27. elokuuta 2010

Aika on merkityksetöntä helvetin seitsemännellä kehällä

-Frasier

Keskiviikko oli ihana päivä. Töistä ilmoitettiin aluksi että aikataulusta ollaan myöhässä 1h 20 min. Sitten yli 2 tuntia. Lopulta pääsin aloittamaan työt kolme tuntia myöhässä. Joku ihana tyyppi unohti ilmoittaa minulle että nyt on valmista, ja sitten töistä soitettiin että miksi en ole jo aloittanut.. Oli ihanaa että minulle jäi peräti kaksi tuntia aikaa nukkua.

Ei taida olla olemassa työtä jossa ei joutuisi kärsimään muiden ihmisten tekemien virheiden takia.. Toivoin todella että olisivat jo ehtineet lähettää paikalle tuuraajan, mutta ei.


Torstaina oltiin "vain" kaksi tuntia myöhässä, ja tällä kertaa viesti valmistumisesta ihme kyllä tuli..

Yllättäen etukäteen pahimmaksi ajateltuna päivänä eli tänään perjantaina olinkin valmis ajoissa, kymmenen minuuttia aikataulua edellä vaikka töitä oli tunnin verran normaalia enemmän.

Torstaina näin unen jossa kyykäärme puri Kalia kolme kertaa: Nenään, naamaan ja käpälään. Käärme puri myös minua. Piti yrittää kiireellä saada Kali eläinlääkärille.

Toisessa unessa käsivarressani oli pikimustia mustelmia. Ajattelin että nyt veritulppa on viimein iskenyt. Oikeassa elämässä oikea käsivarteni on usein kipeä hiiren käytön takia. Vai pitäisikö sanoa pöydän takia..

Näin myös unen Buccaneersista. Välillä vain katsoin sarjaa, välillä oli itse Nan. Olin juuri saapunut Longlandsiin vastavihittynä vaimona ja minulle esiteltiin taloa. Ihastelin makuuhuoneeni Correggio-maalauksia.. tietysti erityisesti Leda with the Swania.

Sunnuntaina zombiekomedia Shaun of the dead. Maanantaina se Yölento. Tiistaina ihana, dextermäinen Mr. Brooks. Tuolle oli tarkoitus tehdä jatkoa mutta eipä menestynyt tarpeeksi hyvin. Eli olisivat voineet tehdä siitä lopun unesta totta... Tänään oli tarkoitus katsoa Paholaisnainen mutta enpä sitten viitsinytkään.

Viikko sitten astuin kenkä jalassa Ollen jalan päälle, kyllä ulvahti. :( Onneksi ei tullut vammoja. Olivia kiehnää aina jaloissani kun olen lähdössä töihin. Useimmiten joudun telkeämään sen vessaan siksi aikaa että pääsen ovesta ulos.

21. elokuuta 2010

Viattomat valloittajat: Suomijulkaisu

Ostin ajat sitten Viattomat valloittajat (The Buccaneers) suomijulkaisun mutta vasta nyt katsoin. Minähän olin jo aiemmin ostanut hollantijulkaisun jonka yritin sitten myydä suomiversion ostettuani. Nyt voin sanoa että onneksi hollantiversio ei mennyt kaupaksi! Suomijulkaisu on nimittäin täysin teurastettu.

Viattomat valloittajat-minisarjassa on kuusi jaksoa, jokaisessa alku- ja lopputekstit. Kuutena erillisenä jaksona ne ovat hollantijulkaisussa, juuri niin kuin pitääkin.

Suomijulkaisussa sen sijaan on pistetty koko sarja yhteen pötköön, ja poistettu samalla tietysti kaikki alku- ja lopputekstit. Sarja on pistetty keskeltä kahtia ja näin sitten jaettu kahdelle eri levylle. Jako ei edes tapahdu kolmannen ja neljännen jakson välissä, ei. Ensimmäisen levyn lopussa on vielä vähän neljännen jakson alusta.

Suomennoksen virheet ovat suorastaan surkuhupaisen hauskoja, ja sarjan kuvanlaatukin vaikuttaa huonolta. Tai sitten vain kuvittelen.

Minulta kesti hiukan aikaa ennen kuin tajusin suomijulkaisusta yhden asian. Siinä on ylimääräisiä pidennettyjä ja pois leikattuja kohtauksia! Ainoa positiivinen asia.

Rupesin nyt sitten miettimään pitäisikö ostaa The Buccaneers kirjana, kun Amazonista saisi halvalla. Olen Buccaneersin kerran lainannut kirjastosta ja lukenut. Olisi tuo näköjään kirjastossa vieläkin.. Kirjaahan ei ole koskaan suomennettu.

20. elokuuta 2010

Ihana elokuva: Yölento

Rakastamani ihana ihana elokuva Yölento (Red Eye) esitetään Subilla maanantaina 23.8. klo 21.

Mielettömän ihana ja mielettömän pitkä fan fiction-tarina Red Eyestä. Maailman ihanin ja täydellisin loppu, vaikkakaan ei onnellinen. The worst thing she had ever done suddenly became the easiest..

Pitäisi jaksaa lukea taas joskus. Harmi ettei jatko-osaa tehty. Vielä isompi harmi ettei jatko-osaa tehty tämän fan fiction-tarinan mukaan. Taidan tykätä enemmän fan ficistä kuin itse elokuvasta..

Leese ja Jackson ne yhteen soppii...

Sekä tietysti Yölennosta tekemäni typerä musiikkivideo, musiikkina Within Temptationin iki-ihana Angels.

19. elokuuta 2010

Asuntoahdistusta

Vasta neljä unelma-asuntoa on mennyt sivu suun kissojen takia.

Kaikista ihaninta on tietysti se että tuosta kerrosta alempaa on lähiaikoina vapautunut kaksi 59 neliön kaksiota. Ja tällä alueella oli viikon sisällä tarjolla vuokralle kaksi 59 neliön kaksiota. Lemmikit eivät olleet tietenkään sallittu eli ei vituta yhtään.

Kuinka moni lemmikinomistaja valehtelee saadakseen vuokra-asunnon? Tunnen olevani helvetin tyhmä rehellisyyteni vuoksi. Sitäpaitsi Suomen lain mukaan vuokranantaja ei saa kieltää lemmikkien pitoa asunnossa.

Tuntuu niin pahalta olla vuokranantajien silmissä joku toisen luokan kansalainen kun itse tiedän olevani lähes täydellinen vuokralainen. Tarvitsen kämppää mahdollisimman pitkäksi ajaksi, vuokra ei ole koskaan päivääkään myöhässä vaan etuajassa, en metelöi, tupakoi tai biletä. Ja vastoin yleistä harhaluuloa kissani eivät tuhoa kämppää eivätkä kuseksi lattioille. Ovat nimittäin SISÄSIISTEJÄ! Liekkö tuo edes tuttu sana joillekin. Okei, Tapsa kusi kerran lattialle narkoosin jälkeen mutta se oli se yksi kerta kun raukka oli vielä täysin unessa. Muut kaksi menivät nukutuksenkin jälkeen heti ensimmäisenä hiekkalaatikolle.

Pitäisi kai yrittää enemmän. Lupautua esimerkiksi maksamaan enemmän vuokravakuutta kuin muut. Ehdottaa vuokrasopimukseen kirjattavaksi että korvaan kissojen aiheuttamat vauriot.

Mitähän tekemistä sitä keksisi että saisi muuta ajateltavaa kuin asuntoasiat. Tämä pitkään jatkunut suunnaton vitutus ei nimittäin ole kovin terveellistä.

Alakerran uusilla asukkailla on koira, joka räksyttää, räksyttää ja räksyttää. Herättää unesta. Estää nukkumisen. Terveisiä uusille naapureille: TUKKIKAA SEN KOIRAN TURPA TAI SE TUKITAAN. Kumma miten lemmikit eivät ole sallittu mutta koirat kyllä.. How could that be? I wonder...

Rotukissa putosi 7. kerroksesta - selvisi

Sherryn kissa Ariella tippui aikoinaan kuudennesta kerroksesta asfaltille ja selvisi yhtä vähäisin vammoin.

Muotibloggaajat ovat tyhmiä

Suomen suosituimmat muotibloggaajat voisivat ansaita blogeillaan paljon rahaa. Jostain kumman syystä ilmainen raha ei kuitenkaan heille kelpaa.

Jokin aika sitten iso osa muotibloggaajista siirtyi Indiedays-portaalin alle. Indiedays takoo muotiblogeilla hyvät rahat, ja antaa siitä kiitoksena bloggaajille tietysti vain murto-osan tuotoista.

En ymmärrä mikseivät muotibloggaajat ottaneet ihan itse mainoksia sivuilleen. Näin he olisivat saaneet itselleen kaikki mainostuotot eikä kukaan olisi päässyt vetämään välistä heille kuuluvia tuloja.

Harva suomalainen muotibloggaaja oli ennen Indiedaysiä edes yrittänyt monetisoida bloginsa. Ehkä he nyt sitten kuvittelevat että Indiedaysin heille maksama taskuraha on jotenkin reilu tai riittävä. Eiväthän muotibloggajat tunnu tajuavan että parhaimmillaan he voisivat ansaita blogeillaan jopa koko elantonsa. Suurimmat "gurut" Suomessakin ansaitsevat nettisivujen mainostuloilla tuhansia euroja kuukaudessa.

Muotibloggaajat eivät tunnu ilmaisia lisätuloja kaipaavan tai edes hyväksyvän. Helppohan se on ylimääräisestä rahasta kieltäytyä kun moni muotibloggaajista on ilmeisesti syntynyt ns. kultalusikka suussa. Asustellaan äitylin ja isukin ostamassa asunnossa niin asumiskulujakaan ei ole.

Kyllä, olen köyhä. Ja kamalan kateellinen rikkaille ja suosituille muotibloggaajille.

Itse olen ansainnut ylivoimaisesti eniten mainostuloja Tradedoublerin kautta, liityinhän sinne jo kymmenisen vuotta sitten. Vasta eilen liityin Tradetrackeriin, liittymislahjana saa heti 10 euroa tilille. Ja koska olen rahanahne niin minulle kelpaa aina ilmainen raha.

Ps. Lisää ilmaista rahaa minulle. Ja sinulle.

17. elokuuta 2010

Parveketupakoijat ovat ihania

Juuri kun olen aamuvarhaisella viimein nukahtamassa herään naapurin parvekkeelta kuuluvaan yskänkohtaukseen. Joku siellä taas yskii keuhkojaan pellolle. Pian tämän jälkeen tupakan sulotuoksu leijuu sieraimiini. Mikään ei auta tupakkayskään niin hyvin kuin tupakka?

Helteiden aikaan tuntui pahimmalta kissojen puolesta. Ne viihtyivät avointen ikkunoiden ääressä ja joutuivat raukat passiivisen tupakoinnin uhreiksi. Varmasti tupakansavu on kissoille vieläkin vaarallisempaa kuin ihmisille?

Miten tupakoijat voivat väittää että tuhoavat vain oman terveytensä?

16. elokuuta 2010

Kalilla on uusi Flexi

Ostin Kalille Flexi-taluttimen kalliilla Mustista ja mirristä. Maksoi siellä 15 euroa, Zooplussassa sama malli maksaisi vain 8e. Olisin halunnut vaaleanpunaisen mutta sen pituus olisi ollut 8 metriä ja minulle riitti 5-metrinen. Yllättäen Flexillä on jopa vuoden takuu.



Flexistä ei ole ollut ainakaan vielä mitään iloa. Parilla viimeisellä ulkoilukerralla Kali ei ole viihtynyt vaan on halunnut takaisin kotiin. Syynä on joko se että toissakerralla Kali säikähti kovia ääniä. Tai sitten syynä on parin viime kerran kova tuuli. Tai kenties jopa itse Flexi, tosin tuskinpa.

Olisihan se "kivaa" että sen jälkeen kun ostaa kalliin Flexin niin kissa ei haluakaan enää ulos..

Ruoho kelpaa mutta Flexi ei?






Kuvia ajalta ennen Flexiä:







12. elokuuta 2010

Risteily Kallavedellä

Maanantaina käytiin paikallisristeilyllä, sellaisella en ollutkaan ennen ollut. Vuonna 1898 valmistuneella Koski-laivalla mentiin kohti Saaristokaupunkia ja asuntomessualuetta.


Alussa ilma oli hyvä.


Juuri kun käännyttiin takaisin kohti Kuopiota alkoi sataa, ja jouduttiin pakenemaan katoksen alle.




Haluaisin tietää mikä tuo valkoinen tötsä oli. Näytti ihan joltain minimajakalta.


Sadekuuro loppui onneksi pian. Tuulen vuoksi satoi lähes vaakatasossa.


Kummasti porukka katosi aurinkokannelta.





Risteilyn jälkeen käytiin syömässä Memphisissä.

Illalla minua rupesi keinuttamaan, ihan kuin olisin ollut vieläkin laivan kyydissä. Sama homma on ollut aina isommillakin risteilijöillä reissatessa.

Tämä valesyntymäpäiväni oli paljon kivempi kuin se oikea, jolloin olin töissä.

11. elokuuta 2010

Kissakuvahaaste 137: Kuuma

Kesän helteillä kissat ovat jaksaneet vain makoilla.


Kuka missäkin... ja milloin missäkin.

10. elokuuta 2010

8. elokuuta 2010

Kali ulkosalla

Torstaina oli tarkoitus ottaa Oliviakin mukaan. Päästiin ovesta käytävään asti, mutta valitettavasti käytävässä oli muutakin liikennettä ja Olivia yritti epätoivoisesti päästä takaisin kotiin jopa postiluukun kautta. Niinpä luovutin ja vein sen kotiin.

Kali sen sijaan tykkäsi taas ulkoilusta. Kuvista tuli aika tärähtäneitä.







Saalistakin olisi ollut tarjolla. Variksen huomatessaan Kali alkoi säksättää. Luulin että kissat tekevät niin vain silloin kun eivät pääse saaliin kimppuun. Nyt ei ollut ikkunalasia välissä mutta silti..

5. elokuuta 2010

Kadonneen yöpaidan arvoitus

Perjantaina, eli siis yli viikon päästä siitä kun Teho-osaston ensimmäisen kauden uusinnat loppuivat MTV3:lla aloin viimein katsella toista kautta. Yleensä katsoin neljä jaksoa päivässä. Sain toisen kauden katsottua loppuun eilen keskiviikkona. Ei voi kun todeta että toinen kausi on parhautta. Klassikkojaksoja ja -tapahtumia toisensa perään. Raulin kuolema itkettää aina ja panttasinkin hiukan sen jakson katsomista..

Lauantaina hain äidin television. Omani oli 14-tuumainen ja äidin onkin yllättäen hiukan isompi. Ehkä saman kokoinen kuin näyttöni eli 17 tuumaa. Onneksi mahtuu juuri ja juuri isän nikkaroimalle tv-tasolle.

Maanantaina kävin taas keskustassa shoppailemassa. Mukaan tarttui tällä kertaa peräti suihkugeeliä (viimein se Nivean Angel star) ja sukkia. HM:llä oli 7-pack hihattomia eli varrettomia sukkia 10 euroa. Anttilassa olisi ollut vain yksittäisiä pareja hintaan 2 euroa per pari. Anttilassa katselin myös Kiroileva siili-tuotteita, erityisesti magneetteja. Ei ollut mitään erityisen kivaa.

Tiistaina yöpaitani katosi mystisesti. Se olisi pitänyt olla pesukoneen päällä. Ei löytynyt pesukoneesta, sen alta, takaa tai sen ja seinän välistä. Ei löytynyt koko asunnosta. Vasta illalla tajusin mitä oli tapahtunut. Olin edellisenä päivänä ottanut vaatteita pesukoneen päältä ja laittanut ne vaatekaappiin. Yöpaita oli ollut salamatkustajana niiden alla ja päätynyt myöskin kaappiin.

Tiistaina käytiin myöskin Lidlissä. Ostin ihania tuorejuustopalleroita, taitavat valitettavasti ollla vain väliaikaista valikoimaa. Yllättäen Lidlissä oli myös Fresh-salaatteja, joiden suurkuluttaja olen. Halvemmalla kuin muualla, 4 euroa.

Eilen keskiviikkona unohdin juuri ostamani luomuvoin noin kuudeksi tunniksi huoneenlämpöön. Saapa nähdä tuleeko mitään kivaa ruokamyrkytystä kun sitä syön.

Eilen myöskin meni toinen unelma-asunto sivu suun kissojen takia. :( Tilava kaksio lasitetulla parvekkeella ja kohtuullisella vuokralla.. Pitää kai lopettaa työnteko ja/tai muuttaa jonnekin hornaan missä kissat vain sattuvatkin olemaan ok.

Vituttaa aivan sairaasti se että suosikkisarjani Kova laki: Erikoisyksikkö siirtyy lauantaille keskiyölle. Oikeasti mitä hiton järkeä?

Eilen ostin ensimmäiset vadelmat, tosin jo lauantaina sain niitä äidiltä. Marjakausi on tänä kesänä todella lyhyt. Viime vuonna mansikoita sai torilta vielä syyskuun lopussa.

Lemmikkitarvikkeet