Aloitin esikoisromaanini kirjoittamisen vuonna 1996. Voipi sanoa että sen tarina koki matkan varrella aikamoisen evoluution. Kirjoitin siitä parikin eri versiota vuonna 1999. Mutta sitten löysin internetin ihmemaailman, ja kirjoittaminen jäi osaltani lähes kokonaan pariksi vuosikymmeneksi.
Kun palasin tämän kirjan kirjoittamisen/editoinnin pariin olin 39-vuotias kuten tarinan päähenkilökin sen lopussa, mikä tuntui oudolta mutta jotenkin merkitykselliseltä.
Ja nyt kasassa on 40 lukua (plus prologi ja epilogi) ehtaa paskaa. Laitan sen varmaan Amazoniin myyntiin jossain vaiheessa. Genre yrittää olla romanttinen, mutta loppu ei ole onnellinen vaikka laki niin määrää. Haluan olla yhden naisen protesti onnellisia loppuja vastaan!
Vuosikymmenten varrella esikoisromaanillani on ollut lukuisia työnimiä. Kyseessähän on trilogian ensimmäinen osa, joten olen aina joutunut miettimään koko sarjalle olevinaan yhteensopivia nimiä. Sen toisenkin osan kirjoittamisen aloitin jo 90-luvulla, mutta ei taida olla minulle tiedossa tarpeeksi elinvuosia että saisin senkään valmiiksi. Kaikista muista kirjoitusprojekteistani nyt puhumattakaan. Pari vuotta sittenhän aloin työstää ensimmäistä dekkariani, ja se on stooreistani nyt se jonka eniten haluaisin saada joskus valmiiksi.
Kirjojen lopussa esitetään yleensä kiitoksia erinäisille tahoille jotka auttoivat kirjan valmistumisessa. Minä puolestani en kiitä:
1) internet
2) kissani
3) Friday the 13th: The game plus sen striimit, jotka yrittivät kovasti estää tekstin valmistumisen määräaikaan mennessä (minäkö muka addikti?)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti