Maanantaiyönä näin unen jossa äitini sai aivohalvauksen. Yritin tilata ambulanssia mutta hätäkeskuspäivystäjä vain naureskeli minulle, ja uhkasin tehdä hänestä valituksen ylemmälle taholle. Unissani ei ikinä saa ambulanssia kun sitä tarvitsisi, kuten ei todellisuudessakaan. Myöhemmin etsin ruumishuonetta isosta rakennuksesta, kenties koulusta. Vielä myöhemmin maailmanloppu oli koittanut, ja me selviytyneet ajelimme ympäriinsä bussilla. Yhdessä vaiheessa maisema alkoi taas näyttää normaalilta, näkyi mm. Uuno Turhapuro peltotöissä, ja jotkut ajattelivat että olemme vihdoin löytäneet tuholta säästyneen alueen. Yhtäkkiä bussissa olivatkin Supernatural-tyypit jotka tajusivat että kaikki on vain Tricksterin (en muista suomennosta) juonia, eikä siis totta.
Maanantaina tein suunnilleen koko päivän ruokaa. Ruokalistalla oli porkkanalaatikkoa, lihapullia ja ruskeaa kastiketta, jota en ollut koskaan aikaisemmin tehnyt. On aina yhtä kivaa joutua kuorimaan kaksi kiloa porkkanoita. Edellisellä kerralla porkkanoiden kuorimisesta tuli sormeeni jopa rakkula eikä pelkkää tavallista punoitusta ja nivelkipua. Lihapullat vaihtuivat murekkeeseen kun taikinassani oli enemmän sipulia kuin jauhelihaa, eli pullat olisivat pysyneet kasassa erittäin huonosti. Ruskea kastike oli jopa ruskeaa ja ei sentään palanut pohjaan, mutta ei oikein maistunut miltään. En tajua miten jotkut jaksavat tehdä ruokaa joka päivä, tuo satsi sentään riittää minulle 3-4 päiväksi.
Tänään olin vähän harkinnut lähtöä ostoksille kirppareille, joko keskustaan tai Kontin suunnalle. Sää oli aamupäivällä kuitenkin niin viileä, pilvinen ja tuulinen ettei innostanut lähtemään. Totta kai aurinko alkoi paistaa sitten kun oli jo liian myöhäistä lähteä. Olisin halunnut elämäni ensimmäisen kerran terassille.. Olisi sitten voinut viedä Kalin ulos mutta ei uskalla punkkien takia. Kali-raukka on ollut vain kerran ulkona tänä kesänä.
Iski akuutti tarve ostaa uudet tietokoneen kaiuttimet. Jo pitkään ne ovat välillä toimineet vain puolittain, taustaäänet ovat kuuluneet kovaa mutta dialogi hiton hiljaa. Voin kertoa että biisit kuulostavat aika erikoisilta noilla "asetuksilla". Aikaisemmin sain kaiuttimet taas toimimaan normaalisti hakkaamalla tai muuten, mutta nyt en enää.
Olen tehnyt Englannin eBaysta vuosien 2011-2013 aikana noin 170 ostosta.. Uusin rakkauteni ovat nämä kengät.
On tässä ollut ongelmiakin. Lisa Reisert-Halloween asuuni tarkoitettu vaalea toppi jonka ostin jo kesäkuussa ei ole vieläkään tullut perille. Muutenhan sen asun kaikki osaset olisivat jo koossa. Ostin huutiksesta erittäin vaalean sinisen kietaisuneuletakin. En tykkää kietaisuneuletakeista, eikä minulla olisi sellaiselle valkoiselle mitään käyttöä. Oikeanlaisen neuletakin löytäminen on ollut yllättävän vaikeaa, jopa eBayssa ei ole oikein ollut, tuo huutiksen on lähinnä oikeaa mallia mikä on tullut vastaan.
Toinen juttu oli sitten mekko jonka ostin viime viikolla, olin halunnut sen jo ainakin yli puoli vuotta. Oli vaikeaa valita väriä, ja otin lopulta violetin. Mutta sitten myyjältä tuli viestiä että se on loppu, joten sanoin että laittakaa sitten pinkki tai musta. Näin punaista kun myyjä laittoi viestin että ovat lähettäneet minulle valkoisen?! WTF? Laitoin viestin että en halua valkoista. Myyjä pahoitteli ja sanoi sekoilleensa, oikeasti ovat lähettäneet minulle mustan. No saapa nähdä mitä sieltä paketista lopulta paljastuu.
Estrogeenidominanssi - kun paino ei putoa ja mielialat heittelevät
Itsehän olen tietysti diagnisoinut tämän itselläni. Minulla on liian vähän sekä estrogeeniä että keltarauhashormonia. Kun progesteronia on liian vähän suhteessa estrogeenin se pääse hillumaan vapaasti ja aiheuttamaan esimerkiksi endometrioosin. "Kiva" oli tuosta linkistä lukea että on korkeampi riski esimerkiksi tiettyihin syöpiin ja veritulppiin, estrogeenidominanssin ja kilpirauhasen vajaatoiminnan yhteydestä jo toki tiesin.
30. heinäkuuta 2013
29. heinäkuuta 2013
Ihmisen viikonloppu
Perjantaina aamupäivällä Olle herätti raapimalla jalkoja eikä meinannut millään lopettaa. Lopulta sain kuitenkin nukuttua yhteen asti. Kahdelta vuorossa oli (matkan ajaksi laitetun ylimääräisen) kissanvessan pesu, imurointi ja lattioiden pesu. Tulin suihkusta juuri ennen neljää, joka on kissojen ruoka-aika. Ja minun. Pahaa tehotuotettua broileria, Lidlin Grillimaisteri Fajitasta. Laadultaan niin huonoa, epämääräisiä kovia kohtia.
Minulla on yhä enemmän moraalinen objektio lihansyöntiä kohtaan. Kaiken lihan syöminen on niin epäeettistä. Lihoista ei maistu kana, ei mitkään muut siat kuin jauheliha ja pekoni ja lihahyytelö. Lohi kyllä mutta siinä voi aina olla ruotoja.
Muutenkaan ruoka ei maistu. Olen kyllästynyt kaikkiin kasviksiinkin. Aina vaan porkkanaa tai lanttua tai kaaleja. Salaattia menee kesällä joo... paitsi että en ole voinut varsinaisesti tehdä salaattia koko kesänä, ei se salaattikulho mahtuisi koskaan jääkaappiin kun siellä on aina vähintäänkin mansikkarahkakulho. Miten muka olisi tarkoitus mahduttaa kahden ihmisen ruuat yhteen jääkaappiin? Joo, pitäisi kai ostaa itselle oma jääkaappi, että voisi tehdä haluamiaan ruokia miettimättä mahtuuko jääkaappiin. Paitsi että ei tietenkään ole varaa. Paitsi että äidillähän olisi käyttämätön jääkaappi.. Paitsi että ei se tänne itsekseen lentäisi.
Olin odottanut uusinnoissa Downton Abbeyn kolmannen kauden viidettä jaksoa. Näin jaksosta unta monta kertaa, perjantainakin. Ja vaikka tiesin mitä tapahtuisi niin itkin silti silmät päästäni. Giffejä jaksosta
Perjantai-iltana keskiviikkona ostettua kurkkua ei löytynyt jääkaapista. Luulin jo että olin unohtanut sen kaupan kassalle mutta se oli vieläkin laukussa. Se kurkku on sitten käynyt shoppailemassa myös Lidlissä...
Olin katsonut kaikki osat Hotellien salattu maailma-dokkarisarjasta. Perjantaina oli vuorossa viimeinen eli kahdeksas osa. Monacossa oltiin ja meinasi pudota silmät päästä kun kuvaruutuun ilmestyi eräs DC. Long time no see, should I say?
Lauantaina katselin vähän aikaa netissä mäkihypyn kesägp joukkuekisaa. Ei Suomea näkynyt ja vasta sitten paljastui että kyseessä oli sekajoukkukilpailu, buu-uu. Ei tuommoisia höpöjuttuja tueta.
Lauantaina Tapsa söi nälkäänsä teippiä seinäkalenterista ja yritti myöhemmin oksentaa sen, onnistumatta. Pelotti sillä olen menettänyt jo yhden lemmikin teipille.
Kun tulin sunnuntaina kotiin Siilinjärveltä päätin käväistä lähikaupassa. Se oli kyllä pettymys, oli vain ulkomaisia irtosipuleita eikä porkkanoita kilon pusseissa. Vaikka sainkin metsäreissulla puhdistettua jalkapohjat aika hyvin sammaleella, jalat piti silti pestä kotona, varvasvälit olivat ihan mustat.
Stephen Kingin SE: Intialainen versio, josta katsoin perjantaina kolme ensimmäistä jaksoa. Niitä taitaa olla yhteensä yli 50. Harmi kun ei ole englanninkielistä tekstitystä.
Ja vielä jotenkin aiheeseen liittyen: There's something rotten in Derry...

Kissojen viikonloppu
Jostain kumman syystä Tapsa änkesi nukkumaan vihamiehensä eli Kalin viereen. Kali ei oikein tykännyt mutta nukkuivat silti vierekkäin pari tuntia. Huomaa myös kissojen mielestä maailman paras kissanpeti eli vanhat rikkinäiset farkut. Eihän niitä voi roskiinkaan laittaa kun kissat tykkäävät niin kovin.
Tunnisteet:
kissa
28. heinäkuuta 2013
Maisemia mummolasta
Siilinjärven Kasurila.
Ei olisi kannattanut lähteä kiipeämään ylös jyrkkää mäkeä, kun mukana oli nivelrikkoinen äitini. Meinasin jäädä jumiin yhteen kohtaan kun lähistöllä ei ollut puita joista ottaa kiinni. Kengät luistivat alaspäin niin että jouduin ottamaan ne pois ja menemään avojaloin. Neulaset maassa pistelivät jalkapohjia.
Good ol' hiekkamonttu.

logi
25. heinäkuuta 2013
Ch-Ch-Changes
Jokin aika sitten pyykinpesukone alkoi pitää kovaa ääntä pestessään ja luulin jo että nyt se hajosi lopullisesti. Mutta ei, vieläkin tuo jaksaa pestä pyykit äänestä huolimatta.
Yöllä ennen risteilylle lähtöä havahduin outoon ääneen. Melkein jo luulin että kyseessä on Olle mutta sitten tajusin että ääntähän pitää televisio. Sen lisäksi kuva räpsähti aina äänen tullessa. Laitoin telkkarin äkkiä kiinni ja vedin johdot seinästä. Katselin telkkarin sisälle ettei näy mitään epäilyttävää kuten savua. Tv piti ääntä vielä pitkään sulkemisen jälkeenkin. Jotain siinä on nyt hajalla ja tulipalovaara on olemassa, joten kiinni on ja pysyy.
Matkalta paluun iltana piti raahata vaatehuoneesta ja ottaa käyttöön äidiltä saatu telkkari, joten ilman telkkaria ei sentään tarvitse olla. Nykyisessä tilanteessani se olisi suunnilleen maailmanloppu, sillä vietän suurimman osan ajastani sängyssä maaten selkäni takia. Mutta suurempi urakka tuona iltana oli löytää tuon telkkarin kaukosäädin. Kävin turhaan läpi ison osan vaatehuoneen tavarapaljoudesta. Sitten tajusin että kaukiksen on pakko olla lähellä telkkarin paikkaa, ja jossain helpossa paikassa sillä en minä ole sitä minkään laatikon pohjalle laittanut. Lopulta kaukis löytyi muovipussista jossa oli vaatteita. Epälooginen paikka mutta se oli lähellä töllöä.
Mutta todellinen ongelma on tuo hajonnut telkkari. Se on helvetin iso mötikkä ja painaa älyttömästi. Itse en saisi sitä liikahtamaankin edes kaksin, saati sitten yksin. Nykyisellä selälläni en suostuisi edes yrittämään, enkä kyllä muutenkaan.
Kissat innostuivat kun "kissahylly" tyhjennettiin tavaroista ja siirrettiin uuteen paikkaan. Vanhaa, pienempää televisiota varten.
Kaksi telkkaria ja yksi Olle. Ja IT.
Saunalahdelta tuli maksukehotus laskusta jota en ole koskaan nähnyt. Siis jo toinen lasku on jäänyt maksamatta Yahoon sähköpostin spammi-politiikan muutoksen takia. DNA oli myös taas salaa muuttanut nopeamman nettiyhteytensä halvemmaksi kuin mikä minulla oli. Jouduin käymään taas myymälässä vaatimassa vaihtoa nopeampaan. Tällä kertaa ei tarvinnut uusia modeemia.
Sain postitse toisen ihmisen palkkalaskelman. Sukunimi oli sama ja etunimenkin alku, mutta kaupunki väärä. Kaipa tuosta olisi pitänyt työnantajalle ilmoittaa, mutta en tehnyt niin. Pitäkööt tunkkinsa. En ole saanut kesätöitä. They took our jobs! Ja potkutkin voivat olla tulossa yt-neuvottelujen tuloksena. Good riddance?
Halvan teen litkimisellä voi olla ikäviä seurauksia
Olen kyllä huomannut että hampaat kärsivät teen juonnista, ja näköjään liika fluori ei tee hyvää.
Amazing Race -kilpailu saa pariskunnat eroamaan
Amazing Race -tähdet ohjelman jälkeen: Kohuromansseja ja tv-rooleja (en muista noita hippejä ollenkaan)

19. heinäkuuta 2013
Liian hyvää kissanminttua
Tein pienen tilauksen Zooplussan Suomi-puolelta. Com-puolihan on muuttunut taas huonommaksi, postikulut Suomeen ovat aina 6,90€ vaikka tilaisi kuinka paljolla. Suomi-puolella sentään vielä voi saada postikulut pois kun tilaa tarpeeksi paljon. Nyt tilasin neljä säkkiä kissanhiekkaa, ja vain pikkuisen ruokapuolta ja pari juttua bonuspisteillä. Niistä suurin osa onkin vanhenemassa syyskuussa, eli pitäisi keksiä mitä niillä ottaisi.
Tilasin kissoille tarjouksessa olevan kissanminttu-lelupakkauksen, koska siinä on kätevästi kolme lelua eli jokaiselle kissalle omansa. Ja koska on aina niin kivaa katsella kännisiä kissoja.
Kuvien ottamisen jälkeen huomasin että Tapsan lelun höyhenet ovat mystisesti kadonneet jonnekin... Voi Tapsa. Nyt sitten odotellaan tulevatko höyhenet ulos jommasta kummasta päästä vai jäävätkö jumiin matkalle. Toivottavasti Tapsa oksentaisi, kuten edellisellä kerralla kun ylensöi lelua. Leikkasin höyhenet pois lopuistakin leluista, kun Tapsa yritti syödä niitä jo toisestakin.

18. heinäkuuta 2013
Turku-Tukholma risteily Baltic Princessillä
Juna Kuopiosta Turkuun oli lähdössä sunnuntaina 7.7. klo 11.15. Kun lähdettiin kävelemään kohti rautatieasemaa kengästäni irtosi yksi remmi. Kävi todellinen onni että kenkä hajosi kun vielä pystyi palaamaan kotiin vaihtamaan ne. Kun tultiin kotiin matkalta huomasin että molempien kenkien pohjat olivat jo lähes murtuneet. Suosikkikenkäni, hyvin 90-luvulta asti palvelleet. Ehkä opin jotain: Kannattaisi matkalle lähtiessä tarkistaa kenkien kunto läpikotaisin, varsinkin jos ei aio ottaa mukaan varakenkiä. Mentiin sitten taksilla juna-asemalle.
Oltiin laivaterminaalissa taas todella hyvissä ajoin, ja vietettiin aika läheisessä Check Point-baarissa. Laivaan päästiin sviittimatkustajina "takaoven" kautta jo klo 19.55. Baltic Princess lähti Turusta kohti Tukholmaa klo 20.15. Buffetissa oltiin ensimmäisten joukossa.
Baltic Princessillä on kahdenlaisia sviittejä: keulassa olevat suitet ja perällä olevat executive suitet. Molemmat ovat samankokoisia, executiveissa tosin on mielettömän iso parveke (joille yläpuolen aurinkokannelta heitetään kaikenlaista kivaa ja kuulemma jopa kustaan). Executivet ovat paljon kalliimpia kuin suitet. Kuvia suitesta:
Eniten mietitytti etukäteen onko suitessa ollenkaan telkkaria makkarissa, mutta kyllä oli.
En ymmärrä miksi kukaan haluaisin peräpään kalliisiin executive suitehin, kun mielestäni laivan parhaat paikat ovat keulassa. Suitemme oli yhdeksännen eli ylimmän hyttikannen keulassa, paremmalle paikalle ei voisi päästä. Hiukan jäi harmittamaan ettemme saaneet kulmasuitea, sellainen olisi viisi neliötä isompi (26/31). Mutta onpahan nyt tultu oltua suoraan eteenpäin olevassa hytissä, kun se jäi commodoressa kokematta, eteenpäin olevia commoja kun on niin vähän.
Ennen reittivaihtoa Baltic Princessin minibaarissa oli 8 pikkupulloa kaikenlaista kivaa, mm. 2 pulloa vodkaa. Mutta eipä ole enää. Mietityttää onko ne pikkupullot nykyään Silja Europan minibaarissa? Nyt Balticissa ei ollut kuohuviiniä vaan peräti aitoa shampanjaa, arvo 30 euroa.
Söin buffetissa enemmän kuin koskaan, kun uskaltauduin ensimmäisen kerran kokeilemaan kastikkeita, bernaisea ja smetanaa meni hitosti. Buffet oli uudistunut paremmaksi, kenties juuri 1.7.? Suosikkini marinoidut herkkusienet olivat tehneet paluun, ja oli kahtakin hyvää lämmintä kasvissekoitusta. Ruokaa tuli syötyä koko risteilyn ajan niin paljon että vaihdoimme lounasbuffetinkin myöhäisempään kattaukseen (klo 14/16) kun aikaisemmin ei olisi pystynyt aamiaisen jäljiltä vielä syömään.
Absolut-vodkat ovat poistumassa valikoimasta ainakin Baltic Princessin baareista, kenties muidenkin Siljan/Tallinkin laivojen? Iskelmä-baarissa (jossa on ihanan väriset pinkit/violetit tuolit) oli jäljellä vielä yksi pullo Absolut Citronia (jota ostin itselleni tax freestä). Atlantis Palacen alakerrassa oli vielä lähes piilossa pullo Absolut Gräpevinea, jota maistoin nyt ensimmäisen kerran.
Baltic Princessin piti palata Turkuun maanantaina 8.7. klo 19.15., mutta myöhässä oltiin, ilmeisesti Maarianhaminan ongelmien takia. Turun Sokos Hotel Hamburger Börs oli minulle todellinen pettymys. Saimme huoneen jossa oli makuualkovi, eikä sängystä käsin nähnyt televisiota. Kaikissa aikaisemmissa hotellihuoneissa joissa olen ollut on telkkari sängyn jalkopäässä. Oikeasti teki mieli mennä vastaanottoon vaatimaan jotain toista huonetta. Sitten keksin että jos makaan sängyn jalkopäässä poikittain pystyn juuri ja juuri näkemään tv:n, vaikka alkovin liukuovi yrittikin estää näkymän. Onneksi kaukosäädin toimi noin kaukaa asti. Tulikin nukuttua tuolleen väärinpäin. Onhan se sänky ihan liian lyhyt noinpäin mutta minkäs teet.
Huone oli muutenkin todella rupuinen, ikkunoissa kalterit ja makkarissa lämmikkeenä sähköpatteri. Heti huoneeseen sisääntullessa tien blokkasivat avoimet kaapinovet joita ei saanut ollenkaan kiinni sillä lisäpatjat pursusivat ulos.
Hotellin aamiaisella oli aivan hirveä ryysis, siis kamalasti ihmisiä. Eikä ollenkaan munavoita. :( Haluaisin valita hotellini sen perusteella onko aamiaisella munavoita. Hamburger Börsin sijainti Turussa on täydellinen, mutta kaikki tämä paska aiheuttaa sen etten halua sinne enää koskaan uudestaan.
Juna Turusta kohti Kuopiota lähti tiistaina 9.7. klo 13.05. Pieksämäki-Kuopio välin "Intercity" olikin pikajuna eli tekisi mieli vaatia korvauksia. Olisin halunnut lähteä Turusta jo aamukymmenen junalla mutta se olisi ollut pikajuna ja arvelutti se ettei ilmastointia ole ja se miten selkäni kestäisi sen penkkejä. Mutta silti en välttynyt pikajunalta, onneksi väli oli noin lyhyt.

11. heinäkuuta 2013
Kukkia kissoille
Synttärikukat ostin vasta tänään, kun niitä kerrankin oli Lidlissä myynnissä sopivana päivänä. Ruusut eivät vain ole tarpeeksi pinkkejä. Kissat ovat tietysti innoissaan.
Ja mitä yli viikon takaiseen syntymäpäivääni tulee niin säätä voisi ennustaa sen perusteella: raekuuro, ukkosta. Paras lahja oli kun mentiin syömään Introon ja tilasin drinkin, niin henkkarit kysyttiin pitkästä aikaa. Käytiin jo ensin Gloriassa testaamassa keskiviikon super afterwork, kun kerrankin oli mahdollisuus. Siellä oli leipää ja kolmea erilaista salaattia.

3. heinäkuuta 2013
You're Getting Old
35 vuotta tänään.
Muistan kuinka katselin Sinkkuelämän jaksoa jossa Carrie täytti 35, miten vanhalta ja kaukaiselta se tuntui... Nyt olen itse tasan yhtä ryppyinen ja vanha. Ensimmäisen kerran tuntuu pahalta. Olen ollut täysi-ikäinen lähes puolet elämästäni.
No aloitin päivän nauttimalla parvekkeella kuohuviiniä ja mansikkarahkaa. Isä kävi pimpottamassa ovikelloa jo ennen kymmentä, juuri kun olin vessassa...
South Park: You're Getting Old

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)