kerroin 16-vuotiaan kissani Ollen ikävästä torstaipäivästä. Kun perjantaina tulin kotiin lenkiltä huomasin kauhukseni että Ollen naama on aivan ruuassa. Se ei ollut puhdistanut suutaan syömisen jälkeen niin kuin kissat aina tekevät. Ajattelin heti että kissan eliniänodote ei voi olla kovin pitkä jos se ei pese edes kasvojaan.

 

 

Perjantain ja lauantain välisenä yönä huomattiin että Olle ei enää pystynyt kävelemään kunnolla. Pahimmillaan se veti takajalkojaan perässään. Puolisohan sanoi minulle jo torstaina että Ollen kävelyssä on outoa heikkoutta, mutta minä en vielä silloin huomannut mitään. Pelättiin jopa sitä että Olle on saanut jonkin aivojutun ummetuksen ja pinnistelyn takia.

Lauantaiaamuna Olle näytti vähän paremmalta. Se pystyi istumaan ja vähän kävelemään, ja naukui ruokaa. Ollen ruokahalu pysyi hyvänä loppuun asti.

 

 

Olin googletellut asiaa ja toivoin kovasti että Ollen kävelyongelmat johtuisivat niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin kaliumin puutteesta, sen kaliumarvo oli liian alhainen jo aika kauan sitten mutta eläinlääkäri ei silloin määrännyt kaliumlisää. Munuaisten vajaatoiminta voi aiheuttaa kissalle kaliumin puutetta.

 

Mutta ei. Toki munuaisarvot olivat pielessä mutta ei kovin pahasti, ja kalium oli normaali. Mutta Ollella oli paha anemia, aluksi jopa verensiirtoa harkittiin. Halusin että Ollea ei vielä lopeteta vaan otetaan sairaalahoitoon.

 

 

Mutta pian tuli puhelu. Vatsan ultraäänessä paljastui suolistossa kasvain, eikä mitään ollut tehtävissä.

Tieto kasvaimesta selitti paljon. Ollen viimeaikaisen ummetuksen. Ja kyllähän ne merkit olivat siellä jo aiemmin. Siinä vaiheessa kun Ollella alkoivat vuorotella ripuli ja ummetus, ja kun se siirtyi elämään 99% keittiön matolle. 

 

On niin väärin että nuorin kissani kuoli ensimmäisenä. Ollen äiti, 19-vuotias Kali sen kun porskuttaa luonani, ja Ollen isä kaverini luona.

 

Karmea viikko. Kun viikon alussa itkin Tapsan takia sen ollessa sairaalahoidossa en olisi voinut arvata että Olle onkin se joka kuolee ennen viikon loppua. Mutta mitään jossiteltavaa ei jäänyt, Olle oli pakko lopettaa. Kun kissa ei pysty esim. kävelemään tai paskomaan niin elämän perusedellytyksiä ei ole. 

Tämän piti alunperin olla Tapsan muistokirjoitus, mutta kävikin niin että keräsin muistoalbumia väärästä kissasta. Jonkinmoinen ennätys sekin että kaksi eri kissaa joutuu sairaalahoitoon viikon sisällä.

Se ongelma elämässä juuri on että se väistämättä johtaa kipuun, kärsimykseen ja kuolemaan. En suosittele kenellekään. En ihmiselle enkä eläimelle.

 

 

RIP Olivia "Olle" 9.1.2008-3.8.2024

 

 

Tyyntä myrskyn keskellä

Tänään torstaina seurattiin vierestä Ollen pitkää ja vaikeaa synnytystä. Olle oli koko viikon yrittänyt paskoa, ja oltiin annettu sille laksatiivia ja jopa laktoosia sisältävää Ipakitinea, joka on aiemmin aiheuttanut sille ripulin. Ja tietysti niitä viljoja sisältäviä ruokia. Tänään annettiin myös viimeisenä keinona parafiiniöljyä. Viimein alkoi näkyä valoa tunnelin päässä paskaa reiän päässä, ja sen innoittamana annettiin sille taas peräruiske. Ensimmäistä kertaa Ollea ei kiinnostanut ruokakaan eli sen olo oli selvästi tukala. Lopulta Olle sai pihalle pari kunnon pökälettä. Se vaan on huvittavaa että Ollella on ollut krooninen ripuli vuosia ja nyt onkin näin paha ummetus. Noh nyt on Ollen päivystyskäynti... ei peruttu mutta ainakin lykätty.

 

Ja illalla Olle oli taas normaalisti maukumassa ruokaa. Olle on viime aikoina alkanut maukua jatkuvalla syötöllä kun odottaa saavansa ruokaa. Mau mau mau. Ja teitpä sitten mitä tahansa keittiössä niin Olle luulee että teet sille ruokaa.

 

Ja eipä ihmekään. Tuli tajuttua että vaikka Ollen ripuli palaisi niin on pakko antaa sille jatkossakin viljoja sisältäviä ruokia. Viljattomalla ruokavaliolla se kuolee nälkään. On vaan niin nirso kissa.

 

Ja mitä Tapsaan tulee niin se on voinut olosuhteisiin nähden hyvin. Syö ja muuta. Syömättömyydenkin aikana se vaikutti petollisen hyvävointiselta. Kun vertaa vaikkapa Kaliin joka joulukuussa syömättömyytensä aikana vain kyhjötti jossain kipeän näköisenä. Tuli ihmeteltyä elääkö Tapsa pyhällä hengellä. Kun ei se vaan tajua että syömättömyys tappaa. Ihmettelen miten Tapsan sydän on kestänyt kaiken tämän karmeuden.

 

Kun katsoin Tapsaa päivänä jona se oli tarkoitus lopettaa... niisk. 

 

 

Tässä nyt kauhulla odotetaan milloin Tapsa lopettaa taas syömisen. Olen ihan varma että se tapahtuu viimeistään silloin kun sen antibioottikuuri loppuu. Tai kun puolisoni lähtee työmatkalle. Tai kun sen nuha palaa. Ja se nuha palaa 100% varmuudella.

 

 

Tapsa sai peräti viiden päivän antibioottikuurin. Maailmalla suositellaan kissan krooniseen nuhaan vähintään 3-4 kuukauden kuuria. Elikkäs ei täällä Suomessa ja Kuopiossa ole kissalla mitään mahdollisuutta selvitä hengissä. 

 

 

Tuntuu niin epäreilulta ja turhalta että kissa kuolee tukkoisen nenän takia.

 

Mitä tässä voisi enää tehdä? Kortisonia haluaisin kokeilla, on mahdollista että se voisi auttaa, mutta tuskin eläinlääkäri sitä antaisi. Höyryhengitys olisi hyvästä, mutta miten saat kissan pysymään sellaisen laitteen äärellä? Toki Tapsa on joskus mukana kuumassa suihkussa, mutta ei se taida riittää. NACia en ole vielä koettanut, vaikka se onkin limaa poistava aine. Antihistamiineistakin voisi olla apua. Monestakin aineesta voisi olla apua kissan nenään tungettuna, mutta miten ne sinne saa? En hitto haluaisi että kissa kuolee turhaan kun apua olisi varmasti olemassa.

 

Tapsan ollessa tehohoidossa aloin koota siitä muistoalbumia. Nyt elän vielä pienen hetken toivossa että se onkin Tapsa joka joutuu kokoamaan muistoalbumin minusta.

How I Treat the Chronic Feline Snuffler (miten kissan kroonista nuhaa pitäisi tutkia ja hoitaa)

 

Kissa teho-osastolla

17-vuotias kissani Tapsa tosiaan lopetti syömisen kokonaan viime viikolla. Liian kauan sitä katseltiin, toivottiin ja yritettiin. Yritettiin saada tukkoista nenää auki, ja pakkosyötettiin Nutri plussalla. Tapsa vihaa Nutri plussaa. Sain reiteeni haavoja sen takajaloista, ja kerran se purikin minua, mutta onneksi iho ei mennyt rikki. Toisellakin kerralla olisi varmaankin purrut ellen olisi päästänyt irti. Mirataz ei auttanut yhtään, toisin kuin muilla kissoillani.

Sitten Tapsan tie vei eläinsairaala Savon murteen teho-osastolle letkuruokintaan. Uhkasivat että se maksaisi 1500-1800 euroa per vuorokausi, mutta lopulta lasku oli "vain" 1400. Eläinlääkäri epäili että Tapsan nenässä saattaa olla polyyppeja. Kovin paljon tutkimuksia ei  voitu tehdä koska Tapsa on liian heikossa kunnossa nukutukseen. Röntgenissä näkyi massa keuhkojen luona, mutta ei ole tietoa mikä se on ja aiheuttaako se syömättömyyden.

 

Jo ennen Tapsan kotiintuloa päätettiin että jos se ei ala syödä niin se viedään viimeistään perjantaina lopetettavaksi. Mutta heti kotiin tultuaan Tapsa alkoi syödä. Se teki myös todella ison pissin koska ei raukka ollut oikein halunnut pissiä vieraassa paikassa.

 

Kun oli jo valmistautunut pahimpaan niin tämä toivonkipinä tuntuu ristiriitaiselta. Tiedetään että tämä on vain väliaikaista ja tekohengitystä. On vain ajan kysymys milloin Tapsa lakkaa taas syömästä.

 

Tässä on nyt sekin ongelma että puolisoni lähtee pian työmatkalle. Kissojen pakkolääkintä ja pakkosyöttö ja Tapsan laittaminen kantokoppaan eläinlääkäreissua varten saattavat olla mahdottomia yksin.

 

 

Sillä sekunnilla kun Tapsa palasi kotiin Ollella alkoi ongelmat. Ensinnäkään se ei saa paskottua. Onko se kovasti mainostettu munuaisten vajaatoiminnan aiheuttama ummetus viimein saanut lopullisen voiton Ollen vuosia kestäneestä kroonisesta ripulista? Olle on saanut jo laksatiivia ja peräruiskeen, mutta ilman tulosta. 

 

Toisekseen annettiin Ollelle eilen illalla tarkoituksella viljallista ruokaa että sen vatsa alkaisi toimia. Olle ahmi ruokaa monta kertaa, ja oksensi ruuat heti joka kerta. Ensimmäisen yrjön Olle suoritti sängyltä käsin makkarin matolle, ja se oksensi myöhemmin sille matolle toisenkin kerran, tietysti juuri kun edellinen yrjö oli saatu putsattua. Mietittiin jo että pitääkö samantien viedä toinenkin kissa päivystykseen. Puoliso mietti saisiko sieltä paljousalennusta.

Tajuttiin tänä aamuna että tuo Ollen oksentelu johtui todennäköisesti liian nopeasta ahmimisesta. Jos siis annetaan Ollelle jatkossa viljaruokia niin vain pieniä annoksia kerrallaan.