Unia

Vois kait näitä viimein julkaista. Voisin oikeastaan perustaa unipäiväkirjan. I had a dream last night, you were there, you held my hand so tight... Tällä kertaa unia uusimmasta vanhimpaan. Ehkä. Mutta ei kovin uusia yksikään.

Olin koskenlaskemassa. Mukana oli lapsia tynnyreissä jotka näyttivät pilttipurkeilta. Lapsiparat jäätyivät ja muuttuivat muodottomiksi möykyiksi. Kun he pääsivät lämpimään alkoivat inhimilliset piirteet palata takaisin. 

Yritettiin kaverin kanssa ehtiä junaan. Kaveri väitti että aikaa on hyvin - ei ollut. Juna lähti jo liikkeelle ja hyppäsin sen perään roikkumaan mutta meinasin koko ajan pudota. Pyysin kaveria auttamaan mutta hän ei muka pystynyt. Sitten monta junaa huonekaluineen törmäsi ja tuho oli hirveä. Yritin muka etsiä Tapsaa raunioista mutta oikeasti etsin tavaroitani. 

Olin Yksin kotona-Kevin. New Yorkin keskuspuiston hevoskuski oli kidnapannut vanhempani. Yritin kertoa poliiseille asiasta mutta heitä ei kiinnostanut. Niinpä rupesin makaamaan selälleni keskelle vilkasliikenteistä risteystä ja odotin tuloksia. Kaadoin pari luokseni äkkijarrutuksella pysähtynyttä autoa. 

 

Näin ensimmäiset sotauneni. Iltasanomien otsikon kirjaimet olivat niin isoja ettei niitä pystynyt lukemaan. Venäjä oli hyökkäämässä Suomeen, ja sivuilla oli laskuri siihen milloin se tapahtuisi. Aikaa oli jäljellä noin 10 minuuttia. Kaikkia käskettiin menemään pommisuojiin. Olin luullut että Venäjän hyökkäys ei voisi tulla niin yllättäen. Toisessa unessa mentiin pommisuojaan joka näytti Hotel-lautapelin rakennukselta. Sisälle pommisuojaan tuli pommi, ja ihmiset sanoivat ettei mitään toivoa ole. Yritin epätoivoisesti päästä kauemmaksi pommista. Olin ainoa joka selvisi hengissä.

Koronasta olen tietysti nähnyt lukuisia unia, kaikissa niissä on sama kaava. Yhdessä niistä olin ostoskeskuksessa joka oli täynnä ihmisiä. Yritin epätoivoisesti löytää uloskäyntiä mutta turhaan. Toisessa koronaunessa olin pakotettuna serkun häissä. Muut olivat menossa yleiseen vessaan mutta siihen minä vedin rajan ja lähdin pois. Keskusta oli tietysti täynnä ihmisiä.

Mustan tikarin veljeskunnasta oli tehty elokuva. Demoni Davina ilmestyi kuvaan hidastetussa kohtauksessa, punakorkoisissa korkkareissaan. Hän kehui hyvää tuoksua ja meni ihastelemaan kylpyammeessa olevaa ruumista. Sitten minut herätettiin katsomaan törkeästi jo klo 10.45 alkanutta mäkihyppykisaa. 

Olin unohtanut kyykäärmeen makuupussiin tai jonnekin. Kun yritin päästää sen vapaaksi se puri minua kantapäästä. Miehen puolikkaiden Lindseyn ex-mies väitti olevansa lääkäri ja sanoi ettei minua tarvitse viedä lääkäriin. Punamusta kuolio levisi ylös jalkaani pitkin ja vasta silloin kyseinen ukko myönsi että ehkä ambulanssille olisi tarvetta. 

Katselin ikkunasta pihalle. Naapuripihassa syttyi auto palamaan. Saivat sen sammutettua ja joku lähti paniikissa ajamaan autolla, ehkä siirtämään autoa parempaan paikkaan. Se päätyi viereisen talon viereen ja syttyi taas palamaan. Kuski paloi ja ilmassa leijui palavia ihmisiä. Soitin hätänumeroon. Dream dictionaryn mukaan tulipalosta uneksiminen tarkoittaa... vihaa ja raivoa. What else is new? 

Olin Siilinjärvellä ja olisi pitänyt mennä suihkuun. Totesin että sitähän en täällä tee ja rupesin tekemään lähtöä kotiin vaikka oli jo myöhä enkä tiennyt vieläkö busseja kulkee. Halusin myös kotiin ruokkimaan marsuni. Menin bussipysäkille ja siellä oli paljon ihmisiä. Lopulta kaksi bussia tuli mutta ne vain menivät ohitsemme! Kysyin joltain vieläkö busseja on tulossa, kuulemma joo. Lopulta tuli jokin jätti-iso armeijan ajoneuvo. Halusivat kuulemma varmistaa että pääsemme kotiin. Kaikki meni hyvin siihen asti kunnes lähelläni istunut nainen sanoi päässeensä juuri pois koronakarenteenista. Viiden päivän! Ja yski vielä kaupan päälle. Lähdin äkkiä pois ja sanoin että ihminen on tartuttavimmillaan päivinä 5-9. Sitten joku tyyppi alkoi jahdata minua. Piilouduin ensin jonnekin lumen alle. Sitten yritin kaupungissa päästä kaverin luokse, ja lopulta kiipesin katollekin...  

 

Olin miespuolisella fysioterapeutilla. Hän rupesi valittamaan että kainalokarvat pitää ajella vähintään joka toinen päivä. Keräsin samantien kaikki tavarani (mikä oli vaikeaa) ja lähdin pois paikalta. Halusin kovasti valistaa fysioterapeuttia siitä millaista on kun kainaloissa on paha atooppinen ihottuma. 

Murhaaja oli perässäni koska olin taas ollut murhan silminnäkijänä. Lavastin kuolemani mutta murhaaja oli silti epäileväinen ja salakuunteli kotiani. Olin siksi hiljaa, mutta sitten mieheni tuli paikalle ja jatkoi kälätystään ja viheltelyä kielloistani huolimatta. Olin siis pakotettu lähtemään karkuun, lähdön rytäkässä Tapsa pääsi ulos asunnosta rappukäytävään eikä minulla ollut aikaa viedä sitä takaisin sisälle. Murehdin mitä Tapsalle ja miehelle käy kun murhaaja tulee paikalle.