31. lokakuuta 2016

Happy Hallows' Eve

Enpä päässyt tänäkään vuonna juhlimaan Halloweenia, enkä pääse lähitulevinakaan vaikka hengissä olisinkin. Viime lauantaina olisi ollut Halloween-bileet jopa monessakin kuopiolaisessa baarissa. Ja Kuvakukossa esitettiin Hohto.





Ja lauantaina kuulemma joku Scream-murhaaja soitti ovikelloa. No parempi kai sekin kuin että se olisi ollut Pennywise.

28. lokakuuta 2016

Tilasin vähän kissanruokaa

Eikä tässä edes ole kaikki. Yksi neljästä paketista on vielä matkalla, ja se sisältää mm. ison säkin Orijen-kuivaruokaa. Tilaus maksoi lähes 400 euroa.


Tapsa ehti heti sekunnissa raapia ja purra kuivaruokasäkin hajalle. Tilasin kokeiluun Thriven uutta viljatonta kuivaruokaa. Siinä toivossa että löytyisi joku kuivaruoka johon kissat eivät olisi hulluina. No turha toivo kun heti piti säkki hajottaa ja naukua kuorossa Kalin kanssa että tänne heti sitä ruokaa.

Tilasin myös kissoille joululahjoiksi kissanminttuiset joululelut. Ja kissojen mielestä parasta onkin se pahvilaatikko jossa lelut olivat. Haisee niin hiton hyvältä. Välillä tuli ihan kilpailua Ollen ja Kalin välillä siitä että kumpi saa olla laatikossa.


En tiedä mitä Zooplus nyt oikein sekoilee. Aina aikaisemmin kaksi 15 kilon kissanhiekkasäkkiä ovat olleet erikseen yksinään (kaksinaan) samassa pahvilaatikossa. Nyt oli valitettavasti tungettu yksi hiekkasäkki yksinään jokaisen pakettiin sekaisin ruokien kanssa. Ei hyvä enkä tykkää. Yksi paketeista olikin jo ihan hajalla. Ihme että ruuat olivat kestäneet suht ehjinä sen 15 kilon säkin painon päällään.

Ja sitten jo ennen yhdenkään paketin saapumista sain Zooplussalta mystisen sähköpostiviestin: "Olemme vastaanottaneet palautuksesi liittyen tilaukseesi. Olemme hyvittäneet palautusta vastaavan summan asiakastilillesi."

Hmm. En ole palauttanut mitään eikä asiakastilillä edes ole mitään kohtaa missä voisi olla jokin rahallinen hyvitys.

Ja miksi se yksi paketti tulee jälkijunassa? Ajoitan aina tilauksen niin että joku voi olla kotona vastaanottamassa paketteja. Nyt ei ole mitään tietoa siitä milloin tuo mattimyöhäinen saapuu perille.

Häviän nykyään aina tuolileikin. :( Kalilla on muuten vilttiin sopivaa camo.



Lintuparvi herätti mielenkiintoa.


24. lokakuuta 2016

Vituttaa koko Walking Dead


Eikä tietenkään ole ensimmäinen kerta.

Ensinnäkin se että kauden ensimmäinen jakso esitettiin Suomessa jo sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, MINULTA SALAA.


Toisekseen Negan. Miten tuo naurettavan nolo ja isotteleva pikkupoika on olevinaan saanut niin ison ja uskollisen haaremin itselleen? Ei ollenkaan uskottavaa. Ja koska jatkossa Walking Dead tulee olemaan vain ja ainoastaan pelkkää Negania, niin kiinnostus on pakkasen puolella. Ja varmaan vielä pitkittävät Neganin tarinaa ties kuinka monelle kaudelle.


Ja sitten tietysti se ikuisuusaihe, eli käsikirjoittajat/tekijät jotka tykkäävät paskantaa sarjan katsojien päälle. Miltä Glennin faneista tuntuu nyt? Sen jälkeen mitä hänelle tapahtui viime kaudella... Ensin annettiin ymmärtää Glennin olevan kuollut. Oho, se onkin elossa. Oho, nyt se onkin oikeasti kuollut.



En edes katsonut jaksoa kuin toisella silmällä koska tuollainen kidutusporno ei vaan kiinnosta. Ja taas tekisi mieli sanoa etten halua enää katsoa koko sarjaa ollenkaan.

10. lokakuuta 2016

Stephen Kingin Se ennen ja nyt

Luin viimein Stephen Kingin Sen ensimmäisen kerran kokonaan, ja katsoin tietysti sen kunniaksi siitä tehdyn minisarjan taas kerran.



Ja Siitähän on tunnetusti tekeillä uusi leffaversio, joten tässä joitakin kuvia asiaan liittyen.


Georgie on aina ollut suosikkini. Uuden Sen sanotaan olevan uskollisempi kirjalle kuin alkuperäisen tekeleen. Moni asia siis muuttuu, mutta Georgien keltainen sadetakki ei. Niisk.



Odotan innolla.

7. lokakuuta 2016

4. lokakuuta 2016

Maailman eläinten päivä

Ei kyllä millään jaksaisi.



Lemmikkitarvikkeet