Olin ihmisvihaaja jo ennen koronapandemiaa. Korona sai minut vihaamaan ihmisiä aikaisempaakin enemmän. Mutta nyt olen menettänyt viimeisenkin uskoni ihmiskuntaan tai ylipäänsä ihmisyyteen. Oh the humanity.
Ihmisiä on pelottavan helppoa aivopestä uskomaan että jokin tietty ihmisjoukko on muita alempiarvoisempia. Ne on saastaisia eikä varmaan ihmisiä ollenkaan. Olisi hyvä jos ne kuolisivat pois tai itse asiassa ne pitäisi tappaa. Moni itseään hyvänä ja fiksuna ihmisenä pitävä on tätä mieltä rokottamattomista.
Jos ne rokotteet edes toimisivat niin kuin rokotteiden kuuluu eli toisivat steriloivan immuniteetin, mutta ei. Nykyiset koronarokotteet eivät estä tartuntaa eivätkä estä tartuttamista. Tutkimukset osoittavat että rokotetut tartuttavat koronaa ihan yhtä paljon kuin rokottamattomat. Ottamalla rokotteen ei voi suojella muita ihmisiä. Ja silti rokottamattomat ovat niitä saastaisia jotka pitää tappaa tai vähintäänkin sulkea kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle.
Ja nyt rokotetut tartuttavat toisiaan yökerhoissa, mutta kai sekin on jotenkin rokottamattomien vika. Rokotteet ovat uusi uskonto.
Italiassa rokottamattomat eivät saa enää käydä töissä. Liettuassa he eivät saa käydä kuin tietyissä pienissä ruokakaupoissa. Saksassa Hessenin osavaltiossa ei missään ruokakaupoissa. Australian pohjoisosissa rokottamattomille on määrätty 5000 dollarin sakko. Eräällä Kanadan alueella rokottamattomat eivät saa mennä naimisiin. Rokottamattomat eivät saa poistua Kanadasta.
Ja kaikki tämä "vuotavien" rokotteiden vuoksi jotka menettävät tehonsa nopeasti ja joilla on hengenvaarallisia sivuvaikutuksia. Ihmiset ovat menettäneet järkensä.
Kaikki rajoitukset on poistettu ja koronan annetaan levitä Suomessa täysin vapaasti. Kyseessä on virus joka "lievänkin" taudin jälkeen vanhentaa ihmistä 10 vuodella ja voi aiheuttaa elinvauriota ja pysyviä mikroveritulppia. Valitettavasti moni rokotettu luulee valheellisesti olevansa turvassa koronalta. Luulevat ettei se "lievä" korona haittaa. No voi se haitatakin, vaikka koko loppuelämän. Ja vastoin yleistä harhaluuloa kaksi kertaa rokotettu perustervekin voi kuolla koronaan. Mutta eikun bilettämään rokotteiden "turvin"! Korona kaikille!
Tästä painajaisesta on mahdotonta herätä. Herää kysymys miksi enää edes haluaisin selvitä hengissä koronasta kun tämä on se maailma jossa joudumme elämään. Täysi dystopia.
Ps. Laumasuojaa ei tule. Ei sairastamalla (on mahdollista sairastua vaikka jokaiseen varianttiin) eikä nykyisillä rokotteilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti