9. maaliskuuta 2024

Oirekatsaus

Taas vaihteeksi surkea vointi. Öisin on vaikea nukkua monesta eri syystä. Sydän hakkaa ja oireilee. Vasen käsi on oireillut jo pidempään, ja nyt puutuminen ja pistely levisi ensin myös oikeaan käteen, ja sitten jalkoihinkin. Saahan sitä toivoa että tuo johtuisi jumissa olevista niskoista. Jos ei niin aika huono homma. Veri ei hitto vaan kierrä kun sormetkin on ihan siniset.

 



Viime aikoina olen ollut eniten huolissani Ollesta. Liian usein se ripuloi ja oksentaa yhtä aikaa. Siltä irtosi näkyvästi yksi hammaskin jokin aika sitten. Mutta ruokahalua riittää. Olen lisännyt sille yhden ateriakerran lisää, se saa nyt märkäruokaa neljä kertaa päivässä. Eli taas herää epäily voisiko sillä olla kilpirauhasen liikatoiminta. Viime keväänä ei ollut.

 



Huomasin järkytyksekseni että kaikissa Virbacin munuaiskuivaruuissa on bentoniittia. Bentoniittia jota käytetään kissojen ripulilääkkeissä sitovana ainesosana. Ja josta moni kissanhiekkakin on tehty... Eli jos munuaisten vajaatoiminta aiheuttaa ummetusta, niin munuaisruokiin kannattaakin lisätä ummetusta pahentavaa ainetta? Huomasin että sitä bentoniittia on joissakin muissakin kissojen ruuissa. Sen ymmärtäisi vain ruuassa joka on tarkoitettu ripuloivalle kissalle, ei missään muualla. Enpä enää anna Virbacia Kalille, jolle täytyy antaa laksatiivia joka päivä. Tää on taas yksi kissojen tuotteiden tekijöiden aivoituksista jota minä en vaan ymmärrä. 

 

Huomasin että Zooplussassa onkin Kalin munuaislääke Ipakitinea. Koirien puolella, niin en ollut huomannut sitä aiemmin. Hetken harmitti etten ollut huomannut sitä aiemmin, enkä siksi ollut ottanut sitä edelliseen juuri saapuneeseen Zooplus-tilaukseen. Mutta sitten tajusin että 180 gramman purkki Ipakitinea maksaa Zooplussassa 40 euroa. Järkyttävä hinta, kaikkialla muualla se on noin puolet halvempaa. Esimerkiksi kivuton.fi verkkokaupasta joka tunnetaan kalliista kiskurihinnoistaan, saa KAKSI 180gr purkkia Ipakitinea 33 eurolla. Hetken jo luulin että ei olisikaan pakko tehdä Kivuton-tilausta, mutta kyllä on, pääasiassa tuon Ipakitinen takia. Sieltä saisi myös bentsyylibentsoaattia sisältävää hevosten voidetta, syyhyn varalta siis. On vaan liian kallista, 55 euroa.

 



Pitäisi taas tehdä Musti ja mirri tilaus kun saisi 20% alennusta. Suurin syy tilaukseen on viljaton Natures menu märkäruoka, Olle tykkää siitä. Eikä se tykkää monesta viljattomasta ruuasta. Se haluaisi syödä lähinnä aitoa lihaa (kanaa), mutta nuo ruuat ovat täydennysravintoa eikä täysravintoa. Eli jos Olle söisi pelkästään noita se olisi ns. raakaruualla ja tarvitsisi lisäksi jotain vitamiinivalmistetta. Haluaisin löytää jonkun mauttoman vitamiinijauheen joka kelpaisi Ollelle. Nyt olen jauhanut sille Vitalcat-pillereitä ruuan joukkoon. 


Kissojen painokatsaus

 

Tapsan paino pysyy sitkeästi kolmessa kilossa. Onko kilpirauhanen tasapainossa vai ei? Tapsa olisi aikataulun mukaan pitänyt viedä kilpirauhasarvon tarkistukseen eläinlääkäriin jo ajat sitten, mutta eipä ole tullut vietyä koska se voi hyvin. 


Kali painaa 3,4 kiloa eli lihotuskuuri oli tosi onnistunut. Kali on pienikokoinen kissa ja kaiken järjen mukaan sen pitäisi painaa vähemmän kuin Tapsa. En ole koskaan aiemmin punninnut Kalia.


Olle painaa 3,8 kiloa. Jo hyvin monta vuotta sitten eläinlääkäri valitti sen laihtumisesta. Minulla ei ole mitään tietoa Ollen aikaisemmista painoista, niitä ei ole koskaan eläinlääkärikorttiin merkitty.

 

Ei kommentteja:

Lemmikkitarvikkeet