En saanut tarpeeksi unta viime yönä. Olin vielä hereillä kolmen aikaan kun Olle meinasi yrjötä sänkyyn ja pari minuuttia sen jälkeen Tapsakin oksensi. Huomasin että Scream on alkamassa telkkarissa ja laitoin sen nauhoitukseen (minulla on Scream-elokuvista vain vhs:t). Totesin että jos nyt katson tämän leffan niin en ainakaan nuku. Seitsemän aikaan Olle meinasi oksentaa matolle. Juuri kun ajattelin yöllä että se on aina niin tehokas oksentaja, yrjöää vain karvapötkylöitä.
Pelottaa olla yksin kotona. Pelottaa että kuolen ja että kissat kuolevat sen vuoksi nälkään.
Stressasin työkkärin tädin soittoa niin paljon että sen jälkeen sydämen kohdalle poltti ja stressitila pysyi kropassa monta päivää. Ei tästä mitään tule kun noin pienen asian takia meinaan kuolla. Tarvitsisin rauhoittavia.
Viime aikoina on ollut niin huono olo fyysisesti ja henkisesti. Haluaisin vain itkeä, mutta kun ei se itkukaan vaan tule.
Hiuksia lähtee lähes tuppoina, roskis on täynnä hiuksiani. Syytän hiustenlähdöstä koronaa. Ajallisesti se sopisi. Näkemissäni tutkimuksissa hiustenlähdön yleisyys koronan jälkeen on ollut 20-25% eli aika hiton paljon. Koronan vuoksi voi vaikka kaikki hiukset lähteä tai se voi laukaista pälvikaljun. Osalla hiukset kasvaa takaisin, vaikka vuoden päästä. Enhän minä tarpeeksi friikiltä näyttänytkään jo valmiiksi. No joiltakin on lähtenyt koronan vuoksi hampaita. Eli sitä(kin) odotellessa?
Ärsyttää etten saa lainata lisää kirjoja nettikirjastosta. Nykyinen lainausrajoitus 4 kirjaa kuukaudessa ei riitä mihinkään kun saatan lukea kirjan päivässä.
Olen täysin koukussa AC: Valhallaan. Jos aloitan sen pelaamisen en vaan pysty lopettamaan. Vasen ranne on kipeä tuossa pelissä juoksemisen takia. Lauantaina ajattelin jopa että pelaisin illalla mieluummin Valhallaa kuin Fridaytä eli tilanne on vakava!
Pelottaa että mies tuo matkaltaan tuliaisena koronan. Viimeksi niin ei käynyt mutta tilanne on taas huonontunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti