Kela ei vaan osaa

Hienosti toimii taas Kelan uusi systeemi. Ennen sinne piti lähettää palkkatodistukset kun haki soviteltua työmarkkinatukea. Nyt palkkanauhoja ei edes pysty lähettämään, koska Kela kehuu saavansa tulotiedot suoraan tulorekisteristä. Ja paskanmarjat.

Ensinnäkin lomake on paska. Siihen pystyy laittamaan vain yhden palkanmaksupäivän. Niinpä olen pakotettu valitsemaan kohdan "en tiedä palkanmaksupäivää", ja laittamaan lisätietokenttään kaikki neljä palkanmaksupäivääni.

Näistä neljästä palkanmaksupäivästä Kela oli sitten helmikuussa huomioinut laskelmassaan vain yhden ainoan. Millähän logiikalla juuri se yksi tuli valituksi näistä neljästä? Enten tentten...? Ja maaliskuun laskelmassa oli huomioitu jo peräti kaksi palkanmaksupäivää neljästä, eli ilmiselvästi kehitystä tapahtuu hitaasti mutta varmasti.

Tekisi mieli laittaa valitus johon kirjoittaisin vain että "minkälaisia idiootteja siellä oikein on töissä?" Ehkä Kela tajuaa jossain vaiheessa virheensä ja rupeaa karhuamaan minulta liikaa maksamiaan työmarkkinatukia takaisin. Jos ei niin omapa on mokansa. Oikeastiko minun pitäisi muka joka saatanan kuukausi laittaa Kelalle valitus väärin maksetusta työmarkkinatuesta?

Eniten pelottaa että tämä vaikuttaa jotenkin aktiivimalliini.

Unikuvia

Taas on unien aika. Vuoden paskimman päivän kunniaksi... Vuosipäivä, kahvia ja pullaa!

1. Olin Puijolla katsomassa mäkihyppykisaa. Makasin siellä katsomossa sairaalasängyssä koska endometrioosi oli niin pahana. Myöhemmin samassa unessa pelasin Prison Break-pelin kaksintaistelua veljeni kanssa, ja voitin ylivoimaisesti.

2. Menin suuren seurueen kanssa majataloon. Meille oli tarjolla huone jossa oli vain yksi kapea sänky. Marssin majatalon omistajan luokse ja vaadin parempaa huonetta uhaten että muuten nukun tulevan yön hänen sängyssään hänen kanssaan. Johan löytyi parempi huone paremmilla sängyillä.

3. Olin kaverini ja muiden kanssa risteilyllä. Tämä muu porukka tappoi yön aikana jonkun ja piilotti ruumiin hyttini sängyn alle. Aamulla ruvettiin kaverin kanssa pakkaamaan tavaroitani. Jostain kumman syystä olin ottanut matkalle mukaan mm. paljon kirjoja ja koriste-esineitä, ja kirosin sitä turhuutta. Toinen matkalaukkuni oli ruumiin vieressä sängyn alla ja rupesin valittamaan että ei sitä voi käyttää kun se haisee ruumiilta pitkän matkan päähän. Rupesin epäilemään että tuo porukka yrittää lavastaa minut murhasta. Poliisit tulivat paikalle. Sanoin kuulusteluissa etten tiedä murhasta mitään, nukuin kun se tapahtui.

4. Olin pienen lentokoneen "tarakalla" jäniksenä. Riideltiin tästä lentäjän kanssa ja lentäjä lensi liian korkealle, rupesin valittamaan että niin ylhäällä ei happi riitä minulle. Lentäjä lähtikin lentämään kohtisuoraan alaspäin, mutta kesti tosi kauan päästä takaisin pilvien alle. Lentäjä törmäsi tunturiin, onnistuin hyppäämään ajoissa pois kyydistä. Siinä paikalla olikin maailman suurin lento-onnettomuus, joka vaati yhä joka päivä lisää uhreja kun siihen törmäsi lisää koneita. Ilmassa roikkui massoittain jäätyneitä ruumiita. Se näytti niin hassulta että minua vain nauratti vaikka ei olisi pitänyt.

5. Yritin mennä suihkuun, mutta olin unohtanut shampoon ja poikaystävä oli varastanut pyyhkeeni, hän käytti sitä ulkona niityllä piknikalusena. En voinut hakea sitä koska olin alasti. Piilottelin naapurikerrostalon yleisissä tiloissa kun paikalle tuli äiti kolmen lapsensa kanssa, jotka yrittivät tappaa minut kiipeilemällä päälläni, en saanut henkeä. Ennen tätä unta olin juuri katsonut Netflix-dokkaria Afflicted, ja oloni oli unessa tosi huono ja voimaton. Viimein pääsin pyyhkeen luokse ja totesin sen likaiseksi. Miten muka voisin mennä suihkuun kun ei ole puhdasta pyyhettä? Jouduin tekemään kotitöitä ja löysin puhtaiden pyykkien joukosta likaisia. Yhdessä vaiheessa rupesin vain huutamaan "en jaksa, en jaksa, en jaksa!"

6. Työhöni oli lisätty uusi velvollisuus: viedä aterioita ihmisten koteihin. Jossain vaiheessa olin S-marketissa ostamassa pakasteaterioita, joten jouduin siis itse kustantamaan ne. Olin lähdössä kotoa töihin aterioiden kanssa, mutta hissi olikin varattu. Olin menossa takaisin kotiin ja avaamassa ovea kun tuo hissinkäyttäjä tulikin portaita pitkin takaisin ylimpään kerrokseen tappaakseen minut. Tappelin miehen kanssa välioveen nojaten ja yritin viimeisillä voimillani epätoivoisesti huutaa varoitusta poikaystävälle, mutta ääntäkään ei tullut ulos. Tiesin että kohta sattuu helvetisti, tappajalla oli veitsi. Onneksi heräsin.

7. Olin taas kerran osa Supernaturalin metsästäjäporukkaa. Jakson lopussa pahiksen varjo häälyi Deanin yllä ja ajattelin että jes, nyt saa todellinen pahis eli Dean ansionsa mukaan. Olin matkalla kotiin Deanin selostaessa pahiksen ominaisuuksia, mm. kaksoiskynnet. Mutta pahis hyökkäsikin minun kimppuuni niin henkisesti kuin fyysisesti. Oli aivan karmea tunne kun ne kaksoiskynnet möyhensivät sisäelimiäni. Eli todellinen pahis olenkin minä eikä Dean.

8. Veli leikki mummolan pihalla kolmen karhunpennun kanssa. Yritin koko ajan saada veljen turvaan sisälle taloon koska pelkäsin pentujen emon tulevan paikalle ja suuttuvan. Mutta lopulta paljastui ettei pennuilla edes ollut emoa. Ne olivat jonkun tutkijan koe-eläimiä, joita käytettäisiin vain muutama päivä ja sitten tapettaisiin.

9. Mieheni sanoi lähtevänsä matkalle Meksikoon muita naisia katselemaan. Matkaa hänelle oli ehdottanut äitini. Totesin että minulla ei ole enää äitiä, ja otin kihlasormukseni pois sormestani ja laitoin sen poikaystävän ruokalautaselle.

10. Andreas Wellinger tuli käymään lapsuudenkodissani. Hän kauhisteli likaista ikkunaa, jolloin ylpeilin sillä etten ole koskaan elämässäni pessyt ikkunoita.

11. Murtauduin kaverini kanssa johonkin taloon, missä katsoimme Pingviinin Borderlands: The Pre-Sequel -striimiä.

Happy birthday dear Tapsa

12 vuotta.

Se on valmis

23 vuotta, 40 lukua, 215 liuskaa ja 66 622 sanaa (kiva tasaluku on tosi lähellä, ja sitten voisinkin antaa tälle nimeksi Saatananpalvaaja) myöhemmin. Ja "valmiilla" tarkoitan tässä yhteydessä tietysti tämän uusimman version ensimmäistä luonnosta.

Aloitin esikoisromaanini kirjoittamisen vuonna 1996. Voipi sanoa että sen tarina koki matkan varrella aikamoisen evoluution. Kirjoitin siitä parikin eri versiota vuonna 1999. Mutta sitten löysin internetin ihmemaailman, ja kirjoittaminen jäi osaltani lähes kokonaan pariksi vuosikymmeneksi.

Kun palasin tämän kirjan kirjoittamisen/editoinnin pariin olin 39-vuotias kuten tarinan päähenkilökin sen lopussa, mikä tuntui oudolta mutta jotenkin merkitykselliseltä.

Ja nyt kasassa on 40 lukua (plus prologi ja epilogi) ehtaa paskaa. Laitan sen varmaan Amazoniin myyntiin jossain vaiheessa. Genre yrittää olla romanttinen, mutta loppu ei ole onnellinen vaikka laki niin määrää. Haluan olla yhden naisen protesti onnellisia loppuja vastaan!

Vuosikymmenten varrella esikoisromaanillani on ollut lukuisia työnimiä. Kyseessähän on trilogian ensimmäinen osa, joten olen aina joutunut miettimään koko sarjalle olevinaan yhteensopivia nimiä. Sen toisenkin osan kirjoittamisen aloitin jo 90-luvulla, mutta ei taida olla minulle tiedossa tarpeeksi elinvuosia että saisin senkään valmiiksi. Kaikista muista kirjoitusprojekteistani nyt puhumattakaan. Pari vuotta sittenhän aloin työstää ensimmäistä dekkariani, ja se on stooreistani nyt se jonka eniten haluaisin saada joskus valmiiksi.

Kirjojen lopussa esitetään yleensä kiitoksia erinäisille tahoille jotka auttoivat kirjan valmistumisessa. Minä puolestani en kiitä:
1) internet
2) kissani
3) Friday the 13th: The game plus sen striimit, jotka yrittivät kovasti estää tekstin valmistumisen määräaikaan mennessä (minäkö muka addikti?)