Että semmonen urheilusunnuntai.
Jääkiekon mömmökisojen pronssiotteluun menetin mielenkiintoni kun Usa tuntui menevän menojaan, mutta Tsekki nousikin voittoon.
Monacon F1-kisan alku myöhästyi sateen takia, ja lopulta lähtö oli juuri kun ruokani tuli kuumana mikrosta, ja missasin sen. Kisa jäi muutenkin aika pitkälti katsomatta. Näin kyllä vilauksen DC:stä kun oli haastattelijana kisan jälkeen.
Kuudelta oli sitten RE4 speedrun-turnauksen semifinaali. Todellinen antikliimaksi kun häviöllä ollut (maailmanennätyksen haltija) lopetti pelaamisen alle tunnin kohdalla. Epäurheilijamaista käytöstä tuommoinen.
Suomen ja Kanadan MM-finaalista katsoin ensimmäisen erän. Toisen erän alkaessa menin strategisesti suihkuun. En tajua miksi tuo finaali vaikutti minuun niin paljon kun aikaisemmat ottelut eivät saaneet edes sykettä nousemaan. Kolmatta erää aloin katsella juuri kun Kanada alkoi tehdä maaleja eli hyvä ajoitus. Jatkoaikaa en katsonut ollenkaan. Naispuolinen naapuri piti kyllä huudoillaan ajan tasalla. Toivoin voittoa lähinnä vain äitini ja leijonakuningas Jukka Jalosen takia.
Nukkumaan rupesin kolmen aikaan aamuyöllä katsottuani finaalin uusinnan.
Veikkasin jokaisessa Suomen ottelussa vastustajan voittoa, ja hävisin kaikki rahani. Ainoa voitto tuli Kanadan välierästä.
Sakukin olisi kuulemma näkynyt jonkin ottelun katsomossa, mutta missasin sen tietysti. Ei ollut tällä kertaa jakamassa palkintoja missään ottelussa.
Milloin Maamme-laulu vaihdetaan parempaan eli Finlandia-hymniin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti