No enpä ikinä olisi arvannut että tekisin joskus videon elokuvasta
Labyrintti. Se idea vain tuli jostain sen jälkeen kun katsoin leffan uudelleen kirjan luettuani. Ja pelkän kertosäkeen perusteella ajattelin että Take Thatin biisi
Kidz olisi sopivaa musiikkia siihen videoon. Sitä epäilin että sopivatkohan biisin muut
sanat ollenkaan Labyrinttiin, niin nehän ovatkin sattumalta lähes täydelliset! En ole tykännyt Take Thatin uudemmasta tuotannosta ollenkaan, parilla viimeisimmällä albumilla tuo Kidz on ainoa jonkinasteinen poikkeus.
Torstai-iltana ajattelin ruveta tekemään videota, mutta siihen tuli tietysti mutkia matkaan. Movie Maker ei hyväksynyt mp4-tiedostoa. Tietokoneen vaihdon takia VirtualDub ei toiminut kunnolla, tarvitsi codeceja tai jotain. Ja sitten kun kaikki tarpeellinen oli viimein VirtualDubissa niin leffan avi-muotoon muuttamisen alkaessa kone alkoi hälyttää ylikuumenemisen takia. Naapurit olisivat varmasti tykänneet kuunnella sitä ääntä tunnin verran. Joten taas piti säätää jotain. Universumi yrittää aina törkeästi estää videoiden teon.
Eli pääsin varsinaisesti aloittelemaan videon tekemistä aika myöhään illalla. Olin sitten lopettaessani niin ylikierroksilla ettei nukkumisesta meinannut tulla oikein mitään. Perjantaina jätin siksi videon suosiolla rauhaan. Jatkoin vasta lauantaina eli Halloweenina.
Voi sanoa että lopulta iski aika lailla materiaalin vähyys. Olisin halunnut periaatteessa käyttää tähän videoon kohtauksia myös jatko-osasta. Ja taas on se ongelma että olen liian laiska tekemään videoita nopeatahtisista biiseistä, ne vaatisivat nopeampia ja huomattavasti useampia leikkauksia. Enkä taida vieläkään olla tyytyväinen videon alkuun (siihen kun Thomas juoksee) mutta enpä keksinyt siihen kohti muutakaan kohtausta. Enkä tykkää lopustakaan, mutta en keksinyt muutakaan. Tai mihinkään muuhunkaan kohtaan, lolz. Kidz-biisin alku on todellakin aika outo, onneksi leffassa on myös helikopteri-kohtaus.
Aihe: elokuva
The Maze Runner - Labyrintti
Biisi: "Kidz"/Take That
Jos laskin oikein niin tämä oli 46:s tekemäni video. Kuluuhan se elämä näinkin? Onko säälittävämpää kuin keski-ikäinen nainen joka tekee lauantai-illan ratoksi fanivideota teinileffasta? Ja vieläpä Halloweenina, hui kauhistus.
Työn alla on tällä hetkellä kaksi Kosto-aiheista videota. Jo pitkään suunnittelemani Emily-video on vihdoinkin aloitettu koska aloin jokin aika sitten viimein katsomaan syntymäpäivälahjaksi saamaani Koston ensimmäistä kautta. Ja toinen on tietysti Nemily-aiheinen video, niitähän en ole tehnyt vielä ollenkaan tarpeeksi? Siihen en vaan ole millään keksinyt sopivaa biisiä.
VideoBam eli paikka johon säilöin kaikki videoni joita Youtube ei hyväksy on lopettanut toimimisen. Pitäisi siis jaksaa tunkea Prison Break-videoni muualle eli
Vimeoon, joka ei ainakaan vielä ole hylkinyt niitä.