11. toukokuuta 2015

Videoesittely: Jäähyväiset Kostolle

Tai tarkemmin sanottuna Nemilylle eli Nolanille ja Emilylle.

Videossa on kohtauksia vain Koston muutamasta viimeisestä jaksosta, eli VARO JUONIPALJASTUKSIA. Musiikkina on Rihannan biisi "Farewell".



Toinenkin - katkerampi - jäähyväisvideo Kostolle on tulossa, ja itse asiassa sen ensimmäinen versio on jo täällä.

Kosto siis loppui eilen USA:ssa, ja nyt vasta onkin syytä VAROA JUONIPALJASTUKSIA sillä kirjoitan tähän kootut valitukseni sarjan viimeisestä jaksosta.

Mielestäni Prison Breakin Michael Scofieldin lailla Koston Emily/Amanda ei ansainnut onnellista loppua. Hänen olisi pitänyt kuolla ihan niin kuin Michaelinkin. Kuinka moni ihminen kuoli Emilyn kostosuunnitelman vuoksi? Sitä voi olla vaikea laskea, kuinka moni kuolema johtui suoraan siitä? Enpä edes yritä. Joka tapauksessa verta riittää Emilyn käsissä.

Yksi sana kuvaa hyvin viimeistä jaksoa, se oli "rushed". Sen olisi pitänyt olla normaalia jaksoa pidempi. Yhtenä hetkenä Emilyä ammutaan, ja seuraavaksi hän onkin täysin kunnossa, hääpäivänään. Ensin olin ihan että jes, nyt Jack kuolee. No ei. :( Ja sitten olin että jes, nyt Emily kuolee. Mutta ei. :( Plääh. Noh onneksi sentään näkee painajaisia Victorian evilistä sydämestä. Ja hetken... tai kaksikin eri kertaa pelkäsin Nolanin hengen puolesta. Tietysti ensin kun palkkamurhaaja iski veitsen Nolanin käden läpi, kamalaa!! Ja sitten kun luulin jo ettei Nolania enää nähdä, ja lopussa olikin vielä yksi kohtaus.

9. toukokuuta 2015

Kävinpä taas lääkärissä

Eilen. Eikä siitä hirveästi hyötyä ollut. Eniten ihmetyttää miksei lääkäri kuunnellut sydäntä ja keuhkoja, kun kuitenkin menin vastaanotolle sydämen kohdalle levinneen vatsakivun takia. No kaipa se johtui siitä kun sanoin että oireet olivat pahoina vain kuukautisviikolla, että nyt on hyvä tilanne. Vain pientä kipuilua sydämen kohdalla, ja tietysti muualla vatsalla. Ei kamalaa hengenahdistusta eikä suorituskyvyn laskua. Mutta sehän muuttuu taas pian.

Lääkäri käski minua varaamaan ajan terveyskeskuksen gynekologille, missä sitten ultrataan. Ei siinä ultrassa näkynyt viimeksikään mitään, joten ei varmasti nytkään. Vaikka kuinka toivoisi sormet ristissä että kroppa olisi kasvattanut endometriooman munasarjaan. Endohan ei näy ultrassa ellei sitä satu olemaan munasarjassa.


Jostain kumman syystä Yle Areenan MM95-replay ei toiminut ollenkaan PS3:lla. Tosi outoa sillä muut Areenan videot toimivat tietysti normaalisti. Omalla koneella lähetys nimittäin toimi aika hiton huonosti, ei tämä jaksa videoita pyörittää. Arvaa vituttaako?

Hain viimein sen lahjan työnantajalta, eli Polar Loop aktiivisuusmittarin. Yllättäen se meni heti kaupaksi huutiksessa.

Tilasin CDONista Walking Deadia, kaudet 1-3. Jostain syystä tuon 24:n katsominen ei ole oikein inspiroinut. Viime aikoina olen katsonut Breaking Badia, ensin vitoskauden ja sitten alusta uudelleen ykköskauden. Jospa nyt vaihtaisin tuohon Walking Deadiin.

Mutta viime aikojen suurin huvitus on tietysti peli LA Noire, jonka olen aloittanut alusta kaksi kertaa. Ensin pelasin omalla tunnuksellani ja ihmettelin miksei eri autoja, streetcrimeja jne. lasketa. Halusin kerätä kaikki autot uudestaan, mutta ei se näköjään onnistu. Vaikka kuinka aloittaisi olevinaan uuden pelin, ei se silti ala oikeasti alusta asti. Siis aivan helevetin iso epäkohta pelissä. Ehdin pelata pelin noin puoliväliin asti, kunnes tajusin vaihtaa PS3:lla toiseen käyttäjätunnukseen. Ja vasta sitten onnistui pelin aloittaminen oikeasti alusta asti.

7. toukokuuta 2015

Suomi on uusi maailmanmestari

Suuri juhlapäivä. Tänään tasan 20 vuotta.

Hyppää aikamatkalle vuoteen 1995 - koe MM-finaali kuten 20 vuotta sitten

Yle Areenassa tänään kello 15.47.



1. toukokuuta 2015

Lintu paskoi päälle

Toissaviikon maanantaina kun kävelin kotiin lääkäristä tunsin että jotain osui päähän. Mutta kotiin tullessa en enää muistanut koko asiaa. Kun olin tiistaiaamuna ennen seitsemää lähdössä labraan huomasin rappukäytävässä että takissa on jotain. Hissin peilistä näkyikin linnunpaskaa takissa. Eikun äkkiä takaisin kotiin vaihtamaan takkia. Ainakaan vielä ei ole lintuinfluenssa iskenyt.

Viime viikko oli aivan hirveä. Henki ei meinannut kulkea millään ja suorituskyky laski nollaan, hengästyin jo kävellessä ja tuli veren maku suuhun. Sellaista kuulemma sattuu kun harrastaa liian rankkaa liikuntaa. Mistä asti käveleminen on ollut rankkaa liikuntaa? Siitä asti kun vatsakivut levisivät sydämeen asti. Sydän-raukka on hätää kärsimässä. Yhtenä yönä viime viikolla en saanut nukuttua kun sydämen kohdalle koski niin kovasti.

Tämä viikko on ollut paljon parempi. Henki kulkee kun ei ole kiristäviä vatsakipuja. Eilenkin oli kovat vatsakivut, mutta eipä se minua haitannut kun ei ollut hengenahdistusta tai muita hirveitä sivuoireita. Pelkkä kipu ei enää haittaisi yhtään.

Se että olo on ollut tällä viikolla parempi kertoo omaa karua kieltään siitä että sydänoireet johtuvat endometrioosista. Jos kerran sydämenkin oireilu noudattaa kuukautiskiertoa. Sydänendometrioosiin ei ole olemassa parannuskeinoa vaan se on kuolemantuomio.

Lääkäriin olen menossa ensi viikon perjantaina. Kun kerroin sydänoireista sain ajan vasta kahden viikon päähän. Yritin viime maanantaina saada aikaa aikaistettua, mutta ei. Kuulemma kaksi viikkoa on lyhyt odotusaika, jotkut kuulemma joutuvat odottamaan viisikin viikkoa. No joo mutta kun tällä asialla olisi vähän kiire. Joka sekunti endo sisuksissa leviää, ja on yhä epätodennäköisempää että se ei olisi jo sydämessä asti. Vasta sydänpussiin asti ehtineen endon voi leikata, mutta itse sydämessä olevaa tietysti ei.

Toki sydämeen asti levinnyt endometrioosi on erittäin harvinainen. Mutta onhan minulla jo lottovoittaja-olo muutenkin, kun lintukin onnistui paskallaan päähäni osumaan.

Verikokeissa ei ole näkynyt mitään. Minulla ei ole esimerkiksi keliakiaa, laktoosi-intoleranssia tai kilpirauhasen vajaatoimintaa. Itse asiassa toinen kilpirauhasarvoni on lähempänä liikatoimintaa kuin vajaatoimintaa.



Pääsykokeeseen lukeminen edistyi hyvin maaliskuussa ja huhtikuun alussa. Senkin jälkeen kun sydänkivut pääsiäisenä alkoivat jatkoin lukemista. Mutta viime viikosta alkaen en ole enää lukenut. Vaikka olisinkin vielä elossa pääsykoepäivänä, niin se taitaa olla semmoinen aika kuusta ettei henki välttämättä hirveästi kulje. Viime viikolla meinasin hengenahdistuksen takia saada paniikkikohtauksen kaupan kassajonossa. Vois olla kiva saada jokin kohtaus pääsykoesalissa? Fyysistä hengenahdistustani pahentavat henkiset syyt. Kyllä se paniikki iskee kun vatsaa kiristää niin ettei voi hengittää syvään.

Toivottavasti henki kulkisi Koston finaaliin asti..

Sain muuten mätkyjä elämäni ensimmäisen kerran. Enkä ollenkaan tajua miksi, kun en kummassakaan työssä tai kummallakaan verokortilla päässyt lähellekään tulorajaa, saati sitten yli sen. Eli normaalisti olisi tullut palautuksia, niin kuin aina aikaisemminkin.