31. toukokuuta 2016

Kissan kaljuuntuminen

Tapsan kaljuuntumiselle löytyi nyt nimi: Psychogenic alopecia eli psychological baldness eli henkisistä syistä johtuva kissojen kaljuuntuminen. Se on pakko-oireista toimintaa ihan niin kuin esimerkiksi sekin kun minä raavin itseäni. Fyysinen itsensä vahingoittaminen helpottaa henkistä pahaa oloa.


Se että kissa nuolee itseensä karvattomia alueita ei ole yleensä vaarallista sen terveydelle, ellei se sitten onnistu aiheuttamaan itselleen esimerkiksi haavoja.

Syitä itsensä nyhtämiselle karvattomaksi voivat olla esimerkiksi stressi, tylsyys, masennus, ahdistus (kissakavereista), suuret muutokset elämässä, auringonvalon puute... Siksikö Tapsa hakeutuu aina aurinkoon? Sehän on selvää että Tapsa viihtyisi parhaiten asunnon ainoana kissana. Mitään suuria muutoksia Tapsan elämässä ei ole ollut viime vuosina.



Voi Tapsa. Sen elämä on niin tylsää ja masentavaa ja ahdistavaa että pitää vahingoittaa itseään fyysisesti, kun ei muutakaan tekemistä ole. Paitsi Kalin kiusaaminen. Ja ylensyöminen.

20. toukokuuta 2016

Pelottaa olla yksin kotona

Parempi puolisko lähti yli viikon työmatkalle USAan. Ja minä ajattelen vain yhtä asiaa: Jos kuolen nyt yksin ollessani niin kissat kuolevat nälkään. Tai jos joudun sairaalaan niin kissoille ei ole hoitajaa. Joo, tiedän kyllä että jotkut kissat ovat syöneet omistajiensa ruumiita.


Olen voinut niin huonosti viime aikoina. Ja nyt kun oikein lietson itseäni paniikkiin niin olo ei ainakaan parane. Sydänoireet ovat olleet jo kauan ennen menkkoja niin pahoja kuin "normaalisti" vasta niiden aikana/jälkeen. Eli taas vaihteeksi pelottaa selviänkö hengissä seuraavista kuukautisista, tai jaksaako sydän edes sinne asti.


Ja kivut vain jatkavat leviämistään. Aina kun luulee ettei ne voi enää levitä minnekään niin... Aina kun kivut leviävät uusiin paikkoihin niin toivoo että voisi palata siihen entiseen, vaikka piti sitä levinneisyyttä jo liian pahana silloin. Mutta aina voi pahentua.

Kainalot on tosi kipeät nykyään, ja niissäkin se kipu on nyt levinnyt myös selän puolelle. Ei siis riitä että kipuilee alavatsa, keskivatsa, ylävatsa, kyljet, alaselkä, rintakehä, sydämen kohta, nivunen, lonkkaluu ja nykyään myös jalat.

Mutta eihän endometrioosi voi levitä noin pahasti? Valitettavasti voi. Sattumoisin tuli endoryhmässä vastaan nainen jolla oli juuri diagnisoitu endo jaloissa. Eniten olen yllättynyt siitä että sen olemisen jaloissa voi ylipäänsä diagnisoida.

What it Really Means to Have Endometriosis

Jotain hyvääkin tänään: Torilla oli jo kotimaisia mansikoita. :)

12. toukokuuta 2016

Olen taas kerran menettänyt uskoni ihmiskuntaan

Pelottavan iso osa ihmisistä on helkutin tyhmiä ja väkivaltaisia. Olen toki itsekin tyhmä ja väkivaltainen, mutta silti.

Ihminen lukee uutisen netistä. Ihminen ymmärtää lukemansa täysin väärin. Ihminen uhkailee väkivallalla viattomia ihmisiä vain väärinymmärryksensä vuoksi.

Opettelisi ensin edes lukemaan. Mutta kaipa se on mahdotonta kun ei ajattelukaan onnistu edes sen vertaa että olisi hallussa edes muutama yksinkertaisin elämän tosiasia.

Ja sitten vielä kun ihmiset levittävät omia harhaluulojaan ja mutuilujaan faktoina... argh.

10. toukokuuta 2016

3 kissaani: Läski, bulimikko ja anorektikko

Tapsa on ny laitettu laihdutuskuurille. Se ei saa enää syödä Ollen jämiä. Tapsahan on kuorsannut "aina", mutta jo pitkään siitä on kuulunut liikaa ääniä kun se vaikka yrittää pestä itseään. Se ei välttämättä enää yletä/taivu pesemään itseään kunnolla joka paikasta. Tapsan ylipaino on vain ja ainoastaan minun vikani, enkä haluaisi sen kuolevan nuorena.

Kalista puolestaan on tullut bulimikko. Se syö kuivaruokaa aina sellaisella vauhdilla ja pureksimatta että luulisi ettei se ole koskaan nähnyt ruokaa. Turhan usein tuosta ahmimisesta/ylensyönnistä on seurauksena oksennus. Kali oksentaa juuri syötyä kuivaruokaa, ja Tapsa ryntää kärppänä paikalle syömään sen vähän käytetyn ruuan... Kalin ylensyöntikin on minun vikani. Liian iso annos kuivaruokaa kerralla. Ja Kalille pitäisi hankkia syömistä hidastava ruokakuppi. Harmi vaan että ne kaikki ovat muovisia, ja muovi aiheuttaa Kalille aknea.


Isokokoisin kissani Olle on myös niistä nirsoin. Se tarvitsisi kolmesta kissastani eniten ruokaa, mutta se on niistä vähiten ruuan perään. Ollen pitää olla tosi nälkäinen että se vaivautuisi peräti keittiöön asti ruoka-aikana. Monesti sille pitää tarjoilla ruoka suoraan nokan eteen sinne missä se sattuu olemaan. Välillä pitää jopa mennä piiloon pahaa ruokaa...

3. toukokuuta 2016

Sims 3-pelit: Kissa on kylvetetty!

Ja jo oli korkea aikakin?!

Voipi sanoa että PS3:n Sims 3-peli oli aika älyttömän paljon vähemmän buginen kuin Sims 3 Pets. Ainoa varsinainen bugi siinä oli se ettei juhlien pitäminen onnistunut ennen kuin vaihdoin toiseen simi-perheeseen. Aina kun yritin järjestää bileet yksikään vieraista ei tullut paikalle eivätkä juhlat missään vaiheessa alkaneet. Silti pelin mielestä bileet olivat koko ajan ja ikuisesti käynnissä, ja siksi ei ollut mahdollista yrittää toisten juhlien järjestämistä.

Eniten aikaa kesti täydellisen aterian valmistamisessa, kun täydellinen kala ja kasvikin tulivat jo paljon aiemmin.

Ja sitten kun piti saada vähintään 15 000 vakuutuskorvaus tulipalosta. Laitoin tontin täyteen kalleimpia sänkyjä, ensimmäisellä yrityksellä jäin silti alle kymppitonnin. Toisella kerralla käytin Firestormia niin monta kertaa kuin karmapisteet antoivat myöten, ja tulipalo kestikin parisen simi-vuorokautta. Ja johan onnistui. Mutta lähes koko tuon ajan sain yrittää ennen kuin sain yhden simin sytytettyä tuleen, yksi trophy kun vaati palavan simin sammuttamista.

Ja sitten olikin jäljellä enää simin pelastaminen kuolemalta... Ensin näännytin simin nälkään, mutta siinähän kesti pari simi-päivää. Se taisikin sitten olla ainut trophy joka minulla bugitti, sillä jouduin yrittämään uudelleen. Onneksi tajusin että hukuttaminen on paljon nopeampi tapa tappaa simi.

Saatuani kaikki trophyt Sims 3-pelissä poistin koneelta kaikki Sims 3 Pets-tiedostot jotta challenget nollautuisivat että olisi mahdollisuus saada puuttuvat trophyt.

Kissan kylvetys onnistui toisella yrityksellä, ja heti tuli challengen lisäksi trophykin. Kaksi jäljellä ollutta trophyä sen sijaan... Yksi kokonainen päivä meni niitä metsästäessä ja risat päälle.


Viisikerroksisen talon rakentaminen ei aiemmin onnistunut minulta edes challengen arvoisesti, en tajunnut mitä muka tein väärin. Mutta sitten otin kylän kalleimman valmiin talon ja lisäsin siihen vain kerroksia. Challenge tuli ties kuinka monta kertaa ennen kuin trophykin suvaitsi tulla.

Reaperin säikäyttäminen sen sijaan ei meinannut onnistua millään. Hyvin harvoin sain reaperin edes pysymään tontilla, ja silloinkin tuli aina vain challenge eikä trophyä. Koko hiton päivä meni siinä.

Ja sitten seuraavana päivänä... Ensimmäisellä yrityksellä reaper pysyi tontilla, tuli challenge ja trophy! Että silleen.

Kannattiko käyttää niin paljon aikaa elämästään näin bugisen pelin kaikkien trophyjen saamiseen? Kovin moni muu ei ole samaa jaksanut tehdä, Top Dog on harvinaisin trophyni.
Lemmikkitarvikkeet