On yö. Haluatko mennä etsimään huoria? (Saints Row 3)
En saanut syntymäpäivänäni haluamaani ravintolaruokaa, mutta nyt Burgundinpata oli ilmestynyt takaisin ravintola Komilfon ruokalistalle. Ihanan mureaa naudanlihaa, mutta suolaa tässä annoksessa on liikaa minun makuuni.
Krapulapäivän rutiini on ollut jo pitkään sama. Ensin Skyrin persikkarahkaa. Sitten keitetyt nakit tomaattisoseella. Päivälliseksi mieluiten ruokaa Mäkkäristä. Double Quarter Pounder with Cheese ja isot ranskalaiset. Näin jo untakin että mies varasti mäkkäriruokani. Ja jos ei mäkkäriruokaa niin sitten Findus Dagens-pakasteateria. Kanafilee on suosikkini. (Ja kun menin valmistajan nettisivuille niin sitä ja kakkossuosikkiani ei enää löydy, ovat siis kaiketi poistumassa valikomasta. PASKAA [EDIT: Niistä onkin tullut spesiaaleja]) En muutenkaan koskaan tee ruokaa sunnuntaisin.
Krapulapäivän ruokalistalle kuuluu tietysti myös pillereitä. Vaikka joisin vain yhden drinkin sydän alkaa hakata siinä vaiheessa kun elimistö saa alkoholin käsiteltyä. Siksipä minun täytyy ottaa beetasalpaajan korviketta orapihlajaa. Ja toki tietysti myös magnesiumia mutta sitä syön joka päivä muutenkin. Sitten myös glutationia tai NACia krapulan ehkäisyyn. NAChan auttaa tutkitusti myös endoon.
Jos peliä F13 ei olisi niin elämä olisi tosi ankeaa. Ensinnäkään ei olisi mitään erityistä kivaa mitä tehdä kännissä. Ja F13 pysyy elossa vain tasan niin pitkään kuin pelaajia riittää. Serverit suljettiin jo viime marraskuussa.
Viime yö oli ikävä. Sydämestä oli ottanut koko päivän. Ja sitten illalla Kali ei saanut vessassa tehtyä mitään vaikka kuinka yritti. Pelotti siis että se paskoisi yöllä sänkyyni. Ja heräsinkin varmaan puoli viiden aikaan siihen kun Kali kaapi peittoani. Sängystä ei onneksi löytynyt paskaa. Mutta aamulla keittiön matolla oli paskapalleroita. Toivon että ne olivat Kalin tuotoksia. Toivottavasti kissanmallas auttaa Kalin ummetukseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti