17. joulukuuta 2015

Minisarja: Childhood's End

Luin viime kuussa vuosikymmenien taon jälkeen Arthur C. Clarken scifiklassikon Lapsuuden loppu. Ajoitukseni oli täydellinen sillä heti sen jälkeen sain tietää että kirjasta on tulossa minisarja, joka esitettiin USA:ssa tällä viikolla.

Sarja oli minulle pettymys. Ensimmäinen kolmesta osasta oli vielä ihan hyvä, mutta kaksi viimeistä olivat aikamoista kuraa. Ehkä eniten ärsytti se että päähenkilöä Stormgreniä roikotettiin mukana alusta loppuun, vaikka kirjan aikataulun mukaan hän olisi kuollut vanhuuteen jo ennen ensimmäisen osan loppua.

Ilmeisesti jotta näyttelijöitä ei olisi tarvinnut vanhentaa tai vaihtaa niin kirjan tapahtumien aikaväliä lyhennettiin huomattavasti. Se mikä tapahtui kirjassa 50 vuoden päästä alun jälkeen vei sarjassa vain kymmenisen vuotta ja niin edelleen.

Ja silti mukaan piti ympätä täysin turhia romanttisia juonikuvioita joita ei todellakaan kirjassa ollut. Kerrottiinko kirjassa yhtään mitään Stormgrenin rakkauselämästä? Ei. Silti tuntui siltä että sarjassa päähuomio oli hänen pallottelunsa kahden vaimonsa välillä, joista toinen sattui olemaan jo kuollut. Ja sekin ärsyttää että Stormgrenistä oli sarjassa tehty tavallinen maajussi, kun kirjassa hän joutui asemaansa työnsä (YK:n pääsihteeri) vuoksi.

Ei kommentteja:

Lemmikkitarvikkeet