Big mistake

Meni hermot jatkuviin helteisiin ja siihen että se estää minua käymästä kirjastossa. Varasin muutaman kirjan. Big mistake.

 

No sitten iski oksettava olo, ja sydänkin on tykyttänyt liian nopeasti. Seuraavaksi tulivat endokivut.

 

 

Ja taas yhdet kengät hajosivat, sandaalit. Hyvin kestivät Siilinjärveltä ja Lidlistä kotiin asti ja hajosivat lopullisesti vasta rappukäytävässä. Pohjat halki molemmista kengistä, ja pohjan palasia tippui käytävään. 

 

Kun oli aika lähteä kirjastoon heräsin kurkku kipeänä ja helteistä huolimatta palelin. Vain yksi kolmesta varaamastani kirjasta oli saapunut. Mutta pakko oli silti mennä koska tiesin että olisin tulevina päivinä vieläkin huonovointisempi. Kun palasin kirjastosta kotiin olin saanut ilmoitukset että ne kaksi muutakin kirjaa on saapunut. Ei vituttanut ei. Laitoin vahingon kiertämään, ja varasin lisää kirjoja. Meinasin myös varata saman kirjan jo uudestaankin...

 

Parin päivän päästä uusi yritys, vasta illalla kun on kylmempää, eli lähes 32 astetta lämmintä... Luulin että lintu on paskonut päälleni kun jotain kylmää valui jatkuvasti niskassani niin että säikähtelin, mutta ei, omaa hikeä vain.

 

Ei jaksa tehdä mitään, väsyttää. On alkanut kypsyä päätös lopettaa opinnot turhina ja kannattamattomina. Ei vain voi jatkaa tätä kituuttamista, kesälläkin tulot 0 euroa. Järjetöntähän se aloittaminenkin oli.

 

Kirjoittaminen 

En taida koskaan valmiiksi toista romaaniani, en vaikka eläisin vielä 50 vuotta. Kuukauden aikana sanamäärä lisääntyi vain 4000, eli on nyt 31000. Eikä tuo tarina jaksa edes kiinnostaa minua, olen ihan kyllästynyt. Ennen ajattelin että tuo on paras tarinani, mutta enpä ole enää samaa mieltä.

 

Vielä pitäisi saada se esikoisromaani julkaisukuntoon, kun ISBN-numeronkin jo varasin kun aloitin kirjaprojektin Books on Demandilla, ja siinä on aikaraja kolme kuukautta. Halusin itkeä onnesta kun BoDin kansityökalu EasyCover hyväksyi viimein kanteni. Tein kaiken samalla tavalla kuin aiemminkin, ja tällä kertaa onnistui. Vaikeaa on tietää missä mättää varsinkin kun ne virheilmoitukset ovat saksankielisiä.

 

Pahaltahan se tuntuu lähettää lapsensa maailmalle, vuosikymmenten jälkeen. Ajatuskin siitä ettei enää saisi koskaan tehdä yhtäkään muutosta tekstiin... Ja tietysti hävettää jokainen lause jonka olen koskaan kirjoittanut.

 

 

 

Vuosi ilman Ollea

Nuorimman kissani Ollen kuolemasta on kulunut vuosi. Voin todeta että ei ole olemassa elämää kissojen jälkeen. En tule koskaan pääsemään yli syyllisyydestäni. Siitä etten tajunnut Ollen tekevän kuolemaa.

 

Se hetki kun eläinlääkäristä soitettiin ja kerrottiin että Olle täytyy lopettaa, enkä itkultani voinut jatkaa puhelimessa puhumista.

 

 

Eilen huomasin että shortsit joita käytin kissojen vessoja pestessä eivät ole siellä missä muut shortsini. Ne olivat vieläkin siellä missä säilytin niitä silloin kun vielä pesin vessoja. Viimeinen kerta oli Ollen kuolinviikolla. Silloin itkin Tapsan takia, muistan miten kyyneleet sekoittuivat pesuveteen. En arvannut että se onkin Olle joka kuolee ensin. 

 

Enkä pääse yli siitäkään että sekä Olle että Tapsa kuolivat esikoisromaanini hahmojen nimipäivinä (jotka molemmat kuolevat tarinassa). Onneksi sentään Kali ei tehnyt niin. 

 

 

 

Kuolemanpelkoni on hälventynyt, koska en halua elää ilman kissoja, koska elämä ilman niitä on turhaa ja koska ajattelen niiden odottavan minua tuolla jossain. Toki en sellaiseen oikeasti usko, mutta silti.

 

Viime yönä itkin Ollen takia niin että sain rytmihäiriöitä. Olisiko sopivaa kuolla samana päivänä? 

 

Haluaisin tosin ennen kuolemaani saada kirjoitettua valmiiksi tietyt tarinani. Että vituttaisi jos kuolisin sitä ennen.

 

Olin jo päättänyt että pelaan Ollen kuoleman vuosipäivänä taas läpi pelin Stray, mutta sitten peli Cat and Ghostly Road tuli sopivasti tarjoukseen. Siinä pelataan valkoisena kissana.

 

 

 

Avaan vieläkin Ollelle oven suihkun jälkeen. Onneksi muistan vielä Ollen uniikin nau'un.

 

 

Mä avaan vielä ikkunan iltaisin
vaikka tiedän ettet tuu enää huutamaan...

 

Hellehelvetti

Toissa viikonloppuna tuli käytyä viihteellä, tai yritykseksi se jäi. Vaikka Albatrossi oli aika täynnä ihmisiä niin pääbaaritiskiä ei silti avattu. Noh säästyi rahaa kun ostin vain yhden drinkin, ja säästyin siten krapulaltakin. Aikoinaan tuli käytyä kesäisin usein Albassa, avajaisista päättäjäisiin. Mutta enää ei näköjään tarvitse mennä tuonne, kun heitä ei kerran viinan myyminen kiinnosta.

 

Ja sitten ne helteet tuli, joten ei voi mennä ulos. Lopulta olen mennyt illalla kun kuulemma silloin on viileämpää, nytkin on ollut "vain" 27 astetta. Mutta kuulemma illalla ei saa auringosta D-vitamiinia, eli huonompi homma.

 

Hauskinta helteissä on tietysti se että jalat valittavat jäätyvänsä. Olenhan pitänyt lämpösukkien ja villasukkien sijasta ohuita puuvillasukkia. Sairasta. Pitää kai ostaa pycnogenolia kun monet väittävät että se voi auttaa jalkojen verenkiertoon. Käytin sitä vuosia sitten endometrioosiin.

 

 

Yhtenä yönä näin makuuhuoneessa vaatekaappien luona alienin. Säikähdin hirveästi ja sydän hakkasi. Onkin kiva tietää että painajaiset lyhentävät elinikää.

 

Eipä tästä muutenkaan mitään tule kun olen koko kesän vaan stressannut. Leuat on koko ajan väärässä asennossa. Mitä stressaan? Ainakin terveysasioita ja kirjoituksiani. Sairasta tuokin.

 

Tajusin että en taida saada ruuasta juurikaan C-vitamiinia. Otan toki joka päivä C-vitamiinilisää, mutta silti. Ruokavalioni on nykyään niin yksipuolinen. Kasviksista syön lähinnä porkkanaa, ja joskus harvemmin parsakaalia koska se on kalliimpaa. Olen nyt syönyt kiivejä, mutta ne ovat pahaksi hammaskiilteelleni. Ennen söin kesällä mansikoita, avomaan kurkkuja ja vesimelonia, mutta nykyään entistäkin köyhempänä ei voi. Ruoanlaittokaan ei kiinnosta, ja pyrin pääsemään siinä mahdollisimman vähällä. Keitän kattilassa jotain pakastevihanneksia, ja lihat valmistan mieluiten uunissa. Jos tekis pannulla niin joutuisi vahtimaan vieressä, ei kiitos.

 

 

Oon yrittänyt nyt heinäkuussa kirjoittaa ja editoida toista romaaniani. Se tuntuu loputtomalta suolta, koska vain noin puolet tekstistä on edes jotenkuten kronologisessa järjestyksessä. Se ei ole edennyt ollenkaan niin paljon ja hyvin kuin olin toivonut. Ja itkukin on tullut silmään kun sain tietyn pätkän editoitua, ja LibreOffice sulki itsensä kun en ollut tallentanut. Yleensä tallennan usein, mutta en sillä kertaa. Ja se sulkeminen ei johtunut itse Librestä vaan hiirestäni joka tykkää tehdä omiaan ja toimia miten sattuu. Hermot menee vain 24/7.

 

Kissojen kuolemien vuosipäivien lähestyessä on ollut itku silmässä muutenkin. Vuosi sitten ne tekivät kuolemaa, enkä minä idiootti tajunnut mitään. Jo vuosi ilman kissoja on ajatuksenakin niin hirveä että ei sitä kestä. Onneksi ei ole vanhoja ja sairaita kissoja kärsimässä näistä helteistä.

 

Onko elämää Dreamlight Valleyn jälkeen? Olen käyttänyt siihen kesästäni 175 tuntia, täysin addiktoituen. Mutta pakko se on lopettaa kun saa kaikki friendship questit tehtyä, ja tekemistä ei enää ole. Lisää tekemistä saisi ostamalla DLC:t, mutta en tietenkään tee niin kun olen sen peruspelinkin lainannut kirjastosta. Haaveilen tosin capybarasta... eli isosta marsusta, jonka saisi yhdessä DLC:ssä.

 

 

Lidlin reissu oli onnistunut koska sain haluamani vaatteet, eli pyöräilyshortsit ja hihattomia toppeja. Olin ihan varma että eivät ne puuvillaisia ole, mutta onneksi olivat. Pyöräilyshortsit olivat tosin jotakin vanhempaa erää koska olivat tarjouksessa, vain 3,23 euroa. Pellavatoppeja ei ollut S-koossa, joten ostamatta jäi. Mutta pettymys oli suuri kun sokeritonta maitosuklaata ei ollut ollenkaan, pelottaa että sen tekeminen on lopetettu kokonaan.

 

Kesä ilman kesää

13 astetta. En lähtenyt synttärinäni minnekään. Mutta en voi valittaa. Minulla oli shampanjaa mansikoilla, mansikkarahkaa, mansikkakakkua, konsertteja katsottavaksi ja pelejä pelattavaksi. Pitää mennä bilettämään joku toinen kerta, kun on parempi ilma ja vointi. Jos on.

 

 

Ostin itselleni synttärilahjaksi pelin Squirrel with a gun, sen olen halunnut pitkään ja se sattui olemaan tarjouksessa. 

 

Hieno kesä. On heinäkuu eikä ole ollut tarvetta käyttää kesäkotivaatteita, kuten mekkoja, hameita tai shortseja. Tuulettimia ei ole tarvinnut ottaa pois säilytyksestä. Parempi silti näin. Sain traumoja viime kesänä kun meinasin pökrätä lenkin jälkeen, ja silloin oli "vain" jotain +22.

 

Tänä kesänä olen keskittynyt lähinnä kurpitsojen kasvatukseen, sivutuotteena on ollut myös okraa. Siis pelissä Dreamlight Valley, se on minun happy place.

 

1.7. illalla oli sähkökatko. Onneksi olin ehtinyt suihkukäynnissä jo jalkojen rasvaukseen asti, muuten olisi ollut ikävämpää pimeässä.

 

Kirjoittaminen 

Oudot ovat LibreOfficen tiet. Viimeksi valitin siitä etten saanut sitä mitenkään tavuttamaan. Noh seuraavana päivänä minun tarvitsi vain avata kyseinen tekstitiedosto, ja LibreOffice tavutti sen automaattisesti. Toki olin avannut sen edellisenä päivänä aika monta kertaa.

 

Ja aina tulee uusia ongelmia vastaan. Väittävät että kannattaisi käyttää sellaistakin juttua kuin rivirekisteri. Sen käyttö vaan lisää kirjan sivumäärää paljon (ensimmäisellä kerralla sivumäärä nousi 326-yli 400), ja siten myös hintaa.

 

Kun lisäsin sivunumerot, koko tiedoston tyyli olikin sitten joku Grid8. Yritäpä sitten muuttaa tyyliasetuksia. 

 

LibreOfficen kanssa tappelu on loputon suo. Tallennan tiedoston tietyillä asetuksilla, ja siinä on 350 sivua. Kun avaan saman tiedoston uudelleen, siinä on enää 325 sivua. Hävisikö rivirekisteri jonnekin? Tavuttaako LibreOffice tiedoston uusiksi jokaisella avaamiskerralla? Mysteerejä riittää, ja valmista ei tule koskaan. 

 

Rivirekisterin voi ottaa käyttöön ainakin kolmessa eri kohtaa asetuksia. Ja kun ottaa näitä käyttöön niin jokaisen lopputuloksena on ihan eri sivumäärä. Ja kysymys kuuluu osaako LibreOffice edes tehdä rivirekisteriä? Ainakin jollakin noista asetuksista rivit ovat joissakin kohdissa ihan miten sattuu.

 

Olen laittanut sivun korkeudeksi 21,50cm. Mutta aina se muuttuu itsekseen muotoon 21,52cm. Sama juttu joka kerta kun tiedoston avaa: rivirekisteri on kadonnut käytöstä, ja sivukokoon on ilmestynyt ylimääräiset kaksi milliä.

 

Pakotin itseni pitämään monta päivää vapaata LibreOfficen kanssa tappelusta, koska hermot ja silmät menee, ja stressi tuhoaa. 

 

En ymmärrä sitäkään miksi BoD:n ohjeissa käsketään tallentamaan fontit siihen Word-tekstitiedostoon, jos kerran se kirja pitää kuitenkin lähettää heille PDF-tiedostona. 

 

Ja sitten rupesin leikkimään Books on Demandin kansieditorin kanssa. Onneksi sellainen on olemassa niin ei tarvitse itse tehdä. Esikoisromaanini etukannen kuvahan minulla on ollut valittuna pitkään. Tosin BoD ehdotti tällaista.

 

 

 

Teho-osasto 

Kylläpäs on ruvennut Carter ärsyttämään tässä Teho-osaston katsomiskerralla. 

 

9. kausi: Sanoo Abbylle ettei ole menossa minnekään. Lähtee kohta Afrikkaan.

 

Lokakuu: "Dear Abby"-kirje Afrikasta.

 

Tammikuu: Palaa Chicagoon uuden raskaana olevan naisen kanssa. Joku voisi väittää että nopeaa toimintaa?

 

Sille on syynsä miksi jotkut vihaavat Kemiä. Ja sitten pitäisi vielä itkeä kun se lapsi kuolee. Minä NAURAN. 

 

Ja kaikkihan on Carterin esittäjän syytä. Oli kuulemma aikamoinen paskajaakko. Vihasi kaikki uusia näyttelijöitä jotka tulivat sarjaan, erityisesti Kellie Martinia. Vihasi sitä että uudet tyypit saivat ruutuaikaa. Ei halunnut yhteen Carteria ja Lucyä. Halusi yhteen Carterin ja Abbyn. Halusi pois sarjasta. Seurauksena sarjan juoni muuttui aiotusta toisenlaiseksi.