Tuli muutettua pahimpaan mahdolliseen aikaan. Uusi asunto on paljon edellistä lämpimämpi ja kun sisälämpötila on ollut 30 astetta viikkokausia putkeen niin ei paljoa naurata. Hiukan on ikävä vanhan asunnon pohjoiseen päin olevia viileitä huoneita. Toisaalta uudessa asunnossa on ollut hiirenhiljaista. Outoa kun naapurit eivät metelöi 24/7.
Mutta toisaalta muutto ja kaikki muukin ympäriinsä riehuminen sattui onnekkaasti olemaan juuri ennen deltavariantin leviämistä Suomessa. Jos kuolen sen vuoksi että Suomi pääsi jalkapallon arvokisoihin...
Olinpa iloinen siitä että päätin pysyä kotona syntymäpäivänäni. Nimittäin jos olisin jonnekin mennyt niin Albatrossiin, ja siellähän oli kyseisenä iltana joukkoaltistuminen ja tartuntoja tuli. Hieman olisi ollut hysteriaa ilmassa täälläpäin.
Enpä ole helteillä juuri muuta tehnyt kuin katsellut Miehen puolikkaita. Otin sitä varten Amazon Primen.
Yhtenä aamuna heräsin siihen että kissa kaapi peittoani. Luulin että se on Tapsa joka yrittää päästä peiton alle. Tapsa kun on ilmeisesti ollut myyrä entisessä elämässään, se usein haluaa peiton alle. Mutta ei, se olikin Kali joka yritti epätoivoisesti peittää paskaansa. Kalilla on ollut ummetusta ja ilmeisesti paskominen sattuu ja se yrittää löytää paikkaa jossa se ei sattuisi. Onneksi tuon jälkeen Kali on paskonut onnistuneesti ja ihan vessoihin.
Tuskinpa mikään muu peli on saanut minut näkemään niin punaista kuin A Plague Tale: Innocence. Hyi mikä kirosana, yäk. Kun missasin yhden trophyn tein rage quitin ja poistin pelin. Plagueta pelatessa teki mieli itkeä. Ei siksi että stoori olisi koskettava tai jotain. Vaan siksi että peli on niin turhauttavan vaikea. Kun kuolee pelin aikana satoja kertoja ja joutuu pelaamaan samat kohdat uudelleen ja uudelleen... Tämä peli ei todellakaan sovellu minulle. Yksikin väärä askel tai virhe tai sekunninkin hidastelu --> kuolet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti