29. kesäkuuta 2010

Resident Evil vaihtui Simssiin

Resident Evil-projektini on ainakin toistaiseksi jäissä. Menin nimittäin kuolemaan Resident Evil Remakessa. Koirat tappoivat Jillin. Ja minähän en missään nimessä tietenkään suostu pelaamaan uudestaan kaikkea sitä mitä olin pelannut edellisen tallentamisen jälkeen..

Pari yötä sitten tajusin että kun edellisen kerran pelasin Sims ryntää raitille en suinkaan pelannut sitä läpi vaan se jäi kesken. Itse asiassa tänään paljastui että olen Ripulina menossa vasta ensimmäisellä uralla, eli pelattavaa riittää rutkasti. Luulin että olisin mennyt läpi jo monta uraa, mutta ei sitten.

28. kesäkuuta 2010

Kuvia Olavinlinnasta

Kuvat ovat vuodelta 1982.




Kolmevuotiaana raahasin mollamaijaa mukanani kaikkialle.




Wikipedia tiesi kertoa että tämä on Anton Ravander-Rauaksen Linnanpässi-veistos.


26. kesäkuuta 2010

Haluttu vale-Tapsa

Wanha witsi tämäkin. Tykkään tuosta vale-Tapsan kuvasta ja ilmeestä älyttömästi.

Karppipitsaa

Olen ollut vähähiilihydraattisella ruokavaliolla enemmän tai vähemmän kymmenen vuotta. Ensin viisi vuotta vähemmän ja sitten nämä viimeiset viisi vuotta enemmän. Kymmenen vuotta sitten lopetin sokerin ja valkoisten jauhojen syömisen. Viisi vuotta sitten ruokavaliosta jäivät pois loputkin viljat, riisi ja peruna.

En ollut koskaan aiemmin karppiaikoinani tehnyt pitsaa. Enkä itse asiassa ollut koskaan tehnyt minkäänlaista pitsapohjaa itse, käytin aina vain kaupan valmiita. Nyt tein karppipitsapohjan tämän ohjeen mukaan. Tosin käytin mantelijauhoja ja vettä en laittanut, sillä seos oli muutenkin ihan liian löysää. Uunissa ollessa pitsapohja meni ensin kuplille ja sitten muodostui vain yksi koko pohjan kokoinen kupla. Olisi varmaan räjähtänyt ellen olisi ottanut pois uunista.

Täytteeksi laitoin vain tonnikalaa ja kaapin perältä löytyneet herkkusienet, tietenkään unohtamatta tomaattipyrettä ja juustoa. Entisaikoina söin yleensä tonnikala-ananas-pitsaa, vaikken edes periaatteessa pidä ananaksesta. Pitsaan se kuitenkin sopi hyvin tonnikalan kaveriksi.

Varmasti todella edustavan näköistä "mössöä"...

25. kesäkuuta 2010

Kissat pihalla juhannuksen kunniaksi

Kali tykkäsi olla ulkona.











Tapsa jätettiin yksin kotiin mutta se pelkäsi ulosviemisen mahdollisuutta niin paljon että meni piiloon turvapaikkaansa raapimapuun koloon.

22. kesäkuuta 2010

Enneagrammitesti

Enneagrammitesti kertoo luonteesi vahvuudet ja heikkoudet

Tuli tasapeli joten laitan molemmat.

Pohdiskeleva tarkkailija (5-Tyyppi)

Sinä olet:
tarkkaavainen, filosofinen, erakoitumiseen taipuvainen, maailmasta kiinnostunut
Parhaimmillasi olet: viisas, looginen, avarakatseinen, suvaitsevainen
Pahimmillasi olet: kitsas, ahne, eristäytyvä, tunteeton
Sinun kannattaa tavoitella: antamista ja ottamista
Muita viitostyypin henkilöitä: Albert Einstein, Stephen King, Isaac Newton, Charles Darwin, Bill Gates, Friedrich Nietzsche, Karl Marx, John Lennon, Kurt Cobain, Jodie Foster, Vincent Van Gogh, Björk

Viitoset ovat itsenäisiä, asiallisia, valppaita, uteliaita ja oivaltavia. Viitoset ovat älykkäitä, mutta hyvin vaatimattomia ihmisiä. Viitosilla on kyky nähdä asiat uusin silmin, uutta oivaltaen. Viitonen on vilpittömän kiinnostunut ympäristöstä ja sen ilmiöistä, joita jatkuvasti tarkkailee suurella mielenkiinnolla ja pohdiskellen. Viitonen janoaa tietoa ja syventyy kiinnostuksenkohteisiinsa perinpohjaisesti. Viitosilla on kyky tuottaa uraauurtavia ja omaperäisiä töitä. Yleensä viitostyypin henkilö nauttii opiskelusta.

Viitoselle tärkeää on turvallisuudentunnetta luova tieto ja ymmärrys - viitonen kokee itsensä tärkeäksi ja merkitykselliseksi juuri osaamisensa ja tietojensa avulla. Yksityisyyttään ja omaa reviiriään arvostavat viitoset kokevat tuttavalliset ja puheliaat ihmiset helposti melko tungetteleviksi. Kun Viitonen on syventynyt johonkin mielenkiinnonkohteistaan, hän uppoutuu siihen täydellisesti. Tuolloin viitonen saattaa unohtaa koko muun maailman, niin syömisen, nukkumisen kuin jopa läheiset ihmiset. Viitoset ovat taitavia keskustelijoita, jotka ovat hyviä puolustamaan erilaisia näkökulmia ilman tunnekuohuja. Viitoset saattavat kuitenkin ärsyttää ihmisiä väittelynhalullaan ja älykkyydestään johtuvalla ylimielisyydellä. Viitosen jatkuvan tiedonhaun taustalla on pelko, ettei hän tiedä tarpeeksi tehdäkseen oikein.

Omantunnontarkka perfektionisti (1-Tyyppi)

Sinä olet:
korrekti, ihanteisiin pyrkivä, itseäsi kehittävä, tarkka, vastuuntuntoinen, kurinalainen, uudistaja, realisti, kriittinen, velvollisuudentuntoinen, rehellinen
Parhaimmillasi olet: reilu, sosiaalinen, ahkera, eettinen, tuottelias
Pahimmillasi olet: vihainen, vaativa, kireä, nirso, lannistava, tuomitseva
Sinun kannattaa tavoitella: mielenrauhaa ja kärsivällisyyttä
Muita ykköstyypin henkilöitä: Hilary Clinton, Al Gore, Martha Stewart, Katherine Hepburn, Harrison Ford, Meryl Streep, George Harrison, Celine Dion, Margaret Thatcher

Ykköset ovat tunnollisia, tarkkoja ja eettisiä ihmisiä, joilla on vahva käsitys oikeasta ja väärästä sekä halu toimia oikein. Samaa he odottavat ihmisiltä ympärillään. Ykköset ovat harvoin täysin tyytyväisiä itseensä tai ympäristöön, joten he eivät pelkää muutosta: ykköset pyrkivät kehittämään niin itseään kuin ympäröivää maailmaa. Ykköset haluavat olla eheitä, tasapainoisia ja aikaansaavia. Ykköset pyrkivät aina parhaaseen mahdolliseen suoritukseen.

Ykköset ovat hyvin tarkkoja. Joskus ykköstyypin tarkkuus saattaa yltyä jopa turhaan pilkunviilaukseen. Ykköset ovat kriittisiä erityisesti itselleen, mutta huomaavat herkästi myös muiden tekemät virheet. Ykköset antavat mielellään neuvoja toisille ja pitävät asioiden opettamisesta. Joskus ykköstyypin hyvää tarkoittava neuvominen ja opettaminen saatetaan kokea arvosteluksi ja opetusten kohteen kritisoinniksi. Ykköset asettavat kaikessa korkeita tavoitteita, jonka vuoksi joskus asioiden loppuun vieminen saattaa viivästyä liiallisen täydellisyydentavoittelun takia. Ykkösen pelkona on virheiden tekeminen.

18. kesäkuuta 2010

Resident Evil Zero läpi

Resident Evil-projektini edistyy. Pääsin tänään Resident Evil Zeron läpi. Easyllä. Enkä edes kuollut kertaakaan. Lopussa ammukset olivat vähissä ja pidin kuningattaren kurissa pelkällä pistoolilla.

Tilanpuute oli koko ajan hirveä ongelma. Enpä muista että aiemmin olisi Zeron kanssa tuollaisia hankaluuksia ollut, mutta niin kai sitten. Pahimmillaan Rebecca kohtasi vihollisia kun mitään asetta ei ollut mukana. Eniten ahdistaa kuitenkin se ettei koko ajan saa tallentaa niin kuin Resident Evil 4:ssä.

Pelin loppupuolella tapettuani tyrantin ja pelattuani kauan tallentamatta etsin epätoivoisesti tallennuspaikkaa mutta päädyinkin juuri sinne minne en halunnut päätyä eli paikkaan jossa sammakko söi Rebeccan eräällä pelikerralla vuosia sitten. Ilmestyi kuvaruudun ulkopuolelle ja Rebecca oli mennyttä. Siksi minulla on aina nykyään hirveä paniikki päästä äkkiä pois siitä huoneesta. Huonoja kokemuksia. Vaikka sekoilin kunnolla tälläkin kerralla sammakko ei onneksi ehtinyt/ilmestynyt.

Oli kyllä ihan turhaa pelata sillä lopussa ei edes kerrottu arvosanaa tai aikaa. :( Enpä muistanut ettei Zerossa ainakaan easyllä kerrota mitään. :(

Seuraavaksi Resident Evil Remake, jota en ole koskaan pelannut läpi ns. alusta alkaen.

17. kesäkuuta 2010

Lisää töitä

Ei saatu asuntoa, vaikka näytössä ei ollut kuin muutama ns. ruokakunta. Ilman kissoja olisi varmaan ollut aika hyvät mahikset. Vähän tuntuu siltä että kissojen takia saattaa jäädä koko asunto saamatta. Oikeastaan ensimmäistä kertaa olisi nyt hirveä hinku isompaan asuntoon, kun näki millainen se vaihtoehto olisi.

Sain lisää kesäloman tuurausta. Kahdessa osassa, joista jälkimmäinen on lähes koko elokuun. Olipa hyvä että satuin juuri nyt pomolta kysymään, hän oli nimittäin jo laittanut minut työvuoroon ensi viikolle kysymättä/ kertomatta minulle..

Helsingin reissu siirtyy siis taas..

Eilen päiväuniaikaan näin painajaisen jossa olin kannibaali-psykopaatti murhaaja Hannibal Lecterin panttivankina. Ensin hän viilsi kättäni veitsellä ja meinasi sitten raiskata minut mutta heräsin. Toissa yönä oli astetta pahempi kauhukohtaus. Luulin kuolevani jos hengittäisin, ja sydän löi miljoonaa. Nousin istumaan henkeä haukkoen ja otin pöydältä käteeni silmälasit, jotta saisin kosketuksen todellisuuteen.. Yksi tämän aamun unista oli yhdistelmä Resident Eviliä ja parhaillaan lukemaani vampyyrikirjaa Merkitty. Olin jossain isossa, loisteliaassa ja sokkeloisessa kirkossa. Pelkäsin törmääväni zomppareihin ja etsin aseita..

Viime aikoina ongelmani on ollut unettomuus tai pikemminkin vinksallaan oleva unirytmi. Yöllä saatan nukahtaa vasta kolmen maissa ja herään usein virkeänä aamulla 7-9 aikaan. Menee parikin tuntia ennen kuin saan taas nukuttua ja sitten keskellä päivää kyllä nukuttaisi..

Kali naukuu nykyään oudosti aina kun aivastan. Yleensä se on silloin nukkumassa ja ikäänkuin protestoi häiriötä. Kuulemma teki sitä jo edellisessä kodissa ja se on lähinnä kysymys "onko jokin hätänä?" Kumma kyllä naukuu vain silloin kun minä aivastan..

Olen viime aikoina tykästynyt Rekorderligin (ihan liian vaikea nimi) kevytsiidereihin. Mustikka-sitruuna vaikutti ajatuksena aika oudolta mutta on mielestäni todella hyvää. Sitruuna tuo kirpeyttä eikä siideri maistu niin makealta kuin muut. Myös vadelma-karambola on hyvää. Ja noissa siidereissä värikin on aivan ihana..

Kuvia kissoistani sekä kuvia Kuopiosta by Giggeli

15. kesäkuuta 2010

Joe Hill: Sydämen muotoinen rasia

Stephen Kingin pojan Josephin eli Joe Hillin esikoisromaani Sydämen muotoinen rasia kertoo rocktähti Judesta joka ostaa nettihuutokaupasta kummituksen. Pian aave saapuukin postitse, kuolleen vanhan miehen puvun mukana. Harmi että kummituksella on vain yksi asia mielessään: Juden ja hänen läheistensä tappaminen.

Sydämen muotoinen rasia ei ollut kovinkaan pelottava kirja, ei ainakaan alun jälkeen ja loppu oli mielestäni ihan liian onnellinen. Siltikin kirja piti minut hyvin otteessaan ja haluan lukeaa lisääkin Joe Hillin teoksia.

Ps. Kysyin Tammelta koska Stephen Kingin kirja Under the dome ilmestyy suomeksi. Kuulemma vasta syksyllä 2011, koska paksun kirjan suomentamisessa menee niin paljon aikaa. D'oh.

11. kesäkuuta 2010

Muutos suunnitelmiin

Eipä mennäkään vielä ensi viikolla Helsinkiin. Unelma-asunnon näyttö on juuri aiottuna matkustuspäivänä. Iso ja edullinen kaksio lasitetulla parvekkeella! Mahdollisuudet saada tuo asunto ovat pienet, mutta pakko on silti yrittää. Saa nähdä mikä ryysis näytössä on.

Kesän ensimmäiset mansikat ostin jo toukokuun viimeisellä viikolla. Tosin tuli ostettua vahingossa ulkomaalaisia vaikka oli tarkoitus ostaa suomalaisia. D'oh. Arvaa harmittiko?

10. kesäkuuta 2010

Kuulumisia

36 päivän työputki päättyi maanantaina. Olenko nyt siis jopa "kesälomalla"? Helsinkiin mennään kenties ensi viikolla, mutta vain päiväksi. Risteily on unohdettu toistaiseksi, aikatauluttaminen olisi liian vaikeaa. Ja liekkö Tapsa selviäisi hengissä hoitoon viemisestä.

Biletysmahdollisuudet näyttävät tämän kesän osalta todella heikoilta. :( :( :( Syntymäpäiväni osuu harvinaisesti lauantaille mutta olen silloinkin töissä. :(

Asuntorintamalla nirsouteni jatkuu mutta kohde vaihtui. Mieluummin otan 60 neliöisen edullisen kämpän ilman lasitettua parveketta kuin 40 neliöisen ylihintaisen lasitetulla parvekkeella. Tärkeimmät kriteerit ovat siis koko ja hinta. En tarvitse remontoitua tai huippuvarusteltua asuntoa, kunhan tilaa olisi. Juu, miksei ole olemassa halpaa isoa kaksiota jossa on lasitettu parveke ja jossa sallitaan eläimet?? Pitäisi vaan suosiolla tyytyä pikkuruiseen ja hirmuhintaiseen.. Ei vaan järki salli sitä että suostuisin maksamaan 40 neliöisestä asunnosta yli 500e.. 50 neliöinen olisi varmaan jo ihan kivan kokoinen. Harmittaa kun erääseen edulliseen 58 neliön kaksioon ei sallita eläimiä. Mutta niin se vaan on, kissat ovat suurin rajoite.

Pistin äidin lukemaan vampyyrikirjan Vitsaus. Mainostin sen olevan kuin Robin Cookin kirja, paitsi että tällä kertaa virus joka uhkaa levitä onkin vampirismi. Enpä arvannut miten vahva vaikutus kirjalla olisi äitiin. Lainasin äidille kirjastosta myös Houkutuksen, jonka hän on halunnut lukea pitkään. Saa nähdä haluaako lukea seuraavatkin osat. Varmaan ainakin haluaa nähdä leffan.

Onkohan New Kids on the blockin vuoden 1990 Providencen konsertti No more games live julkaistu dvd:llä jossain Aasiassa? Ainakin Youtubesta löytyy konsertti hyvällä laadulla tältä käyttäjältä. Latasin parhaat biisit koneelle, jospa saisin konsertin joskus myös dvd:lle. Netistä löytyi kyseinen konsertti myös mp3-muodossa. Kyllä kelpaa elää menneessä... Olen kyllä viimein hiukan tullut kohti nykypäivää. Youtubessa on hauskaa katsoa New Kidsien paluun jälkeisiä konserttitaltiointeja. On ne tyypit pikkuisen vanhenneet... Olivat silloin 20 vuotta sitten pelkkiä vauvoja. Vieläkö Donnie ehtii jatkaa näyttelemistä NKOTB:n paluun jälkeen?

Jokin aika sitten näin unen jossa Giggeli oli lähdössä avaruuteen turistina. Unen alussa meinasin myöhästyä bussista, bussi meni ohi kun olin vielä kaukana pysäkistä. Juoksin ja ehdin mutta vain siksi että Giggeli oli jo bussissa ja pyysi kuskia odottamaan minua. Kuopion linja-autoaseman viereen oli rakennettu avaruussukkulan lähtöalusta. Pelkäsin että raketti räjähtäisi.

Yhden päivän paras uutinen oli se että Teho-osasto alkaa alusta MTV3:lla ma 21.6. klo 18. <3 Tosin jostain kumman syystä kaksituntinen ensimmäinen jakso puuttuu ohjelmistosta..

Rupesin katsomaan 24-sarjaa alusta asti. Eihän minulla menekään alle jakso per päivä-tahdilla kuin noin seitsemän kuukautta että ehdin viimeiseen eli kahdeksanteen kauteen asti.

Nuorempi mies lyhentää naisen elämää 20 prosenttia :(

Numero 11 on pyhä

Kissakaveria ei jätetä

Tapsa Googlessa

Googleen saa nykyään laitettua oman taustakuvan.

Facebookin pelit

Ehkä suunnilleen vuosi sitten aloin pelata Facebookin peliä Farmville. Enhän minä Facebookissa muuta teekään kuin pelaan pelejä... Pelasin pelkästään Farmvilleä pitkään. Kohtuullisen vaikeaa se oli ilman kavereita/naapureita. Pelasin siis kaiken aikaa kaikkein pienimmällä maapläntillä. Pääsin silti nousemaan peräti tasolle 42 asti.

Minulle syntyi pelin aikana muutamia tavoitteita. Alussa ja varmasti lopussakin halusin erityisesti kaikki mahdolliset erilaiset eläimet. Ilman naapureita se ei vain tietenkään onnistunut. Lopulta minulla oli farmilla näitä lajeja: kana, lehmä, sika, hevonen, sorsa, vuohi, lammas, kissa. Viimeksi mainitun sain jopa ja viimein ostettua itselleni seteleillä.

Halusin myös saada ostettua itselleni miljoonan maksavan rakennuksen, villan. Ja päästä tasolle 33 asti jotta saisin istutettua kolmen xp:n herneitä. Monen monta villaa myöhemmin oli todettava että Farmvillen aika oli ohi..

Farmvillessä kannattaa tietysti vangita pelihahmonsa aloituspaikkaan keskiruutuun esimerkiksi heinäpaaleilla. Tyyppi hoitaa peltotyöt huomattavasti nopeammin telepaattisesti, paikallaan pysyen.

Farmvillen jälkeen seurasi toinen Zyngan peli, Petville. Tällä hetkellä olen lopettamaisillani senkin pelin pelaamisen. Olen peräti tasolla 52. Lemmikkini Ripulipaska on tietysti sininen kissan ja pupun sekoitus. Äskettäin Ripulipaskalta loppui ruoka ja se on rankkurin luona, josta en ole ainakaan vielä lunastanut sitä takasin..

Mitähän seurasi sitten... Varmaan eri firman eli Playdomin pelejä. Monta peliä lopetin heti alkuunsa. Jotain ravintolapeliä ei edes voinut pelata ollenkaan ilman yhtäkään kaveria, buuu. Paria muutakin farmipeliä pelasin vain muutaman päivän ajan.

Sim city-kopio Social City on kaiketi kohta ainoa peli jonka pelaamista jatkan. Kaupungin rakentaminen on kivaa. Siinä ei vaan ole mitään järkeä että kaupungin pitää olla täynnä leisure-rakennuksia. Kaupunkini nimi on luonnollisesti pitkää perinnettä noudattaen Paskahuussi. Ehkäpä Ripulipaskakin asuu siellä?

Into Big City Lifeen lopahti kun sitä vaikeutettiin aloittamiseni jälkeen. Töitä on vähemmän ja monta kertaa huonommalla palkalla kuin alussa. Ja muut tehtävät täydentyvät paljon hitaammin kuin ennen. Ei mitään järkeä. Joten loppuipa sekin lysti lyhyeen, vaikka virtuaalibilettäminen ison kaupungin sykkeessä olikin aivan helvetin hauskaa eli pelkkää hiirellä klikkailua. Eipä tarttis enää poistua omasta asunnosta ollenkaan..

5. kesäkuuta 2010

Synttärikissa Kali

Kaliliini täyttää tänään viisi vuotta.




1. kesäkuuta 2010

Ulos tekee kissojen mieli

Kuvat by Giggeli. Kuvat ovat vappuaatolta jolloin maisema oli vielä hiukan erilainen.







Resident Evil-haaste

Päätin tuossa jokin aika sitten että pelaan läpi kaikki omistamani Gamecuben Resident Evil-pelit oikeassa aikajärjestyksessä. Eli ensin Resident Evil Zero, sitten Remake... sitten varmaan puolet Resident Evil 3:sta, sitten RE 2, sitten loput RE3:sta... Oikeasti haluaisin pelata vain Resident Evil 4:ää, mutta... Code Veronica saattaa kyllä ainoana jäädä kokonaan pelaamatta. En voi sietää sitä peliä. Phyi yäk yrjö. Harmi sillä rakastan Clairea.

Olen jopa jo saanut aloitettua Resident Evil Zeron. Easyllä tietysti. Ihme kyllä kontrollit eivät nyt tunnukaan kovin vaikeilta kun en ole pelannut pitkään aikaan RE4:ää. En ole vielä onnistunut kuolemaan kertaakaan. Eteneminen on ollut turhan hidasta kun kirjoittamani läpipeluuohje tuntuu olevan täynnä virheitä. Ilman läpipeluuohjettahan en suostu koskaan ottamaan askeltakaan missään pelissä.. Ahdistaa kun tallennussysteemi ei ole sama kuin RE4:ssä vaan pistäisi pikkuisen vituttamaan jos kuolisi ja edellisestä tallennuksesta olisi paljon aikaa. Mielettömän pieni tavaratila aiheuttaa myös "pientä" turhautumista.

On vaan taas tullut mieleen se kun silloin niin monta vuotta sitten aioin kirjoittaa neliosaisen fan fiction-tarinan Rebeccasta ja Billystä. Ensimmäisessä osassa olisi ollut Zeron tapahtumat, toisessa Remaken, kolmannessa pako Raccoon Citystä.. Vaikka tarina oli lähes kokonaisuudessaan valmiina päässäni onnistuin aikoinaan kirjoittamaan vain ensimmäisen osan alun. Kaikki jää aina tekemättä.



Lemmikkitarvikkeet