Mutta sitäpä et tiedäkään että koko kerrostalo kuulee huutosi ja saa selvää sanoistasi ja tietää kaikki saatanan ongelmasi ja vitunlöytämisvaikeutenne. Naapurin raivohullu ukko huutaa pahimmillaan 24/7. Pitkiä aikoja on hiljaista, mutta sitten kai se jolle huudetaan aina jostain syystä palaa asuntoon huudettavaksi. Pysyisi poissa. Lähtisi pois eikä koskaan palaisi. En yhtään ihmettelisi jos tuo ukko vielä joskus tappaisi jonkun. Sen jolle huutaa tai vaikka naapurinsa. Ärsyttävä, pelottava ja verenpainetta nostava tyyppi. Pari kertaa on tehnyt mieli soittaa poliisit paikalle.
Hirvittää mitä olisi voinut käydä kun yhtenä aamuna vedin hammaslangan
pois Tapsan suusta. Ihmettelin mitä se oikein syö. Eräällä täällä kun on
tapana unohtaa hammaslankansa lavuaarin päälle JA leikittää Tapsaa
hammaslangalla. Tapsa on aivopesty uskomaan että hammaslanka on parasta
saalista ikinä eli sen suuri haave toteutui. Samana aamuna joku
kissoista kaatoi täyden vesikupin parkettilattialle. Tulipahan
ensimmäistä kertaa käyttöä joskus 10+ vuotta sitten ostetulle
hiustenkuivaajalle.
Tietokone vetelee taas vaihteeksi viimeisiään. Winamp lakkasi toimimasta joten osa siitä kiintolevystä on tuhoutunut. Netistä jopa löytyi tuo Winampin vuoden 2004 versio joka on minulla ollut käytössä, en mitään muita edes osaisi käyttää. Tietokoneen näyttöhän on jo pitkään kärsinyt oudoista sateenkaari-häiriöistä. Eli kun tietokone ja näyttö sanoo poks niin niin voisin tehdä minäkin.
Aiemmin valitin siitä että nettikirjastosta saa lainata enää vain 4 kirjaa kuukaudessa. No vieläkin huonommaksi meni kun nyt sama kirja saa olla lainassa vain yhdellä ihmisellä kerrallaan. Ongelma on se että suurinta osaa kirjoista ei saa varata. Eli tarkoitus on ilmeisesti käydä joka päivä kaikki kirjat läpi josko joku niistä sattuisikin joskus olemaan vapaana. Esimerkiksi lukulistallani on 75 kirjaa. Eli ei onnaa. Jo ajat sitten uutisoitiin että kaikki (?) Suomen nettikirjastot yhdistyisivät. Milloin se oikein tapahtuu? Tällä hetkellä Kuopion kirjaston nettikirjastosta lainaaminen on lähes mahdotonta.
No löysinpähän kansainvälisen nettikirjaston Internet Archive, josta sain heti lainattua kirjan jonka olen halunnut lukea jo vuosia: Helen Taylorin Scarlett's Women (Tuulen viemät).
Sain uusimmassa kirjoitusprojektissani täyteen 40 000 sanaa ja mietin miten palkitsisin itseäni. Yleensähän olen tilaillut hyväntekeväisyys-paitoja, mutta totesin että minulla ehkä on enemmän kuin tarpeeksi paitoja. Sitten muistin että sukkiahan minun piti tilata koska nykyiset ovat uhkaavan puhkikuluneita. Kuten jo joskus aiemmin totesin Heat Holders-sukkia ei kovin monesta paikasta Suomessa saa. Tilasin niitä nyt IlonPolku-nettikaupasta. Valitettavasti kesti tasan viikko ennen kuin paketti lähti matkaan eli aika hidasta toimintaa.
Tilasin myös Kuopio-aiheisen seinäkalenterin vuodelle 2023. Sen kun sai tilattua Kallan eläinsuojeluyhdistyksen hyväksi. Halusin tilata sen koska kalenterissa on niin upeita kuvia. Ärsyttää kun Jätekukon ilmaisessa kalenterissa on nykyään ihan liikaa kuvia ihmisistä. Noh kaksi viikkoa myöhemmin tuosta Kuopio-kalenterista ei ole kuulunut yhtään mitään, ei edes tilausvahvistusta. Eli vituiksmän? Rahat on kyllä lähteneet tililtä...
Alkaa olla viimeiset hetket päättää maksaako täyden hinnan pelistä God of War: Ragnarök... Oikeastaan vielä enemmän minua kiinnostaa Goat Simulator 3, joka sekin julkaistaan tässä kuussa.
Suomalaistutkimus: Kissan ongelmakäytöksen taustalla usein pelokkuutta
Oletko aina silittänyt kissaasi väärin?