4. lokakuuta 2006

Tämä homma alkaa mennä jo naurettavaksi. Minulla olisi pitänyt olla huomenna hammaslääkäri. Tai siis suuhygienisti, plääh. Mutta ei. Alunperinhän vastaanoton piti olla jossain hornassa. Mutta viime viikolla tuli kirje jonka mukaan se onkin keskustassa. Tänään sitten soittivat että aikani siirretään muutaman viikon päähän. How much fun. Ja se uusi aika on sitten klo 7.30 aamulla. Ei voi kuin todeta Bart Simpsonin sanoin: "There's a 4.30 in the morning now?" Luojan lykky että edes satuin vastaamaan puhelimeen. Mutta tää on niin epistä. Minä kun odotin huomista jo niin innolla...

Piti sitten muuttaa suunnitelmia ja käydä jo tänään (ruoka)kaupassa. Olen tainnut alkaa boikotoida yhtä kauppaa, kun siellä ei viime viikolla ollut kesäkurpitsoja. Nyyh. Who could possibly live without them?! Ja pakko se on todeta, S-market on paljon halvempi paikka.

Kävin ahkerana tyttönä myös... postissa lähettämässä kirjeen kirjekaverilleni. Ja kampaamokaupassa ostamassa ihan liian kallista shampoota. Pitäisikin varata aika kampaajalle, kun vihdoin ja viimein tein päätöksen mihin lafkaan haluan tällä kertaa mennä.

Kaupungilla oli liikkeellä ihan älyttömästi porukkaa. Syysmarkkinat ja Sokoksella 3+1 päivää. Montakohan flunssaa sain siinä väentungoksessa? Ahdisti.

Töissä eräs uusi työntekijä (ulkomaalainen tietysti, eihän näitä paskahommia suomalaiset enää suostu tekemään) oli vähällä tehdä kardinaalimunauksen, joka olisi vaikuttanut juuri minuun. Onneksi tulin paikalle ajoissa estämään suuremman vahingon syntymisen. Tekisi mieli sanoa pomolle että viitsisitkö kuule ohjeistaa ulkomaaneläväsi pikkuisen paremmin.

Selkälihakseni kramppasi kun kannoin liian painavaa kuormaa ihan liian pitkään. Voi jee. Ei muuten ollut kiva tunne. Tuntui siltä kuin selkä meinaisi sanoa sopimuksensa irti siihen paikkaan.

Tunnen itseni pahemman luokan massamurhaajaksi kun pikkukärpäset hukkuvat ansaani.

Toissailtana katselin Youtubessa Sunset Beach-videoita. En tiennytkään että sieltä löytyy sellaisiakin... Jopa yksi kokonainen Derek-jakso, hui. Ja paljon ikuista ihqu-suosikkiani Terror Islandia. Kauhujen saarella suosikkihahmoni Mark joutui sarjamurhaaja-Derekin uhriksi, nyyh. Monien muiden onnettomien sielujen lisäksi...

Olen alkanut lihoa. Farkut eivät meinaa mahtua päälle. Minusta tulee isona samanlainen matami kuin äidistäni. Äiti jaksaa tosin aina naureskella sitä miten kuulemma olen ihan samanlainen kuin tätini. Eleiltäni ja vartalotyypiltäni. Tätini on laiha luikku, vaikka on jo lähemmäs 50-vuotias. Veljeni on kuulemma alkanut lihoa urheiluharrastuksen lopettamisen myötä. Ei ole perinyt suvun laihuusgeenejä.

Tämäkin kertoi miten kamala fatso jo olen. Peräti 50-kiloinen. Joku varmaan sanoisi että minun pitäisi laihduttaa. Mutta sitä en ikinä tekisi, kun olen nyt jopa kaiketi normaalipainon alarajalla. Sitäpaitsi tykkään mahastani, se on lempiruumiinosani. Sitä on kiva rummutella. Drum drum drum. Minkäs teet kun kaikki läski kerääntyy vatsaan.

Toissapäivänä kokeilin päälleni vanhoja vaatteitani, jotka menevät nyt kierrätykseen. Noita rytkyjä en enää sentään suostuisi julkisesti päälläni pitämään. Hyvinhän ne mahtuivat, tietysti. Olihan se yläasteaikainen kukkamekkokin (!!) alunperinkin liian isoa kokoa. Minulla ei ole koskaan ollut tippaakaan fashion senseä, mutta jotain pientä parannusta on sentään tapahtunut.

Katsoin eilen jopa Codename: Eternityn. Sarja on hyvä kornilla ja hauskalla tavalla.

What Color Is Your Aura?

Bella, you're a Crystal!


We don't need a psychic to tell us that you're giving off a Crystal vibe. That shimmering, iridescent aura reveals your sensitive, introspective nature. A soft-spoken romantic at heart, you like to think of life as a fairy tale — complete with a happily ever after ending. But when you occasionally misplace your rose-colored glasses, your idealism can take a pounding. That's when you retreat inward, spending meditative time by yourself to restore your sometimes-too-fragile outlook on the world. Because of your delicate sensibilities, you prefer people and activities that don't challenge your ways and views. But once you find a kindred spirit, you're fiercely loyal — friends 'till the end. Quiet and gentle, you're a thoughtful soul with a shining light around you.

3. lokakuuta 2006

Aika ihmeellistä etten ole aiemmin laittanut tämän laulun sanoja tänne. Onhan Open your eyes ollut Da Biisi toukokuusta asti. Ja tietysti Teho-osaston takia. Ihan liian ihana. (molemmat)

Open your eyes/Snow Patrol

All this feels strange and untrue
And I won't waste a minute without you
My bones ache, my skin feels cold
And I'm getting so tired and so old

The anger swells in my guts
And I won't feel these slices and cuts
I want so much to open your eyes
Cos I need you to look into mine

Tell me that you'll open your eyes

Get up, get out, get away from these liars
Cos they don't get your soul or your fire
Take my hand, knot your fingers through mine
And we'll walk from this dark room for the last time

Every minute from this minute now
We can do what we like anywhere
I want so much to open your eyes
Cos I need you to look into mine

Tell me that you'll open your eyes

All this feels strange and untrue
And I won't waste a minute without you...

1. lokakuuta 2006

Töitä tuli tehtyä koko viikko, ja tänään nukuin myöhään kun siihen oli kerrankin mahdollisuus. Heräsin klo 13.30. Missasin sitten Aikahypyn, nuoruuteni suosikkisarjan, mutta ajattelin etukäteen että se on uhrattavissa. Simpsonit sen sijaan ei. Tosin jakson alettua tajusin nähneeni sen aiemmin. Formuloita en edes harkinnut katsovani, kun alkoivat aamuyhdeksältä.

Viime tiistaina en tietenkään nähnyt Codename: Eternityä, nukahdin lahjakkaasti. Pitänee ottaa jatkossa nauhalle. On se nimittäin harvinaista herkkua että Cameron on tv-sarjan pääosassa.

Image Hosted by ImageShack.us
Tänä aamuna olivat taas kaikki hullut yhtäaikaa liikkeellä. Ihmeellistä. Mistä ne aina ilmestyvät yhtäkkiä ja samaan aikaan? Yksikin kysyi minulta miten menee. Paskasti menee, joo.

Perjantai-iltana oli hauskaa. Ei toiminut netti eikä töllössä näkynyt yksikään kanava. Piti ihan lukea kirjaa! En edes huomannut netin toimimattomuutta kun tein innoissani töitä (siis tietysti täitä) Tehis-jakson parissa. Siinä vaiheessa rupesi harmittamaan kun olisi pitänyt laittaa tuotokset nettiin. Ei toiminut muuten vielä lauantaiaamunakaan.

Ja latasin sitten tietysti väärän Ilman johtolankaa-jakson. Eihän siihen mennytkään kuin reilut 8 tuntia. Argh. Tyhmästä päästä kärsii...

Nature

Your Beauty lies
in Nature. Down to earth, laid back and a natural
beauty. You have no need for
make-up or accessories that most others do. In fact
you most likely find them a
nuisance. You are probably a little tom-boyish in
your jeans and tees with a
great love for nature. You probably know more about
plants and animals than most
people and you'd rather spend your times outdoors
and in the sun, independent
and free. You can be a bit distant with people,
preferring the company of
animals over people, which isn't always the best
thing. You can be kind and
sweet, but not many see that side of you as you
often have misunderstandings
with people. You are very go-with-the-flow sort of
person and usually try to
avoid fights even if it means changing your opinion
or belief. Still, you are
you look your best actually without make-up and in
casual clothes. Very few can
say that. Be proud.



Some Things
That Represent You:



Element:
Earth, Wind Animal: Horse Color:
Green, Purple, Earth Tones Song:
The Memory Of Trees by Enya Expression: Cool
Smile



Gemstone:
Emerald Mythological Creature: Fairy, Elf
Planet: Earth
Hair Color: Brown Eye Color:
Bright Green



Quote:
"Horses love me. Cowboys fear me."



Where Does Your Beauty Lie? ..::Original Pictures Are Back! Detailed Results::..
brought to you by Quizilla