Tällä kertaa sain itselleni Muumi-teejoulukalenterin. Viime vuonnakin yritin, mutta se oli jo loppu. Tämä Muumi on siitä poikkeuksellinen että siinä on peräti 24 eri teemakua. Muissa teejoulukalentereissa on yleensä vain 12 eri makua. Saa nähdä tykkäänkö, en ole muistaakseni aiemmin Muumi-teitä juonut.
Viime viikolla sain viimein aikaiseksi ottaa yhteyttä eläinsuojeluyhdistykseen päästäkseni eroon kissoilta jääneistä ruuista ja hiekoista. Niitä oli niin paljon etten halunnut viedä niitä itse keräyspisteeseen, vaan pyysin heitä hakemaan ne. Olin yllättynyt siitä että eläinsuojeluyhdistykselle kelpasi ihan kaikki, esimerkiksi munuaisruuatkin ja fosforinsitojat. Ruokaa oli noin 15 muovikassillista, ja kolme säkkiä kissanhiekkaa. Annoin heille kaksi kolmesta kantokopastakin. Yhden pidin, ns. kuolemankopan. Siinä kaikki kolme kissaani vietiin viimeiselle matkalleen. Ja siihen Kali kirjaimellisesti kuoli/lopetettiin.
Oli tuo tavaroiden kantaminen alas rappuun niin rankkaa puuhaa että selkä ja käsivarsi kipeytyivät, vaikka laitoin tietysti puolison kantamaan painavimmat. Onneksi eläinsuojeluyhdistyksen tyyppi tuli sovitusti paikalle. Olisi hiukan harmittanut joutua roudaamaan kamat takaisin kotiin. Etukäteen pelotti myös että itkisin, mutta onneksi niin ei käynyt.
Ja mitä tulee aiemmin valittamaani pelidraamaan niin ihminen joka poisti minut ystävistään oli poistanut muitakin ystäviään, joten syy ei todellakaan ollut minussa vaan kyseisessä ihmisessä. Ja pian tuli taas uusi ystäväpyyntö kyseiseltä ihmiseltä... ja muutamaa päivää myöhemmin minut poistettiin taas ystävistä koska en vastannut viestiin tarpeeksi nopeasti. Aikamoinen tuuliviiri.
Ja se Youtuben venäjänkielinen viesti josta valitin ei ollutkaan hakkerointia vaan siinä pyydetään rahaa ilmeisesti jollekin Firefoxin Youtube-lisäosalle. Minullahan on käytössä sellaisia joilla voi ladata omalle koneelle niitä Youtube-videoita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti