Koti on hiljentynyt. Kissoja ei enää ole.
17 vuoden yhteiselon jälkeen kaikki kolme kissaani kuolivat parin kuukauden sisällä.
Kalin kuolinpäivän aamuna minua oksetti, ja mietin että mitähän tästä tulee. Mutta olen onneksi pystynyt syömään normaalisti eikä ole oksettanut. Nukkuminen on tosin ollut vaikeaa. Vatsakipuni ovat huolettaneet minua pitkään, ja nyt nekin ovat pahentuneet. Yhdistän ne stressiin, tai pahempaan. Endokipuja ne eivät ole. Tällä viikolla selkäkin on kipuillut niin että kumartuminen on vaikeaa.
"Pystyykö näin helppoon elämään tottumaan?" Kissojen ruoka-aikoihin on vaikea muistaa ettei kukaan enää tarvitse ruokaa. Ei tarvitse ruokkia kissoja, pestä niiden ruokakuppeja, vaihtaa niiden vesiä, siivota ja pestä niiden vessoja. Loppuvaiheen lääkitsimisistä, perseiden puhdistamisesta ja ripulipaskojen lattioilta siivoamisesta nyt puhumattakaan.
Siivoaminen alkoi heti Kalin kuoltua. Olen laittanut kissojen tavaroita kunnon mukaan joko roskiin tai säilytykseen. Esimerkiksi ruoka- ja juomakuppeja riittää, käyttämättömiäkin. Huonokuntoiset ja pinttyneet vessat menivät kaikki roskiin, en ostanut enää uusia vaan päätin että näillä mennään loppuun asti. Kaikki avatut kuivaruoat (niitä oli varmaan ainakin 8 erilaista!!) ja herkut ja ravintolisät roskiin. Reseptilääkkeet apteekkiin. Mutta sitä en tiedä mitä tehdä raapimapuille ja vesiautomaatille?
Kissanruokia on jäljellä hirveästi. (Zooplussan viimeinen tilaus saapui Kalin kuoleman jälkeisenä päivänä. Adding insult to injury?) 3 kpl 14 kilon säkkiä kissanhiekkaa, viimeiseen asti vältin avaamasta uutta säkkiä. Avaamattomia fosforinsitojia on vaikka kuinka, ja pari isoa tuubia ripulilääkettäkin (ja iso purkki kaoliinijauhetta). On avaamaton pullo Kaminoxiakin. Tuli hankittua niin paljon kaikkea mitä jäi käyttämättä. Kalin laksatiivit voin sentään käyttää loppuun itse.
Mitäpä antaisinkaan nyt siitä että Olle istuisi tietokoneen näytön
edessä häiritsemässä. Siitä että se tulisi aamulla sänkyyn vaatimaan
aamupalaa.
Että Tapsa olisi häiritsemässä lakanoiden vaihtoa. Ja vaatimassa että söisin päivälliseni nopeammin, että se saisi sen jämät.
Olen nähnyt jatkuvasti harhoja siitä että Kali on vielä raapimispuun ylätasanteella. Istumapaikaltani tietokoneen äärellä näen taulun heijastuksen kautta juuri sinne.
Kukaan ei enää halua istua tietokonetuolillani, voitan tuolileikin joka kerta. Kali ei enää istu tietokonepöytäni kulmalla odottamassa herkkutarjoilua.
Enää ei ole ketään karvoittamassa kämppää, eikä levittämässä kissanhiekkoja. Voisi kai sanoa että kusen- ja paskankäryä ei ole ikävä, ja nehän johtuivat lähinnä Ollesta.
On aivan luonnotonta että vaatehuoneen oven voi jättää huolettomasti auki, kun ei ole yhtäkään kissaa yrittämässä sinne.
Ei, en aio hankkia uutta kissaa. Suurin syy siihen on taloudellinen. Nykyisessä rahatilanteessani minulla ei ole varaa edes itseeni, saati sitten toiseen elävään olentoon. Eikä tämä rahatilanne tule todennäköisesti koskaan paranemaan, vaan pikemminkin päinvastoin.
Olin oikeasti aika idiootti kun "nuorena" otin kolme kissaa. Ei ollut huolta huomisesta? Ei paljoa järki päätä pakottanut? En olisi selvinnyt näistä viimeisistä ajoista ilman puolison rahallista tukea. Esimerkiksi Tapsan yksi sairaalapäivä maksoi 1400, Ollen kuolema tonnin. Siihen nähden Kalin kuolema oli "halpa", 600.
Kuvassa suosikkiasiani maailmassa: kissani, Fridayn peluu ja vodka. Säälittävääkö? Ehkä jonkun mielestä.
Eipä käykään niin yksinkertaisesti pelin Spiritfarer uudelleenpelaaminen kuin ajattelin. Meillä ei ole sitä peliä omana. Se oli aikaisemmin Playstation plussassa, mutta eipä ole enää. Eli se pitäisi ostaa omaksi. Ja pitäisi olevinaan malttaa odottaa tarjousta.
