Sisältää juonipaljastuksia
Olin kuullut kehuja sarjasta The Fall, ja se on nyt Areenassa. Kolme kautta, yhteensä 17 jaksoa. Poliisi jahtaa sarjamurhaajaa Belfastissa. Pääosissa Gillian "X-Files" Anderson ja Jamie "50 Shades" Dornan.
Olihan sarja kait ihan ok mutta liian monet asiat siinä ärsyttivät ja olivat epäuskottavia. Yhtenä esimerkkinä se miten murhaaja pääsi naispäähenkilön hotellihuoneeseen. "No se nyt vaan pääsee sinne koska juoni vaatii sitä." Ja mässäily. Yksi jakso keskittyi vain alastoman naisruumiin esittelyyn ja toinen murhaajan leikkaukseen. Luulivatko tekijät todella että minua kiinnostaisi jäisikö murhaaja henkiin? Että toivoisin sen jäävän henkiin? Etten tietäisi että tietysti se jää henkiin? Enkä vaan ollenkaan "osta" sitä että perheellisellä ja työssäkäyvällä miehellä olisi ollut aikaa ja mahdollisuutta stalkata naisia niin että tietää tarkasti heidän päivittäiset rutiininsa.
Väittävät murhaajaa älykkääksi, mutta ei se minusta kovin älykkäältä vaikuttanut. Jäi kiinni nopeasti murhasarjan aloitettuaan. Jamie Dornanin roolisuoritusta on kehuttu, mutta ei tuo minua vakuuttanut. Kyseinen näyttelijähän oli umpisurkea 50 Shadesissa.
Eniten sarjassa ärsytti naispäähahmo Stella Gibson. Poliisi joka on ihan yhtä tunteeton psykopaatti kuin jahtaamansa murhaaja. Kun murhaaja lopulta sarjan lopussa pahoinpiteli Stellan brutaalisti minä vain nauroin. Vihdoinkin ämmä sai ansionsa mukaan! Tämä reaktio kait tekee sit minustakin tunteettoman psykopaatin. Ja sovinistin, mutta sehän tiedettiinkin jo.
Ja mikä hitto oli tämä yksi poliisipomo joka ei koko sarjan aikana tehnyt mitään muuta kuin ryyppäsi ja itki Stellan perään. On se ihmenainen Intiasta! Tie miehen sydämeen: kohtele niitä kuin paskaa.
Sarjan loppu oli ihan liian tylsä ja tavallinen. Paljon parempi loppu olisi ollut jos Stella olisi myöntänyt itselleen rakastuneensa murhaajaan ja olisi auttanut tämän pakoon. Siinä olisi nimittäin ollut toisilleen täydellisesti sopiva pari.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti