Hiihdon MM-kisoissa minua kiinnosti lähinnä vain viestit, yhteislähdöt ja tietysti eniten mäkihyppy. Miesten viestissä Suomi ottikin poikkeuksellisesti mitalin, tällä kertaa ihmeellisesti yksikin Niskanen riitti.
Andreas Wellingerillä on mennyt olympiavoittonsa ja loukkaantumisensa jälkeen vuosia huonosti, mutta tällä kaudella ja tänä vuonna on viimein tullut taas menestystä. Nyt sitten MM-kisojen alku meni hyvin, hopeaa normaalimäestä ja voitto sekajoukkueesta. Suurmäki ja joukkuekisa eivät sujuneet yhtä hyvin.
Mutta Domen Prevcille kotikisat olivat pettymys. Domen ei mahtunut Slovenian joukkueeseen normaalimäessä ja sekoajoukkueessa. Suurmäessä Domen oli joukkueessa ja sijoitus oli kohtuullinen 21. Sen jälkeen oletin ja toivoin että Domen on Slovenian joukkueessa joukkuekisassa, mutta ei. :( Voi Sika ja Kossu minkä teitte, Kossu valittiin joukkueeseen vaikka ei ollut suurmäen kisassa. Ja sitten Slovenia voitti sen joukkuekisan, ilman Domenia. (kuvassa keskimmäinen ylimääräinen ei kuulu joukkoon ja joukkueeseen, ihmettelin tuota miten kisaan osallistumattomat urheilijat saivat heilua tuolla LIIVIT päällä)
Ja sitten loppuviikosta alkoi myös yleisurheilun halliEM-kisat. Törkeästi aamusessiot alkoivat jo kahdeksalta Suomen aikaa, unet jäivät vähiin sen ja Tapsasta stressaamisen takia. Pitkä viesti kiinnosti tietysti eniten, ja jouduin jännittämään montako Borleeta joukkueeseen mahtuu. Jonathan ei ollut kisoissa ollenkaan, kuulemma "päätti" olla osallistumatta. Joukkueessa olivat Dylan ja Kevin, joka törkeästi ei ollut ankkuri. Voitto tuli silti, tuore 400 metrin hopeamitalisti Watrin ankkurina, vaikka avausosuudella säikähdinkin Dylanin vaikeuksia. (video)
Kisat saivat karmean lopun kun pika-aitojen juoksija makasi selällään maassa sormet ei-tahdonalaisia liikkeitä tehden. Luulin jo että korona iski, mutta kyse olikin kaatumisesta ja pään osumisesta maahan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti