29. syyskuuta 2010

True Blood vs. kirjat

Aikasempia aatoksiani kolmannesta True Blood-kirjasta.

True Bloodin kolmas kausi oli täynnä menetettyjä mahdollisuuksia. Kaikki kolmannen True Blood-kirjan ihanat kohtaukset loistivat poissaolollaan.

Ymmärrän että sarjaan on pakko lisätä kaikenmaailman paskoja juonikuvioita. Mutta sitä en ymmärrä että kirjojen upeita kohtauksia ja juonikuvioita muutetaan huonommiksi. Jos kirjassa on jotain jännää ja dramaattista niin miksi sarjan versio on vesitetty pannukakku?

Eniten vituttaa se että odottaa innolla jotain kirjan hyvää kohtausta, mutta sarjassa joko ei ole sitä ollenkaan tai se on muutettu huonommaksi. Mitä ihmeen järkeä on tehdä kirjasta tv-sarjaa jos sen parhaita puolia ei edes käytetä hyväksi?

Jos pari kolmannen kirjan kohtausta olikin mukana niin ne oli muutettu ihan toisenlaisiksi. Esimerkiksi jos kirjassa Sookien pelastaa Eric niin sarjassa yrjö-Bill. Kirjassa Sookie tappoi Lorenan ihan yksin, sarjassa hän tarvitsi tietysti noin miljoonan vampyyrin, ihmissuden ja ihmisen apua. Ihan niin kuin ensimmäisen kauden lopussa, jolloin kirjassa Sookie tappoi Renen yksin, sarjassa apuun riensi ainakin palava Bill, en muista oliko muitakin.

Kolmannesta kaudesta oli jätetty pois.. Se kun Sookie seivästettiin ja Eric pelasti hänen henkensä... Se että Bill raiskasi Sookien sen lisäksi että melkein tappoi. Ihmissusien pahasti pahoinpitelemä Sookie. On niin paljon kohtauksia joiden pilaamista en ymmärrä.. Olisin halunnut nähdä Sookien ja Alciden hankkiutuvan eroon kaapista löytyneestä ruumiista ja koko sen mysteerin.. Club Deadin mahdollisuudet hukattiin ihan täysin. Ne kohtaukset jotka sarjassa olivat olivat tosi typerästi tehtyjä.

Claudine oli pettymys. Naisen jonka pitäisi olla tyrmäävän kaunis olikin koukkunenäinen noita-akka. Kuka tahansa muista keijuista olisi sopinut siihen rooliin paremmin. Moni ei ole tykännyt siitä että Hotshotin asukeista tehtiin nälkää näkeviä narkkareita. Jääkö neljännellä kaudella näkemättä Jason Feltonin vankina? Eikö Jasonista tulekaan pantteria? Mutta kaikista ällöttävin hahmo oli Russell, "kuningas". En tosin ymmärrä sitäkään miten vampyyrit ovat olevinaan noin järjestäytyneitä..

Ja entäs sitten Sam! Sarjan alussa Sam oli suosikkihahmoni, ainoa jota pystyin edes jotenkin sietämään. Kirjoissa Sam ei tee juuri muuta kuin haikailee Sookien perään. Vihaankin sitä että sarjassa Sam on Taran kimpussa. Ja mitäs nyt sitten: Sarjassa Samista tehtiin murhaaja ja muutenkin täysi kusipää. Kiva. En tosin tiedä mitä Samille on kirjoissa tapahtunut, olen lukenut vain viisi ensimmäistä.

Sarjassa Bill olevinaan rakastaa Sookieta ja vain Sookieta. Ja vihaa Lorenaa. Kirjoissa Bill on hulluna Lorenaan ja jättää Sookien heti kun Lorena kutsuu. Mutta Lorena onkin ihan itse petturi ja kiduttaa Billiä tappomielessä. Billin petoksesta huolimatta Sookien täytyy pelastaa hänet. Sarjassa Sookie päätös jatkaa Billin etsimistä vaikka Bill oli hänet jättänyt oli täysin järjetön, vailla mitään syytä.

Sarja on kirjojen vastaisesti täysin pro Bill, vaikka Ericillä on monta kertaa enemmän faneja. Pistettin Bill jopa kosimaan Sookieta, vaikka kirjoissa Bill on aikamoinen asshole eikä välitä Sookiesta tai tämän hyvinvoinnista paskan vertaa. Kolmannella kaudella on monessa kohtaa laitettu Ericin tilalle Bill Sookieta pelastamaan. Pakkohan sille paskiaiselle on jotain keksiä sillä kirjoissa ei ole Billiä enää juuri ollenkaan!

Tulen olemaan mielettömän pettynyt jos neljäs kausi ei seuraa neljännen kirjan pääjuonta. Jos Eric ei menetä muistiaan ja jos Sookie ja Eric eivät päädy yhteen..

En ymmärrä miten yksikään True Blood-kirjojen fani voisi olla sarjan fani. Niin urakalla kirjoja raiskataan.

Jokohan tämä valitus riittäisi... En jaksa enää edes lukea tätä läpi.

27. syyskuuta 2010

Kissakuvahaaste 140: Tyyny

Kali, kolme tyynyä ja pussilakanan kissat. Sekä True Blood-kirja.

(ei tartte muistaa että tuohon sänkyyn Kali pissi monta kertaa ja paskoi kerran. tyynyn viereen. nykyään ei moista enää onneksi harrasta)


Lähetyksiä Zooplussalta

Tein Zooplussan tilauksen sunnuntaina ja paketit tulivat perjantaina. 30 kiloa kissanhiekkaa ja vain vaivaiset 16 kiloa kissanruokaa.


Tämän paketin painoa en tiedä sillä en omista vaakaa.

24. syyskuuta 2010

Scream 4: Ensimmäinen kuva

Onko Gale Weathers historiaa?

21. syyskuuta 2010

Vampyyrejä ja valitusta

Vitsaus-kirjan toinen osa The Fall on ilmestynyt englanniksi. Eräällä nettisivulla sai lukea sen alun kun osallistui kilpailuun jonka palkinto The Fall on. Onkin miettimistä mistä tuon kirjan saisi luettavaksi kun omaksi en halua ostaa. Kirjastoon sitä tuskin hankitaan.

Viikonloppuna huomasin hyvin myöhäisessä vaiheessa että töllössä on Stephen Kingin Desperation eli Epätoivon kaupunki. Vaikka olin levännyt ja nukkunut hyvin nukahdin kesken leffan, alkoihan se jo peräti klo 0.25 ja loppui kolmelta.

On tullut taas huomattua että mitä enemmän nukkuu ja laiskottelee niin sitä enemmän nukuttaa ja laiskottaa. Jotenkin masentaa. Ja pelottaa äidin terveys.

Rupesin taas miettimään että millaiset kalenterit hankkisin ensi vuodelle, valitseminen on aina mielettömän vaikeaa ja tänäkin vuonna minulla on kolme seinäkalenteria. Päätin jo olevinaan että hommaisin vain hyväntekeväisyyseläinkalentereita. Mutta Rachael Halella olisi pari ihanaa kissakalenteria... Ebaystä löytyi jopa hyväntekeväisyysmarsukalenteri. Sellainen ainakin lienee pakko ostaa.

Ebayssä olisi myös ihana kissa-rannekoru, mutta en varmaankaan raaski ostaa.


Nyt on sitten tapahtunut se mitä olen odottanut. Forenomin paska on napannut itselleen asunnon joka olisi kiinnostanut. Tajusin yöllä että tuo on varmasti juuri se asunto joka viime viikolla meni niin äkkiä. Pitäisi kieltää lailla tuommoiset paskafirmat. Vuokraavat vuokra-asuntoja ja vuokraavat niitä sitten edelleen moninkertaisilla hinnoilla. Noh toivottavasti kukaan ei koskaan vuokraa tuota asuntoa heidän kauttaan..

Ostin lauantaina Anttilasta capripitkikset lasten puolelta, 158 cm ja 3,60e. Aikuisten puolella ei ollut kuin kokopitkiä. En oikein tiennyt noiden ostamieni pituutta, olisin voinut muuten ostaa useammatkin kun tarvetta olisi. Ovat jopa sopivat ja olivat alennuksessa.

Tein sunnuntaina Zooplussan tilauksen. Saa nähdä milloinka tulee ja tuleeko kotiin asti niin kuin pitäisi. Kaksi pakettia, toisessa kissanhiekkaa ja toisessa ruokaa, mm. 7 kiloa Orijenia.

Olipa hullua tajuta että yksi Buccaneersin näyttelijä on sama joka esittää Jill Valentinea Resident Evil-elokuvissa. Näyttää nimittäin aikamoisen erilaiselta.. Mistäpä tunnistaa hyvän näyttelijän? Muuntautumiskyvystä. Tähän blogiin tuskin koskaan eksyy ketään muuta joka olisi nähnyt sekä Buccaneersin että Resident Evil-elokuvat.

Luen parhaillaan viidettä True Blood-kirjaa, Dead as a doornail. Kiirettä pitää sillä kirjan eräpäivä on lauantaina ja vielä on yli sata sivua jäljellä.

Olen myös aloittanut True Bloodin kolmannen kauden katsomisen. Kolme jaksoa katsottu, yhdeksän jäljellä. Kolmannen jakson loppu oli oksettavan brutaali. Buccaneersin Julius eli näyttelijä James Frain on kolmannella kaudella mukana..

Enää alle viikko Dexterin viidennen kauden alkuun! Dexter-kirjoista on ilmestynyt jo viideskin enkä ole edes lukenut neljättäkään. Se ei ole vielä ilmestynyt suomeksi.

Kiitos Ainolle tästä. En tosin tiedä mistä hyvästä tämä kunnia tuli.

20. syyskuuta 2010

Ihanan laiska viikonloppu

Viikonloppu sujui rattoisasti maaten, leväten ja Cable openia katsoen. Näin jopa pitkästä aikaa sarjaa Maanalainen armeija iskee jälleen. Eilen katsoin Tiedon toisen kerran, vaikka siinä onkin niin sairaan hirveä loppu. EE. Mietin miten paljon parempi sekin leffa olisi jos Nicolas Cagen tilalla olisi joku muu näyttelijä.

Viime yön unessa seikkaili mm. South Parkin piirretty Osama bin Laden. Jostain syystä kuvittelin tuhoavani hänet saamalla hänet huijatuksi naimisiin kanssasi. Noh lopulta olin kuitenkin valeliitossa brasilialaisen jalkapallonpelaaja Ronaldon kanssa. Ihmettelen todella mistä tuokin tyyppi uneeni ilmestyi. South Parkia sentään tuli katseltua koko viikonloppu.

Viime viikolla meni yksi asunto sivu suun vain siksi että viivyttelin soittamisen kanssa. Ajattelin että illalla on parempi soittaa kuin päivällä, mutta asunto olikin jo mennyt siihen mennessä. Ihmeellistä kyllä että näyttökin on ollut samana päivänä. Toissa viikonlopun asunnosta näyttö oli vasta pari päivää sitten. Noh pitänee tästä lähtien soitella asunnoista heti kun niistä saa tietää eli aamuviideltä. Vuokranantajat varmasti arvostaisivat?

Hyvin menivät huutiksessa kaupaksi Playstationin Resident Evil-pelit. Kaikki ostettiin osta heti-hinnalla, en tosin oikein ymmärrä että miksi.

Uskalsin viimein viime viikolla katsoa Skeleton keyn noin kolmannen kerran. Jostain syystä ei edes pelottanut. Ehkä en uskonut? "I don't believe!" Ei todellakaan kannata alkaa uskomaan... Caroline!

Jokin aika sitten näin unen jossa poissaoloni aikana kotiini olivat muuttaneet mummoni ja isomummoni. Olivat vaihtaneet nimenkin oveen, jostain syystä se oli Lapveteläinen. Isä oli tehnyt popcornia ja antoi sitä kissoille. Sanoin ettei niin saa todellakaan tehdä ja yritin nyppiä popcornit pois kissojen ruokakupista.

Kun katselin jokin aika sitten Sen, bongasin dvd:ltä yhden huvittavan suomennosvirheen. Pikku-Georgie sanoi: It was in the drain. Suomennos oli: Se oli unessa. Kyllähän drain ja dream kuulostavat samalta, mutta..


Tapsan (?) paskayllätys

Giggeli pyysi minut vessaan katsomaan jotakin. Luulin jo että alligaattori on ilmestynyt vessanpytystä. Vessan kynnyksellä ja lattialla oli kissanpaskaa. Oletin Tapsan syylliseksi sillä sillä yleensä jää paskaa kiinni perseeseen ja se vetelee sitten persettään pitkin lattioita. Tällä kertaa ei oltu mitään huomattu mikä ihmetytti. Seuraavana päivänä Olle teki sille harvinaisen jutun ja veteli persettään, joten saattoihan sekin olla syyllinen vessan sotkuun. Kissat saivat nyt ensimmäisen kerran Taste of the wild-ruokaa, johtuisikohan siitä.

Kalin kamala puraisu


Kalin tassussa näkyi jotain outoa. Kali ei tykännyt kun tutkin tassua, rupesi rääkymään ja puraisi minua kädestä tosissaan. Meni järkyttyneenä ja henkisesti loukkaantuneena sohvan taakse. Kalin kynnessä oli kissanhiekkaa joka irtosi kun painoin kynnen ulos. Eikä Kalia tarvinnut kauaa lepytellä kun tuli jo pois piilostaan. Ei taida olla pitkävihainen.

Joitakin elokuvia odotan todella innolla. Saw 7 eli Saw 3D eli viimeinen Saw-elokuva tulee ensi-iltaan lokakuun lopulla. En ole seurannut aikaani enkä edes tiennyt että tohtori Gordon tekee viimein paluun! En ole katsonut edes traileria. Pitäisikö muka jaksaa? Mutta tämä leffa pitää kyllä mennä katsomaan teatteriin asti. Ja tietysti katsoa edelliset kuusi osaa ennen sitä..

Toinen elokuva jota odotan on Scream 4. Se saa ensi-iltansa vasta ensi vuoden huhtikuussa. Kaikki vanhat tutut ovat mukana, miten Sidneyn käy?

En ole vieläkään katsonut Sinkkuelämää 2-elokuvaa, Resident Evil Afterlifestä nyt puhumattakaan...

16. syyskuuta 2010

Pääsin Frontiervillen läpi!

Perjantaina 3.9.2010 pääsin läpi Frontiervillen ns. päälinjan kaksi viimeistä tehtävää, eli sawmillini valmistui viimein. Moneen rakennukseen käytin hevosenkenkiä ostaakseni rakennustarvikkeita, mutta tähän viimeiseen käytin lopulta vain yhden. Vaikka minulla olikin hevonsenkenkiä enemmän kuin koskaan, yli 30. Hevosenkenkiä saa rutkasti 1500 peanutsia ja kerää 500 000 kolikkoa-tehtävistä.

Kun sawmill oli valmis tarvitsi enää valmistaa höyhensänky ja nauttia siinä aamiaista. Ja sehän oli helppoa kun tyynyt on nykyään vaihdettu muuhun. Olisi minulla ollut peräti yksi tyyny mutta niitä olisi kai tarvittu kaksi.


Jo aiemminhan olin siis saanut 1500 peanutsia istutettua ja kerättyä.


Kuvia aikaisemmilta ajoilta.

Tyttäreni Ripulipaska piilottelee lampaiden keskellä.


Oma hahmoni tykkää myöskin piileskellä.


Karmeeta, käärme?!



13.9. pääsin viimeisenkin eli miljoonan tehtävän läpi.



Ja nyt muuten riittää. Kaikki Facebookin pelit. Zynga yrittää pakottaa Frontiervillen pelaajia muidenkin peliensä pelaajiksi. Horseshoe pittiin pitää pelata viittä muutakin peliä.

That's it, I've had it. This time they have gone too far.

14. syyskuuta 2010

Kissakuvahaaste 139: Verhot

Kuva on vuodelta 2008.


Kannattaa katsoa myös edellinen osa, pentu-Tapsa vauhdissa Kissakuvahaaste 74: Virike

Juuri tänään Tapsa rymähti verhon mukana alas tavoitellessaan kärpästä. Taisivat kynnet vähän kärsiä rytäkässä.

12. syyskuuta 2010

Vuokrat ovat kummasti nousseet kesästä

Nytkin pyydetään kaksiosta 660 euroa. Vielä kesäkuussa neliön pienempi oli 120 euroa halvempi. Miksi maksaisin noin paljon kaksiosta kun kolmionkin saa reilulla kuudellasadalla? Haluaisinpa todellakin tietää paljonko vuokra on nykyisellä vuokralaisella. Takuuvarmasti vähemmän kuin 600e. Sai taas vaihteeksi unohtaa haaveet muutosta.. Ja olihan tuossa muutama viikko sitten pari täysin vastaavaa asuntoa, molemmissa vuokra alle 600e, toisessa 580e.

Yksi jalkojeni haavoista huolestuttaa minua. Jalkani ovat viikkokausia olleet täynnä haavoja, jotka pahenivat kun raavin niitä. Pahin haava on iso läiskä, joka osoitti jo paranemisen merkkejä mutta on sen jälkeen taas kasvanut ja pahentunut. Saa nähdä auttaako parempi puhdistus ja laastarin pitäminen mitään. Minun onnellani tulee joku tappajabagteeri ja jalkani joudutaan amputoimaan, jos edes selviän hengissä. Tai sitten joudun antibioottikuurille, mikä olisi kaikista pahin kohtalo..

Tuli tällä viikolla katsottua viimein Se... Ei edes pelottanut juurikaan. Olen kai nähnyt Sen liian monta kertaa. Kuka on Pennywise remakessa? Ei Tim Curryä voi kukaan korvata.


Meni maku Zooplussaan kun hylkäsivät syyttä pari laittamaani tuotekuvaa. Ja vielä pitäisi tilauskin tehdä... Tunnen muutenkin itseni idiootiksi kun mainostan firmaa ilmaiseksi.

Google Adsense-tililtäni on mystisesti hävinnyt n. 15 euroa. Adsensen luotettavuushan on muutenkin nollaluokkaa, he tykkäävät sulkea ihmisten tilejä mielivaltaisesti. Aina saa odottaa milloin on minun vuoroni, sillä pikkujulkaisijoilla ei ole Googlelle mitään väliä. Noh Adsense-tuloni ovat minimaaliset Tradedoubleriin verrattuna. Tosin nekin ovat olleet tällä viikolla minimaaliset, joten.. Ei jotenkin innosta bloggailu.

Kamala juttu paljastui tänään: Äitini lukee Twilight-blogiani! Pitäisikö alkaa ihan miettimään että mitä paskaa oikein julkaisee? Milloinkahan äiti eksyy tänne asti?

Yhtenä aamuna näin True Blood-unen. Eric ja Sookie kyttäsivät ihmisjoukkoa asuinalueellani. Taisi Sookiekin olla vampyyri kun teki mieli verta.

Yhtä asiaa odotan innolla: Ensi viikon Cable open-viikonloppua. Tölläämistä 24/7.

Sata kissaa Ikeassa:

9. syyskuuta 2010

Mustasta tornista sekä tv-sarja että leffoja

Tätä uutista on odotettu pitkään. Stephen Kingin Musta torni-kirjasarjasta tehdään elokuvia JA tv-sarja.

Projekti aloitetaan elokuvalla, jota seuraa välittömästi tv-sarja. Toisen elokuvan jälkeen luvassa on tv-sarjan toinen tuotantokausi.

Ensimmäisenä ohjaajana on Ron Howard.

Onpa ihanaa ettei Mustaa tornia yritetä ahtaa liian pieneen tilaan! Mitenkäköhän Oi toteutetaan? Nämä leffat ja tv-sarja on pakko nähdä! Vaikken edes mikään Musta torni-fani olekaan.

Play.com on perseestä

Yritin viikkokausia sitten tehdä ensimmäisen tilaukseni Play.comiin. Eipä onnistunut, syystä että... luottokorttitiedoissani on kuulemma jotain häikkää. Sen kun edes tietäisi että mitä. Kumma kyllä mitään tuollaisia ongelmia ei ole koskaan aikaisemmin ollut minkään nettikaupan kanssa.

Ensinnäkään Play.com ei hyväksy ääkkösiä. Toisekseen se vaatii että osoitteessa on vähintään kaksi riviä. Kolmanneksi se vaatii tiedon siitä, milloin luottokortti on myönnetty. Mikään muu nettikauppa ei ole niin tehnyt.

Ja neljänneksi Play.com on perseestä.

En kai ikinä saa hankittua äidille tiettyä dvd-leffaa.. Tai no, saisi sen kalliimmalla muualta.

7. syyskuuta 2010

Kaikki kolme kissaa samassa kuvassa

Ikkunalla on aina ruuhkaa jos avaan sen aamulla töistä tullessani. Olle on innokkain ja Kali röyhkein, jyrää aina tyttärensä pois tieltä. Tapsa osaa mennä pöydälle vain kaapin ja pöydän välisestä pienestä raosta. Tuo reitti on usein tukossa jos muita kissoja on jo ikkunan ääressä.


Yhteinen ruokahetki. Kerrankin kaikille maistuu?


Onneksi en osaa laskea... Olle ja Tapsa roskiskaapissa (vai pitäisikö sanoa kissanruokakaapissa) piilossa pelottavalta imurilta. Hyvin mahtuu.


Kultasiilikaktus eli anopinjakkara

Olin haaveillut kaktuksesta vuosia. Muutama viikko sitten Lidlistä sellaisen jaksoin viimein hommata, kolmen euron hintaan.

Kumma kyllä kaktuksen terävät piikit eivät häiritse kissoja. Päinvastoin tuntuvat maistuvan hyviltä!

Saa nähdä miten pian onnistun kaktuksen tappamaan. Ei kaiketi saisi kastella kovin usein.


6. syyskuuta 2010

Bellan seikkailut ihmemaassa

Lauantaina kävin ensin S-marketissa. Sitten Alkossa heti sen avautuessa. Muut spurgut ostivat pelkkää vodkaa. Vasta kun kävelin bussipysäkille tajusin kellon olevan niin vähän että ehtisin vielä ennen bussin lähtöä käymään S-marketissa ostamassa siideriä. (laki alkoholia-ei-myydä-ennen-aamuyhdeksää on perseestä)

Pääsinkin lauantaina yllättäen bilettämään. Sherry oli edellisellä viikolla todella kipeä, 40 astetta kuumetta ja keuhkokuume-epäily.

Ensin Gloriassa Sherryn pari biisiä karaokessa. Oltiin niin aikaisin liikenteessä että ei edes portsaria ollut? Sitten Onnelaan... Täytyy kyllä myöntää että olen jo jokin aika sitten kyllästynyt Onnelan alakerran 90-luvun bileisiin. Aina samat biisit. Tahdon jotain muuta/uutta. Pitäisikö muka tutustuttaa itsensä nykyajan populäärimusiikkiin ja uusimpiin hitteihin?

Ilta loppui aika lyhyeen kun Sherry oli juonut hiukan liikaa. Kotona olin jo puoli yhden aikaan. Tajusin kyllä jo siinä taksiasemaa kohti kävellessä että varmaan pääsisin vielä kotiin bussillakin.


Reilu viikko sitten kuukauden tuurauksen loppumisen kunniaksi näin unen jossa sain potkut. Olin nukkunut pommiin toisen kerran viikon sisällä. Yritin selittää pomolle että ennen minulla oli kaksi kelloa soimassa ja siihen pitäisi näköjään palata. Kesken lauseen pomo sanoi trumpmaiseen tyyliin että saan potkut.

Näin myös unen Dexteristä. Välillä olin luonnollisesti itsekin Dexter. Dexter yritti päästä ihmisten huomaamatta pois saarelta jolla oli tehnyt murhan ja se oli vaikeaa. Välillä piileskelin takaa-ajajia mantereen puolella metsässä.

Ennen biletystä näin unen jossa Kali odotti pentuja ja rupesi sitten synnyttämään lipaston päällä ja meinasi tippua sieltä. Herätin Sherryn seuraamaan synnystä.

Viimeisimmässä unessa keittiön viemäri tulvi yli äyräiden, pidin sitä kurissa karhupumpulla mutta yhdessä vaiheessa viemäri imaisi senkin ja minulle jäi pelkkä keppi käteen. Yritin saada Giggelin soittamaan Rtk:n päivystykseen mutta hän jankutti vain jostain sähköpostiosoitteesta joka minun pitäisi lähettää hänelle mesessä.

Äiti haluaisi muuttaa tähän yksiöön sitten kun muutan pois. Se tosin tapahtunee joskus vuonna 5000... Äiti joutuu kaihileikkaukseen noin kolmen kuukauden päästä. Jonohan olisi oikeasti pitkä kuin nälkävuosi, mutta äiti pääsee aikaisemmin kun on vielä työelämässä. Yleensä harmaakaihiin sairastutaan vanhalla iällä, joten ei voi oikein tajuta mistä äidin kaihi johtuu.

Eräs iso kaksio joka olisi kiinnostanut ei tietenkään salli lemmikkejä. Mutta eipä sillä mitään väliä olisikaan ollut kun vuokra on vaivaiset 700 euroa! Kuka hullu tuolla hinnalla vuokraa? Tämä ei ole mikään Helsinki. Tuolla hinnalla pitäisi saada jo vähintään neliö.

No kyllähän tässä tuli vastaan peräti yksi kaksio jossa lemmikit olisivat ok. 49 neliötä, rivitalo. Ei omaa pihaa, lattiat pelkkää tummaa laattaa, vesiputki näkyvillä katossa ja sijainti "hiukan katutason alapuolella". Eli suomeksi sanottuna KELLARI. Joten eipä kiitos, ei ei ei.

Kalin ulkoilut tältä kesältä on ulkoiltu. Se ei enää viihdy pihalla, pelkää vaan. Toivottavasti on ensi kevääseen mennessä unohtanut traumatisoineet pelottavat äänet.

Kotiin tahtoo hän.

Lemmikkitarvikkeet