Turhaa

Kali huutaa vieläkin enemmän kuin ennen. Koska tuo huutaminen alkoi muiden kissojen kuolemien jälkeen niin siihen sen yhdistää. Tapsakinhan huusi enemmän loppua kohti, mutta lopetti sen kun sairastui ja lopetti syömisen. Ei enää huutanut viimeisinä viikkoinaan. Koko ajan toivottiin että vielä huutaisi, koska vasta sitten olisi tuntunut siltä että Tapsa on terve. Joten en vaan ajattele että tuo Kalin huutaminen johtuisi jostakin fyysisestä (kivusta). Olisi eri asia jos se huutaisi esim. vessakäyntien yhteydessä. Kyllähän se nyt pelottaa kun tietää että pissatulehdus voi olla kissalla vaikka oireeton.

 

Ja kylläpäs harmittaakin se että sijoitin kissoihin kymmeniätuhansia euroja, ja palkinnoksi sain vain pari kasaa tuhkaa. Kaliakin silitellessä ajattelen että kohta sekin on vain kasa tuhkaa.

 

Suosikkipelilläni on enää kolmisen kuukautta elinaikaa jäljellä. Olisi tarkoitus pelata sitä joka päivä, mutta kestääkö terveyteni sen? Fridayn pelaaminen aiheuttaa minulle stressiä ja sydämentykytystä. Kumpi loppuu ensin, minä vai Friday? Tuo peli saa minut myös hiton huonolle tuulelle. Eli onko järkeä? No ei tosiaankaan. Mutta pakko on pelata, koska kohta ei enää voi. Ei enää koskaan, ja sitä en kestä.

 

Ja mitäs sen jälkeen? Sen jälkeen kun Fridaytä ei enää ole? Elämässä ei muutenkaan tunnu enää olevan mitään järkeä tai tarkoitusta Ollen ja Tapsan kuolemien jälkeen.

Mitäpä muutakaan tekisin päivät pitkät kuin päivittelisin jatkuvasti, jo ennen sen alkamista, pelin My Time at Evershine Kickstarter-sivua? Aikamoinen menestys se on ollut. Itse haluaisin sijoittaa kyseiseen peliin peräti 35 dollaria, koska sitten saisi alpha accessin, joka kai tulee jopa puolitoista vuotta ennen pelin varsinaista julkaisua. Tosin siinä on tietty se pulma että en oikein tykkää pelata pelejä tietokoneella, varsinkin kun selkäni, jalkani ja perseeni eivät kestä pitkään istumista. Toimisiko Evershinessä edes ohjain? Ainoa peli jota olen pelannut hiirellä ja näppämistöllä on Sims 2. Onneksi Resident Evil Randomizereissa toimii ohjain.

Rupesin sitten työkseni katsomaan Teho-osastoa. George Clooneyn ja Doug Rossin toisen kauden erikoisjakso "Hell and High Water" oli Tehiksen kaikkien aikojen katsotuin, vähän yllättävää. Tuossa jaksossahan Doug pelastaa pojan hukkumiselta. Itse olen aina vihannut Dougia, on se niin vastenmielinen hahmo. Carter on aina ollut suosikkini, ja Carterin tarinahan Tehis onkin. Nyt olen edennyt jo kolmannelle kaudelle.