22. joulukuuta 2010

Kiva joulu

Visa Electronini ei taaskaan toimi. Ei toiminut S-marketissa eikä lähikaupassa. Syy saattaa kuulemma olla sirussa. Onpa vaan pienoinen ongelma jos menen pankkiin pyytämään uutta korttia tai nostamaan rahaa: Minulla ei ole voimassaolevaa henkilöllisyystodistusta. Ja jotta sen passin saisi hankittua tarvitsisi rahaa jota ei saa nostettua ilman passia. Aikamoinen dilemma. Kuolen kai nälkään jahka käteinen raha loppuu.

Sokeroimatonta glögiä ei ole ollut tällä viikolla S-marketissa eikä Veljmiehessä. Lähikaupassa ihme kyllä oli, eli jotain positiivistakin sentään. Joulu ilman glögiä olisi kuin... joulu ilman vodkaa.

Jouluaatolle ja -yölle on luvattu vain 30 astetta pakkasta.

20. joulukuuta 2010

Kuulumisia

Kävin tänään työkkärissä vasta toisen kerran tänä vuonna. Olin toisena jonossa mutta sain ensimmäisen vuoronumeron. Seuraavalla kerralla voin soittaa ja se tarvitsee tehdä vasta syyskuussa.

Oli pakko uskaltautua Pelimieheen ostamaan äidin joululahja. Menin sitten Veljmieheen ostamaan sokeritonta glögiä mutta eipä sitä ollut, buu. Poistomyyntihyllyssä oli kilo kylpysuolaa alle puoleen hintaan, 3e. Siinäpä sitten on suolaa jalkakylpyyn niin ei tartte tilata Iherbistä ja jää painon osalta tilaa muille tuotteille.

Reilu viikko sitten kehitin itselleni pakkomielteen siitä että on pakko saada Lidlistä Suhada Nature-sarjan jalkavoidetta. Tuotteet olivat tulleet myyntiin torstaina ja viimein lauantai-iltapäivänä raahasin itseni pakkasessa kauppaan. Onni todellakin potkaisi kun jäljellä oli vielä tasan YKSI jalkavoide. Miksi lie olivat olleet niin haluttuja, esimerkiksi käsivoiteita oli jäljellä runsaasti.

Yhtenä päivänä menin lähikauppaan ajatellen että tarvitsen välttämättä vain lihaa. Ja kas kummaa kaupan koko lihahylly oli tyhjä. Miten sopivasti sattuikin. Oli ollut joku konerikko.

Missasin Sinkkuelämänkin uusintojen alun Simssin peluun takia. Syytän tosin Telkkua, jonka uudistuksen vuoksi Sinkkuelämää ei ollut enää suosikeissa. Tapsan lelunoksentelupäivänä unohdin Eläinsairaalan. Onneksi sen näki sitten Areenasta.

Pari viikkoa sitten perjantaina onnistuin yöllä herättämään vahingossa koko talon töihin lähtiessäni. Ihme ettei siitä tullut mitään virallista valitusta. Onneksi Tapsa selvisi vammoitta.

Työnantajalta tuli tällä kertaa S-ryhmän 50e lahjakortti kun viime vuonna se oli K-kauppaan. Pitää siis raahata itsensä Prismaan joku päivä, jos vaikka löytyisi jotkut talvikengät.

Sain Savon Sanomilta kirjatun kirjeen ja ihmettelin että mitä siinä voi oikein olla. Pelkäsin myös ettei vanhentunut passini kelpaisi henkkarina postissa. No kelpasi onneksi. Kirjeessä oli 20e S-ryhmän lahjakortti. Kuulun Savon Sanomien paneeliin ja he arpovat välillä palkintoja jäsenilleen.


Puijon maailmancup vaarassa
Siellähän oli vain 3000 katsojaa kun itsenäisyyspäivän paraatia Kuopiossa oli katsomassa 10 000.

23 vuotta Kauniita ja rohkeita 6 minuutissa

Tietokonepeli kissoille

Varo, voit saada lemmikiltäsi sairaalabakteerin

Kevyttuotteiden myynti laskee

14. joulukuuta 2010

Melkein Sims 2-maailmanloppu

Latasin viime viikolla paljon uutta kamaa Sims 2-peliin, josta taas kiinnostuin kunnolla pitkästä aikaa. Torstaina pelatessa peli heitti erroria monta kertaa. Loin koodilla uuden siminkin. Pelisession lopuksi laitoin simeille vapaan tahdon päälle ja katsoin mitä tapahtuu. Peli bugitti kunnolla ja taas ilmestyi "muutama" sosiaalityöntekijä ja puutarhuri. En tietenkään tallentanut.

Perjantaina peli ei sitten enää toiminut. Luulin että syypäänä olivat uudet ladatut tavarat tai käyttämäni koodit. Joka tapauksessa luulin olevani itse syyllinen pelin toimimattomuuteen.

Lauantaina peli ei edelleenkään toiminut. Niinpä poistin sen ja asensin uudelleen. Pelin poisto aiheutti sen että kaikki tallennetut tiedostot hävisivät myös! Oli todellinen Luojan lykky että olin hetkeä aiemmin päättänyt varmuuskopioida tiedostot. Olisi ollut todellinen maailmanloppu jos olisin menettänyt kaikki sadat simini. Osan tiedostoista menetin silti, esimerkiksi kaikki savedsimssit ja pelissä kuvaamani videot.

Seuraava askel olisi ollut kaikkien Sims-lisäosien poisto ja lopulta sen pääpelin. Onneksi Giggeli keksi mikä oli syynä pelin toimimattomuuteen: Virustorjunta-ohjelman perjantainen päivitys. Sims 2 alkoi toimia vasta kun ohjelman poisti kokonaan.

Sanomattakin selvää ettei sitä virustorjuntaa enää ikinä nähdä minun koneellani. Tämä oli lopulta samanlainen juttu kuin silloin kun netti ei toiminut palomuurin päivityksen takia.

Viikonloppu oli aika kurja kun ei ollut tietoa pelin tai simien kohtalosta. Kaikki selvisi vasta sunnuntai-iltana. Olin ihan varma että viimeksi pelaamani tontti tai vähintäänkin joku sen asukkaista olisi kadonnut, mutta onneksi ei.

Viime aikoina olen pelannut vain näin oudoilla simeillä.

9. joulukuuta 2010

Joulun Zooplus-tilaus

Tein tilauksen Zooplussalle toissaviikon sunnuntaina. "Normaalin" aikataulun mukaan paketit olisivat saapuneet viime perjantaina. Ruuat sisältävä saapui eilen keskiviikkona. Ja kissanhiekat täysin yllättäen tänään torstaina vaikka eivät lähetysseurannan mukaan olleet vielä edes Suomessa! Hyvin toimii.

Kuten arvelinkin Cosmon joulukalenteri oli laitettu laatikossa alimmaiseksi ja painavat kissaruuat sen päälle. Todella järkevää. Kalenteri on auki koko sivultaan eli periaatteessa käyttökelvoton jos haluaisi luukkuja availla. Zooplussalle lähtee valitus.


Nyt kissoilla on kaksi joulukalenteria. Tässä Cosmon kalenterissa riittääkin sitten availtavaa joulun jälkeenkin kun vasta nyt päästiin aloittamaan. Herkkuja on tässäkin sopivasti 3 per luukku. Tosin eilen kelpasi vain Kalille. Herkut tässä ovat 100% lihaa.

Jouluiset kissanminttupallot kelpasivat kissoille. Niitä oli kätevästi kolme eli jokaiselle kissalle oma. Ihmettelin kun Tapsa hyppäsi laatikkoon kun olin purkamassa sitä. Kissanmintun hajuhan se Tapsaa houkutteli, leluihin käytiin kiinni kun olivat vielä paketissa.



Sain tästä joululelusta vaaleanpunaisen version. Valitettavasti vaan Tapsa tykkää tästä lelusta LIIKAA. Tänä aamuna heräsin siihen kun Tapsa oksensi kaksi kertaa. Mm. sohvalle ja patteripedille. Ja se mitä Tapsa oksensi oli iso määrä näitä tämän lelun vaaleanpunaisia haituvia! Toivottavasti tulivat kaikki ulos. Oma moka kun jätin lelun esille vaikka Tapsa osoitti halua syödä sitä jo eilen illalla.


Tätä sulkalelua kehuttiin kissapalstalla monen toimesta, ja ostin sen siksi. Ja kyllähän kissat tykkää. Erityisesti Olle jahtaa innoissaan "lintua". Tuosta lelusta (kuten monesta muustakaan) ei riitä iloa pitkäksi aikaa, yksi sulka irtosi jo eilen.

Lahjoita joululahja eläimille ja eläinten hyväksi tehtävään työhön

2. joulukuuta 2010

Olen allerginen talvelle

Viime talven pakkasilla jalkaani ilmestyi kipeä punainen läiskä. En tiennyt mistä ja miksi se oli tullut. Paranemisessa meni kuukausia.

Maanantaina tein siis reissun Citymarketiin, kävelin ehkä noin 7 kilometriä ja pakkasta oli noin 17 astetta. Tiistaina huomasin että jaloissani on kipeitä punaisia läiskiä, pahin siinä kohdassa missä viime talvenakin. Ihon alla tuntuu jopa patti.

Eilen viimein tajusin mitä nuo läiskät ovat: Kylmänkyhmyjä. Ovat aivan helvetin kipeitä varsinkin jos olen ollut ulkona pakkasessa. Tätä menoa jaloissani ei ole kohta tervettä ihoa enää ollenkaan. Aiemmin on ollut ihottumaläiskiä, nyt on myös näitä kyhmyjä ympäriinsä. Jalkani taitavat näyttää tosi hyviltä hameessa ensi kesänä.

Talvi on vasta alussa ja jo nyt tuskat ovat kovat. Miten ihmeessä muka selviän? Koko talven sairasloma olisi kiva juttu... Kroppani on näköjään allerginen pakkaselle. Pitäisi varmaan ruveta pitämään villahousuja aina, vaikka sitten olisi karmeassa hiessä. Omasta mielestäni pukeudun aina lämpimästi, joten en tiedä mitä pahaa olen oikein tehnyt ansaitakseni tämänkin kirouksen. Kylmät jalat ja huono ääreisverenkierto minulla on ollut aina.


Eilen oli totuuden hetki kun kisut saivat ensimmäiset herkut joulukalenteristaan. Yllättäen maistuivat kaikille!

Whiskasilla ei taida olla joulukalenteria tänä vuonna. :(

Superkevyen ruuan suosio hiipuu

Takavuosien suosikkini Andi Goldberger Puijolla tiistaina. Sekä Kofler eli Koff eli Kalja by Giggeli. Hahaha.. Milloin Koff alkaa sponsoroida Kofleria? Suomalaiset tykkäisivät!

Conanin uusi show halutaan Suomeen

Facebook-kampanja sai viimein tulta alleen.

Conan "Suomen kultajumala" O'Brien vaatii ohjelmaansa Suomeen





Lemmikkitarvikkeet