Tekee mieli ihan itkeä kun on niin vaikea löytää sopivaa kosteusvoidetta vartalolle. Kaikki ovat liian liruja atooppiselle iholleni. Vaikeutta lisää tietysti se että rasvan pitää olla luonnonkosmetiikkaa, halpaa ja hyväntuoksuista (tai edes hajusteetonta).
Lidlissä oli aiemmin tosi halpaa ja tosi hyvää Cien Nature body butteria, en tiedä onko enää. Mutta enpä ole uskaltanut käydä Lidlissä kai jotain kahteen vuoteen. Tämä oli paksua, pehmeää ja hyvin levittyvää. Kahdesta tuoksuvaihtoehdosta kuvan oli suosikkini.
Muistan olleeni aika innoissani kun kuulin että Urtekramille tulee body butter. No ei sitä saa kuin harvoista paikoista. Ja nyt kun kokeilin wild rose-versiota niin se haisee pahalle, kuin hyönteismyrkylle, ei ainakaan ruusulle. Mitenhän pahalta wild lemongrass haisisi? Eikä tuo koostumuskaan ole hyvä, se on kova eikä pehmeä eikä hyvin levittyvä. Eli en osta toista tuoksuvaihtoehtoa kokeiluun. Olen käyttänyt paljon Urtekramin tuotteita jo hyvin monen vuoden ajan, mutta tykkään harvasta heidän tuoksustaan. Suosikkejani ovat Nordic berries, kookos ja tietysti hajusteeton.
Tein paniikissa Iherb-tilauksen vaikka en tiennyt minne se päätyy, toimitustapana DPD. Oon halunnut tilata Iherbistä tosi pitkään mutta en ole uskaltanut. Andalou Naturalsin body butter on ollut riittävää iholleni. Valitettavasti lopettivat ruusuntuoksuisen ajat sitten, mutta tuo kukui cocoakin on minulle kelvannut hajunsa osalta. Laventeli-versiota en edes kokeile, sillä en ole koskaan voinut sietää laventelin tuoksua kosmetiikassa.
Ja systeemi näköjään toimii, Iherbin paketti tuli kotiinkuljetuksena ilman mitään tullijuttuja. Iherbin tuotteiden hinnoissa kun on nykyään valmiina alvit tai mitkäliet niin paketin saapuessa Suomeen ei tarvitse erikseen maksaa tullille mitään.
Paniikissa ostin myös Citymarketista Garnierin body butterin joka ei ole luonnonkosmetiikkaa. Näitä taitaa olla neljä erilaista ja ostin kaikista kuivimmalle iholle tarkoitetun. Tää on niitä mitälie viherpesuja joka mainostaa olevansa 97% luonnonmukainen. Näin jo unen jossa Olle söi tämän voiteen ennen kuin ehdin kokeilla sitä, hiukan vitutti.