10. kesäkuuta 2024

Hellettä

Helteet jatkuivat ihan liian pitkään, enkä käynyt lenkillä 2 viikkoon. Silloin alussa tein sen virheen että menin helteellä lenkille keskellä päivää. Sormet turposivat niin että niihin ihan koski. Jopa hattu alkoi kiristää päässä, ihan kuin pääkin olisi turvonnut? Mutta eihän ihmisen kallo voi turvota helteen takia? Koska en kestä hellettä pitäisi mennä ulos illalla tai yöllä. Ties mitä mörköjä tuolla silloin hilluu. Ja nyt oli niin lämmintä iltaisinkin että pysyttelin visusti kotona. Ja jalat sitten valittaa liikunnan puutteen takia.

 


Käytin koko talven Garnierin Body Superfood Cocoa body butteria. Tuo voide on tarpeeksi paksua ja kosteuttavaa atooppiselle iholleni. Iho voi niin hyvin että minun ei tarvinnut talven aikana käyttää juuri ollenkaan kortisonia. Sitten tuli kesä ja helteet, ja ihottumat innostuivat. Outo logiikka niillä. Iho ei vaan kestä sitä että istun tuolilla jonka päällä on villahuopa. Normaalisti tuohon on auttanut se että laitan villan päälle jotain puuvillaista, mutta ei tällä kertaa. Ilmeisesti perseeni on se prinsessa joka tuntee herneen 40 patjan altakin.


Ja mitäpä mieltä kissat ovat helteistä? Tapsa haluaisi hankkia itselleen lämpöhalvauksen kuumalla parvekkeella. Olle sen sijaan etsii jatkuvasti epätoivoisesti viilennystä makaamalla lattialla. Mutta Ollehan on puoliksi norjalainen metsäkissa, joten se on ilmeisesti tarkoitettu kylmempään keliin. 

 


 

Kuinka monta vuotta siitä on kun olen viimeksi saanut maistaa uutta Absolut vodka-makua? Villistä teestä on näemmä 12 vuotta. Nyt sain Absolut Watermelonia viinatrokarini tuomana. Ja muutakin kivaa... Tuo Watermelon on mielestäni maultaan ihan ok. Ei parhaimmaista päästä Absoluteja, mutta menee alas, toisin kuin Peppar.

 



Kannatti vitkutella Books on demandin kanssa. Oli siis tarkoitus julkaista esikoisromaanini heidän kauttaan, ilmaiseksi e-kirjana. Mutta he muuttivat palveluvalikoimaansa, ja enää ei saa mitään ilmaiseksi, eikä pelkkää e-kirjaa ollenkaan. Jatkossa halvin vaihtoehto maksaa 79 euroa, ja siihen sisältyy pakollisena paperinen kirja, ja halutessa myös e-kirja. En sitten tiedä minne tungen esikoisromaanini. Amazon on tietysti yksi vaihtoehto, mutta suomenkieliselle kirjalle aika huono sellainen.

 

Nelosella alkoi mystinen Amazing Race USA. Missään ei aluksi kerrottu mikä kausi on kyseessä. On se juuri se kausi joka pitäisi Suomessa seuraavana näyttää. Mutta aiemmin Amazing Race on aina ollut MTV3:lla. Ja hiukan vituttaa että kun yrittää selvittää noita kausia niin AINA ensimmäisenä lävähtää silmille voittajien nimet.

Ei kommentteja:

Lemmikkitarvikkeet