31. lokakuuta 2023

"Käsityksesi hauskanpidosta ajaa minut itsemurhaan"

- Homer Simpson (Margelle)

 

Eli suuri Halloween 2023-postaus.

 

Olen ostanut ja valmistanut kurpitsaa vain kerran elämässäni, vuosia sitten, ja siitä jäi ikuiset traumat. Minulla oli silloin ilmeisesti jonkinlainen suolitukos, ja jouduin heittämään uunikurpitsat roskiin koska en pystynyt syömään mitään ruokaa lähes ollenkaan. 

 

Nyt uskaltauduin ostamaan kurpitsaa toisen kerran. Käsi kipeytyi heti hokkaidokurpitsaa kuoriessa ja paloitellessa, liian rankkaa hommaa minulle. Ja kaiken sen taistelun jälkeen kilon kurpitsasta jäi jäljelle syötäväksi kelpaavaa osaa aika pieni prosenttiosuus. Yritin löytää netistä ohjetta siihen miten kauan kurpitsaa pitää paistaa uunissa. Tietysti joka paikassa oli eri lämpötila ja paistoaika. Lopulta valitsin laiskan tien ja pidin kurpitsaa uunissa saman aikaa kuin mureketta, puolisen tuntia. Tosi pehmeäksi meni, kurpitsa siis.




Koska en tietysti aio poistua kotoa mihinkään ajattelin pukeutua ensimmäiseen "halloween"-mekkoon jonka aikoinaan ostin. Se on lähinnä yöpuvun näköinen, siinä on spagettiolkaimet ja hämähäkinseitti-kuvio. Onnistuin jopa löytämään arkistojen kätköistä mekosta huonolaatuisen kuvan jota vähän kirkastin. Mulla ei siis ole tuota röyhelö-boleroa. Kylmähän mulle tulee, vaikka paritan mekon tietysti pinkkien Heat Holders-polvisukkien kanssa. Pitääkö kruunata komeus pyjamatakilla?



Oli muuten vaikeaa löytää tuo mekko. Ensin en löytänyt ja ajattelin jo että en kai ole luopunut siitä muuton yhteydessä. Sitten rupesin miettimään että eikös minulla pitäisi olla muovipussi jossa on esim. halloween-peruukkejani. Löysin pussin vaatekaapista jostain takaa ja kävin sen sisällön kokonaan läpi... ja sen jälkeen löysin mekon pussin vierestä.


Kun mietin mitä katsoisin halloweenin kunniaksi mietin ensin Stephen Kingin Langolieereja dvd:ltä. Veli sattui mainitsemaan sen kun kävi täällä kesällä, ja onhan siitä pitkä aika kun olen sen katsonut. Se on tosi ahdistava minisarja.


Sitten kävin läpi Disney plussan valikoimaa, eihän siellä edes ole kauhuelokuville omaa kategoriaa. Mutta on siellä dokkari Maailman kuolettavimmat käärmeet, mikä muka voisi olla kauheampaa? Mutta tajusin sitten etten kestäisi katsella kun käärmeet tappavat ja syövät viattomia eläimiä.


Mutta sitten Disneyhin ilmestyi tuore Stephen Kingin novelliin perustuva elokuva The Boogeyman. Luin sen novellin uudestaan kesällä. Olin kuullut että leffa on paska ja kertoo ihan eri tarinan. Novellissa mies kertoo psykiatrille tarinansa, sen kuinka mörkö tappoi hänen lapsensa. Elokuva puolestaan keskittyy tuon psykiatrin perheeseen.


Netflixiin puolestaan ilmestyi Bram Stokerin Dracula. Näin sen aikoinaan leffateatterissa vaikka olin liian nuori ikärajaan nähden. Liian rajua menoa minulle, silloin ja nyt?

 

Olen katsellut viime aikoina 24:n kolmatta kautta. Siinähän terroristit uhkaavat vapauttaa tappajaviruksen. Tuo kausi on loppuaan kohti tosi synkkä.




Halloweenin kunniaksi pitää tietysti pelata Fridaytä. Ensin ajattelin pelata tietysti vain halloween-asuisilla hahmoilla. Mutta sitten päätin toteuttaa jutun true horror of halloween eli pelata vain Lachappana. Elikkäs kyseisellä hahmolla on vaikeinta pelata kyseistä peliä koska sillä on vähiten staminaa. (Tuota true horroria voisi vielä jalostaa ottamalla perkit pois, valitsemalla pelkkää Pinehurstia ja olemalla ready vaikka lobby ei olisi täysi. Ja... pelaamalla Jasonina)


 

Mutta tuo voi jäädä haaveeksi koska heräsin sunnuntaiaamuna kurkkukivun kanssa. Eilen vielä idioottina jumppasin, ja tänä aamuna herätessä oli kipeämpi olo. Kuumetta ei ainakaan vielä ole, aamulämpö oli ruhtinaallliset 35,5.

24. lokakuuta 2023

Peli: Resident Evil 2 randomizer

Olen viime aikoina katsellut paljon Resident Evil randomizer striimejä, ne ovat aivan älyttömän hauskoja. Ja koska sekä tuon Biorandin randomizerin että ne Resident Evil-pelit 1, 2 ja 3 voi ladata ilmaiseksi niin olihan sitä pakko itsekin kokeilla. 


En edes muista miten monta vuotta siitä on kun olen viimeksi pelannut rakastamaani alkuperäistä RE2-peliä, tai ylipäänsä pelannut mitään peliä tietokoneella. Lievästi sanottuna oli pieniä ongelmia kontrollien kanssa, vaikka pelasinkin PS5-ohjaimella. 

 

Valitsin Clairen A-skenaarion ja sain pelattavaksi hahmoksi Nemesiksen, jolla ei kovin montaa erilaista vuorosanaa ole. 

 

Kun kaksi läskiä kohtasi niin kumpikin jäi jumiin.

 



Sherryn kamalana kohtalona oli olla Marvin.

 


I have a bad feeling about this...




Claire sen sijaan päivysti sekä Leonina että Sherrynä. Claire oli ollut kovasti huolissaan Nemesiksestä ja oli etsinyt tätä.

 




 

Regina: What's this for?

Nemesis: STARS!


Nemesis radiopuhelimeen: ÖRR

Claire: I'm on my way


Jaken (Anetten) viimeiset sanat: Still alive? Good.


Olin luullut etten pystyisi striimaamaan tietokoneelta, tai ylipäänsä tallentamaan pelaamista. Luulin että siihen tarvitaan capture card, mutta eipä niin olekaan.

 

Yritin ensin käyttää Chromen laajennusta Screen recorder, mutta se ei löytänyt ääniä eikä siksi suostunut toimimaan. Kuulemma monella muulla on ollut sama ongelma.

 

Sitten oli pakko asentaa Streamlabs. Mutta se ei tunnista tuota RE2:aa peliksi ja niin on pakko tallentaa koko näyttöä. Ja ekalla yrityskerralla valitsin vaan tallennuksen lähteen, mutta en painanut tallennus-nappia... Ja peli näkyy tallennuksessa ikävästi vähän reunassa eikä keskellä. Puoliso väittää että tuo vois johtua resoluutiostani.

 

Ja tuossa Leonin B-skenaariossani pelattavana hahmona oli Jill, mutta valitettavasti Leonin vuorosanat olivat ihan normaalit eli ei mitään randomia. :( Noh kun Leon oli Ada ja Jill puhui Leonin äänellä niin heidän jäähyväisensä olivat ihan mielenkiintoiset.

 


Ja liian suuren osan ajasta Adankin vuorosanat olivat normaalit, vaikkakin aika moni hahmo häntä esittikin.

 



En myöskään onnistunut löytämään crankia ollenkaan, en edes siitä huoneesta jossa sen login mukaan olisi pitänyt olla. Cheattasin sen siis itselleni. En myöskään ollut löytänyt yhtä avainta ja vähän vahingossa menin debug menusta morgueen jonne sen avaimen olisi tarvinnut.

 


Jotkut väittää että randomizer ja käyttämäni arrange mode eivät sovi yhteen. Että se voisi olla syynä siihen ettei kaikki ollutkaan randomia. (EDIT: syy olikin se että olin asentanut vain RE2:n enkä RE1 ja RE3 ollenkaan, d'oh) Mutta enhän minä nyt uskaltaudu Raccoon Cityyn enää ilman rocket launcheria tai machine gunia loppumattomilla ammuksilla...


Ps. Tuossa randomizerissahan voi halutessaan myös itse valita pelattavan hahmon. Tarvitsen siis vielä vaihtoehdon jossa Adan esittäjän voi valita. Silloin saisin viimein nähdä Clairen ja Leonin rakkaustarinan... (edit: sain sen sittenkin!)

18. lokakuuta 2023

Kutinaa ja oksentelua

Kutina oli poissa muutaman päivän mutta palasi sitten. Oli ihanaa kun "vain" koski. Ei kutissut, ei oksettanut jne. 

 

Pakko kait se on myöntää että mulla on sisäistä kutinaa ja polttelua ihan ympäri kroppaa. Eniten hämää kallon polttelu. Se ei siis ole päänahassa vaan syvemmällä. Mistä hitosta tuokin voi johtua.

 



Kissoista on huolta. Olle on ripuloinnin lisäksi oksennellut liikaa ruokiaan, ja syökin vähemmän. Kohta iskee nestehukka? Olle oksenti perjantain ja lauantain välisenä yönä kai kolme kertaa. Lauantaiaamuna sitten etsin varuiksi Savon murteen nettisivut. En sanonut siitä mitään ääneen, mutta silti Olle lopetti oksentamisen. Ehkä se osaa lukea ja näki nuo Savon murteen nettisivut? No sunnuntai-iltana Olle oksensi taas.

 



Pitäisi vaan vaihtaa eläinlääkäriä. Se nykyinen kun ei tehnyt mitään tai määrännyt mitään lääkkeitä vaikka Ollella on munuaisten vajaatoiminta, maksa-arvo koholla ja kaliumarvo liian alhainen. Savon murteeseen en tietty vie kuin pakon edessä eli päivystystapauksessa.

 



Tapsa ei tietty nenän ollessa tukossa oikein halua syödä, ja lisäksi se on jo jonkin aikaa tehnyt outoa juttua suullaan syödessään. Suu pitäisi siis tarkistaa ja hoitaa, ja se nukuttaminenhan on hengenvaarallista noin vanhalle kissalle. Suo siellä ja vetelä täällä jne.

 



6. lokakuuta 2023

Tuhannen yötä kanssasi valvon

Jouduin stressaamaan että soittelevatko töihin kun viimeinen työvuoroni oli jo ennen irtisanomisajan loppua, koska muutokset tapahtuivat ennen sitä. No eivät onneksi soittaneet, mutta eivätpä ole muutenkaan antaneet mitään ohjeita työkamojen kuten työpuhelimen ja avainten palauttamiseen, vaikka viimeisestä työvuorostani on kohta 2 viikkoa. Ja nyt olen joutunut stressaamaan työkkärin soittoa. Olivat yrittäneet soittaa yhtenä päivänä, ja seuraava yhteydenotto tuli vasta viikon päästä: viesti jossa kerrottiin milloin soittavat seuraavan kerran. 

 

Ja stressihän ei tee hyvää terveydelleni. Nuorempana stressasin vain vatsallani. Sitten niskallani. Sitten endollani. Sitten sydämelläni. Ja nyt all of the above?


Syksyn kunniaksi veri ei taaskaan meinaa kiertää jaloissa. Yhtenä päivänä kävin lenkillä ja illalla oli sitten niin kylmät jalat että oli pakko ottaa aspiriinia että pystyisin nukkumaan. Ja mistä se kertoo että lenkin aikana sormet turpoaa? 

 

No toissayö eli F13-hääpäivää edeltävä yö oli vielä karmeampi. Oksetti niin että piti ottaa ämpäri sängyn viereen. Jalkoja poltteli kamalasti, eli päinvastainen ongelma kuin normaalisti. Aamua kohti endokipujen lisäksi alkoi sisäinen kutina, jota en kestä. Se kutinahan on minulla samoissa kohdissa kuin endokivutkin, ja välillä on sellaista inhottavaa kutinan ja kivun yhdistelmää.


Olle herätti kaksi kertaa eikä meinannut millään luovuttaa. Naukui ja repi lakanoita ja minua. En voinut laittaa makkarin ovea kiinni koska Tapsa oli siellä. Tapsaa etsiessäni astuin oksennukseen. 




Olin tuolloin yöllä ihan varma etten pystyisi pelaamaan Fridayta vaikka minulla siis oli eilen viisivuotishääpäivä kyseisen pelin kanssa. Päivän aikana en pystynyt keskittymään mihinkään tuon sisäisen kutinan takia, jalkoja ei onneksi poltellut. Lopulta pelasin Fridaytä nelisen tuntia, "juhlan" kunniaksi randomeilla counseloreilla, ja aika surkeasti se meni. Yleensä aina kun on joku spesiaalipäivä niin pieleen menee. Striimikin katkesi yhdessä vaiheessa, mutta tällä kertaa Youtube jaksoi jopa kertoa siitä.


Surkea vointi, eikä voi tietää mistä mikin oire johtuu. Pitäisi kai yrittää syödä lisärautaa, mutta ainakin viimeksi se pahensi endoa.

 

Mulla on uusi hiiri ja näppäimistö. Hiiri on ollut jo jonkin aikaa, ja sen kanssa on alusta asti ollut se ongelma etten saa rullalla avattua linkkejä uuteen välilehteen. Se ei vaan rekisteröi painalluksia. Samoin tuo rulla tekee omiaan eli menee nettisivulla itsekseen alemmaksi kuin olen antanut luvan. Näppäimistö on valittu ainoastaan sillä perusteella että siinä oli valmiiksi mukana rannetuki, joka oli aikaisemmassakin näppäimistössäni. Ehkä olisi kannattanut miettiä niitä muitakin ominaisuuksia... Ja minähän vihaan aina kaikkia muutoksia.

 



Kuulemma ruoan hinta on noussut 20%. Eli pitää syödä 20% vähemmän ja painaa 20% vähemmän? Eli jotain 41 kiloa. Paino onkin jo tippunut, ei vaan ole viime aikoina ollut tippaakaan nälkä fyysisestä voinnista johtuen. En ole syönyt edes suklaata, ennen söin sitä jopa 2 kertaa päivässä. Puolitin myös syömieni porkkanoiden määrän. Ennen söin 2 pussia pakasteporkkanoita kerralla, mutta se oli vähän liikaa, vähempikin riittää.

4. lokakuuta 2023

Maailman eläinten päivä

Tapsa syysauringossa.

 




 

Olle pesulla.

 


 

Kali parvekkeella.

 



 

Mietin aina kumpi täällä syö öisin Orijenia, Kali vai Olle. Vastaus on molemmat ja yhtä aikaa... (kuva on siis otettu yön pimeydessä)

 



Lemmikkitarvikkeet