Tällä kertaa otin hiukan erilaisen lähestymistavan. Kun suunnitteilla on niin monta Kosto-videota niin ajattelin hiukan helpottaa hommaa. Kun niitä jaksoja kuitenkin on monta kymmentä. Eli aluksi vain keräsin yhteen projektitiedostoon jaksopätkiä joita kenties voisi jossain Kosto-videossa käyttää. Että olisi olemassa yksi tiedosto jonka pohjalta voisi alkaa työstää montaa eri Kosto-videota, eikä tarvitsisi koko ajan olla metsästämässä kohtauksia eri jaksoista. Jokaisen jakson lataamisessa Movie Makeriin kun kestää aikaa. Niin, se ei nykyään oikein jaksa tallentaa mitään 'kokoelmia'.
Mutta eipä sekään suunnnitelma kovin hyvä ollut. Tajusin sen kun tällä "raakatiedostolla" alkoi olla pituutta jo 16 minuuttia. En niinku ollut ollenkaan kartalla siitä mitä kohtauksia on missäkin kohti videota, se alkoi olla jo aivan liian pitkä hallittavaksi. Joten luovuin siitä ideasta kesken kaiken.
Almost here on taas yksi ihana biisi jolle halusin tehdä kunnianosoituksen videon muodossa, mutta lopputulos ei vastaa ollenkaan haavekuvitelmiani. Kun sopivia kohtauksia ei vaan ole niin niitä ei ole. Kuten olen saanut huomata monta kertaa aikaisemminkin niin rakkaustarinan kirjoittaminen sinne missä sitä ei oikeasti ole voipi olla aika hiton vaikeaa.
Joo. En ole ollenkaan tyytyväinen tähän videoon, vaikka 'hienosäädinkin' sitä pari päivää. Ja siinä kesti kauemmin kuin itse videon tekemisessä... Jotkut kohtaukset vain eivät 'sovi'. Mutta en vain jaksa enää. Nyt. Ehkä joskus jonain vuonna.
Itse asiassa kun mietin nimeä Kosto-fanficilleni niin otin sille lopulta tämän biisin nimen. Aika tasan kymmenen vuotta sitten eli alkuvuodesta 2005 Almost here soi radiossa koko ajan, ja helpotti kummasti ylimaallisen rankkoja työpäiviä hotellisiivoojana. Siinä on työ jota minun kroppani ei todellakaan kestänyt.
Mitäs Kosto-videota seuraavaksi? Vain Emilyyn keskittyvä video Anastacian biisistä Everything burns. Olen halunnut tehdä tuosta biisistä jonkin videon pitkään, ja nyt löytyi viimein oikeastaan täydellisen sopiva aihekin.
Toinen Kosto-video jonka haluan tehdä on Rihannan Farewell-biisistä, mutta sehän edellyttää ja olettaa että sarja loppuu tähän neljänteen kauteen. Tuon biisinhän olisin halunnut lopulta laittaa myös Tehis-jäähyväisvideoni musiikiksi, mutta se oli siinä vaiheessa jo vähän niin kuin too late.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti